maanantai 30. marraskuuta 2009

Pssst!



Tervehdys blogilaiset, olen herra mustarastas, etsin tässä matoja Sussin puutarhassa. Minä ja lajikaverini ovat juuri niitä, jotka jo kevättalvella aamulla ja illalla musisoivat huilumaisella äänellä.

Nämä taas eivät ole lehtiä nurmikolla, vaikka siltä näyttävät (heh) vaan pihakavereitani varpusia, jotka tutkivat Sussin puutarhan nurmikkoa.



Varpusten, niin kuin monen muun lintulajin määrä on huolestuttavasti vähentynyt.

Niinpä me kaikki yhdessä Sussin kanssa vinkkaamme sopivasta joululahjasta sekä luonnonystäville että niille, joilla on jo kaikkea:

Birdlifen lahjapöntto

Birdlife huolehtii kaikesta, pöntön laitosta sen paikalle viemiseen.

P.S. Pöntöstä ei ole iloa vain pesimisaikana, talvella linnut yöpyvät pöntöissä ja sen tarjoama suoja voi kovalla talvisäällä pelastaa linnun hengen.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Joulu hakusessa

No niin, enpä ole vieläkään löytänyt vanhoja joulukoristeita, olen laittanut ne niin varmaan säilöön. Luultavasti löydän ne sitten joskus ensi juhannuksena...

Kävin eilen juoksulenkilläni katsomassa minkälaista joulun kaunistajaa olisi kaupoissa tarjolla ja kaikkeahan siellä oli, muttei oikein mieleeni. Hätkähdin kun tarjolla oli mustia ja punaisia olkipukkeja. Ja erilaista glitteriä...

Ainoat mitä löysin: kuivakukkia, jotka liimasin kuumaliimapistoolilla kiinni ikivanhaan pohjakoristeeseen. Tosin en tiedä onko tämä jouluista, mutta ainakin kaunista. Valkoisissa kukissa on ihana vaaleanpunainen sävy.



Ja jotakin sentään löysin kotikätköistäni: perinteiset numerokynttilät, jotka laitoin etuoven lähelle. Nämä ovat enemmän rekvisiittaa, kynttilöitä ei ole tarkoitus sytyttää.




Myös etuovelta, taitaa tosin olla enemmän syksyn ja talven tunnelmaa kuin jouluista



Hyvää ensimmäistä adventtia!

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Tunnelmia tekemässä



Monessa blogissa on ollut mitä kauneimpia joulun odotuksen tunnelmia ja olen itsekin yrittänyt työkiireiden välissä saada jotakin aikaiseksi. Yläkuvassa on onnistunut tekele:)

Muuten valmisteluiden lopputulos ei ole ollut kovin onnistunut. Piharuukkuihin laittamani sammalet linnut ja oravat levittivät pitkin pihaa ja siinä samalla paljon multaakin. Kun monta päivää perätysten olin siistynyt paikkoja, päätin lopulta luovuttaa ja poistaa sammalet kokonaan ruukuista. Nyt täytyy keksiä tilalle jotakin muuta.

Terassin pöydälle laittamani pieni koristelintu päätyi puolestaan pihalintujen nähtävyydeksi. Näin kun talitiaiset vuoron perään kävivät sitä kurkkaamassa. Siinä samalla ne ovat kakkineet pitsiliinan ja vähän muutakin pöydällä, varmastikin huomautus siitä, ettei lintuja saa laittaa häkkiin:)



Viime vuonna käyttämäni joulukoristeet olen puolestani laittanut niin hyvään talteen, etten niitä löydä...

Kaikesta huolimatta, mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 14. marraskuuta 2009

Koulunpenkiltä koristuksiin

Viikolla olin pitkästä aikaa pari päivää takaisin koulunpenkillä:) Nimittäin opiskelen seuraavat puolivuotta työn ohessa uusinta "business-oppia" työtehtäviä varten. Muutos opiskelijaksi tuntui sujuvan vähän turhankin hyvin, luennolla istuminen tuntui paljon hauskemmalta kuin työnteko ja paluu takaisin työpöydän ääreen kovalta, hih... (Tätä ei varmaan passaa kertoa pomolle, varsinkin kun maksavat koulutuksen...)

Jotakin olen vihdoin saanut aikaiseksi kotonakin: tuulikaapin ruma sähkötaulu sai koristusta sisustuskirpparilöydöstä:





Sain myös päällystettyä pari kenkälaatikkoa lintuaiheisella tapetilla. Työnjälki ei ole paras mahdollinen, mutta näyttävät paremmilta eteisen kenkätelineellä kuin alkuperäiset laatikot.



Ja lisää lintuja. Kauniit lintupuutarha-aiheiset tyynyliinat löysin jo aikaisemmin kausialesta.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Kirpparilöytöjä

Susanne haastoi minut kertomaan kolmesta onnistuneesta ja kolmesta oudosta/epäonnistuneesta kirpputorilöydöstä:

Tämän olen esitellyt jo aikaisemminkin, mutta on ehdottomasti rakkain löytö: peippotaulu



Tässä on uusimmat onnistuneet löydöt sisustuskirpparilta:



Kolmanneksi on mainittava kirjat ja dvd:t joita on löytynyt eri kirppareilta, ja joita tahtoo muutenkin olla nurkat täynnä:)

Epäonnistuneista löydöistä minulla ei ole kuvaa, koska hankkiudun nopeasti eroon tavaroista, joilla ei ole käyttöä, mutta yritän niitä tässä kuvailla:

Valkoiset verhot, joissa oli liiloja kuvoita. Molemmat suosikkiväriäni, mutta eivät kuitenkaan sopineet muun sisustuksen kanssa yhteen.

Vaatteissa olen tehnyt seuraavaksi pahimmat virheet, mutta onneksi ne eivät ole maksaneetkaan kuin muutaman euron.

Eli pitsipusero ja kukkamekko. Sisustuksessa pidän kovasti romanttisesta tyylistä, mutta vaatteisiin minun ei sitä tyyliä pidä yrittää. Rimssut ja pitsit jäävät vaatekaapin nurkkaan käyttämättä, jotenkin en tunne itseäni niissä kotoisaksi.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Kisällien puutarhakoulu

Oppitunti 1: kranssien hyötykäyttö

Tämän käpy- ja pähkinäkranssin löysin syksyisellä Turun matkalla. Laitoin sen terassin seinälle ja vähän ajan kuluttua ihmettelin kun siitä selvästi katosi paloja ja käpyjä löytyi lattialta. Kuvasta huomaa, että ylhäältä puuttuukin jo osa.



Viime viikolla selvisi tekijäkin, toinen pikku kisällioravista kävi nappaamassa hyvin kauniisti osan kranssia ja siirtyi sitä nakertelemaan... Onnistuin samaan kuvan nakerteluvaiheesta, suokaa anteeksi kuvan huono laatu, oli jo sen verran hämärää



Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!