lauantai 19. maaliskuuta 2016

Keittiöpuutarha -Siemestä lautaselle

Blogikamu Kati Jukarainen (kuvassa keskellä) julkisti viikolla yhdessä Maria Kesäsen (oikealla) ja Hanna Sumarin (vasemmalla) kanssa tekemänsä kirjan Keittiöpuutarha - Siemenestä lautaselle.

 Minulla oli ilo olla mukana kirjan julkistamistilaisuudessa.







Mildh Press viestintätoimiston kattopuutarha. Ei uskoisi, että ollaan Helsingin ydinkeskustassa.





Itse kirja on selkeä opas hyötytarhan perustamiseen. Lisäksi kirjassa on Hanna Sumarin ruokavinkkejä sadon hyödyntämiseksi.

Tänä vuonna on minulla tarkoitus lisätä hyötykasveja puutarhassa ja esikasvattaa kasveja siemenestä, joten olen jo lukenut kirjaa ahkerasti.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

torstai 3. maaliskuuta 2016