sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Syyspuuhailuja

Puutarhassa puuhaillaan kovalla kiireella




Olen laittanut ruukkuja valmiiksi syysasetelmia varten, oravaisella oli niistä selvästi oma mielipiteensä, niinpä ruusunmarja oli aseteltu huolellisesti koriin.





Heinät ovat uusia tuttavuuksia, näiden nimiäkään en vielä muista. Puutarhaliikkeessä oli ale, enkä tietenkään voinut vastustaa uusia kasveja...

Ensimmäinen muistuttaa vähän oravan häntää








Kärhössä on vielä nuppuja. Ensi viikolla saattaa täälläkin olla jo yöpakkasia, saa nähdä ehtivätkö nuput kukkaan.

torstai 24. syyskuuta 2009

päivän paparazzi ja pari löytöä

Lintupaparazzi oli taas liikkeellä:


Jokohan kyyhkynen miettii etelän matkaa?




Varpunen pysyy kotipaikallaan



Vielä on ruusuja pihamaalla




Tämänpäiväinen näkymä olohuoneen ikkunasta





Ihastuin tähän maitokannuun ja se päätyi kotiin porvoolaisesta liikkeestä





Onnistun harvoin tekemään kirpputorilöytöjä, mutta tällä kertaa löytyi tämä arabian vati 10 sentillä

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Matalalentoa

Matalalentoa Hangon Högholmenissa. Kuvaa hyvin viime viikon työtunnelmia ja todennäköisesti tulevankin viikon:)




Högholmenin syksyisiä näkymiä




Kotipuutarhaan ja pihan valoja ja kukkia. Pyöreä pallon muotoinen "ufo-valaisin" on taloyhtiön pihavaloja.

Orvokit ja kehäkukat ovat itse kylvänneet itsensä. Mehikasvit jouduin taas siirtämään etupihalle, jostakin syystä sekä harakat ja oravat pitävät niiden nyhtämisestä paloiksi, joten siirsin ne turvaan muualle:)


tiistai 15. syyskuuta 2009

Uutta ja vanhaa



Tämä upea kranssi löytyi blogiystävä AnnHelenin nettikaupasta ja päätyi terassin seinälle.


Viime päivät ovat olleet kesäisiä, vain yöllä on ollut kylmä. Puutarhassa kukkii yhä




Viimeiset päivät ovat olleet myös muutoksen aikaa. Minulle tarjottiin uutta työtehtävää (= pomo soitti minun ollessani kesälomalla ja totesi: olemme ajatelleet, että ottaisit vastuullesi tämän uuden...) ja edessä on aikamoiset haasteet. Samalla on kuitenkin hyvä tunne lähteä kehittämään ja luomaan ihan uutta. Aika näyttää miten käy...

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Viikon varrelta



"Puutarhurin apulainen" puuhaamassa pörröisiä syysasetelmia:)



Tässä vielä muutama miehen otos Äänisiltä















Tämän kuvan mies halusi ehdottomasti lisätä: kantosiipialus, joka liikennöi Kisin saarelle ja kovaa vauhtia... Vauhti oli kuulemma ihan eri luokkaa kuin Suomessa










Tämän sydämen sain U.M:ltä, lämmin ja iso kiitos U.M!

Osoitan tämän puolestani eteenpäin teille kaikille luonnonystäville. Ottakaa sydän mukaanne

tiistai 8. syyskuuta 2009

Äänisiltä

Tämänkertainen postaus on kokonaan mieheni "käsialaa". Hän vieraili viime viikon lopulla Venäjällä Karjalassa ja toi tuliaisena förmaakiin kuvia Äänisiltä ja Kisin saarelta, joka on puukirkkoineen Unescon maailmanperintökohde.











lauantai 5. syyskuuta 2009

Makkarista

Sisustaminen on jäänyt viime aikoina vähäiseksi. Jotakin uutta on kuitenkin tullut. Makuuhuone sai uudet verhot. Näitä valmisverhoja katselin kaupassa usean kuukauden ajan. Kun ne tulivat alen loppurysäykseen, päätin ostaa ne ja kokeilla. Yllättävän hyviltä ne lopulta näyttivät uudella paikallaan.










Seinälamppu on viime kesän löytö tamperelaisesta antiikkiliikkeestä.





Ei paikkaa ilman lintuja:)

torstai 3. syyskuuta 2009

Aamu pellolla

Valkoposkihanhia on ilmestynyt ensimmäistä kertaa lähipellolle, joten lintupaparazzi Sussi lähti liikkeelle. Upea kokemus katsoa ja kuunnella isoa kvaakattavaa joukkoa läheltä.

Kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla.






Kottaraiset olivat myös liikkeellä pellolla ja "langoilla"