Susista puhutaan Suomessa nyt paljon, ja keskustellut on mennyt vahvasti tunteisiin. Mutta kaiken tämän alla on yksi aika yksinkertainen asia: laki. Ja koska EU‑oikeus ei ole monelle arkipäivää, avaan tämän mahdollisimman maanläheisesti.
EU:n luontodirektiivi on laki, jota kaikkien jäsenmaiden pitää noudattaa Direktiivin mukaan, susi on tiukasti suojeltu,uhanlainen laji. Lajin suojelulle on vankat, tieteelliset perusteet. Vaikka useimmille tekisi mieleen esittää mutu-perusteita, vain tieteellinen tieto on oikeudellinen perusta arvioinnille.
Poikkeuksia voidaan tehdä, mutta vain silloin kun ne ovat oikeasti välttämättömiä ja kun kaikki muut keinot on ensin selvitetty. Lisäksi pitää pystyä näyttämään, ettei poikkeus vaaranna suden tilannetta pitkällä aikavälillä.
Ongelmana on se, että viimeaikaisissa Suomen hallituksen päätöksissä nämä ehdot eivät täyty. Perustelut ovat yleisiä, ja dokumentointi on puutteellista. Toisin sanoen: päätökset eivät täytä niitä vaatimuksia, joita EU‑laki edellyttää.
Oikeudellisen koulutuksen saaneena joudun myös toteamaan, että moni keskustelussa esitetty väite ei olisi oikeudessa hyväksyttävää näyttöä. Huhut, yksittäiset tarinat tai somekeskustelut eivät riitä perustelemaan poikkeuslupia. Oikeudessa ratkaisee se, mikä on dokumentoitua ja tarkistettavissa.
Miksi susi on ylipäätään tiukasti suojeltu?
Susi ei ole tiukasti suojeltu “huvin vuoksi” tai siksi, että joku Brysselissä päättää niin. Suojelu perustuu kolmeen hyvin konkreettiseen syyhyn:
1. Susi on ekosysteemin avainlaji.
Se vaikuttaa koko metsän toimintaan: hirvieläinkantoihin, kasvillisuuteen ja pienpetojen määrään. Kun huippupeto katoaa, koko ekosysteemi alkaa muuttua — ja yleensä huonompaan suuntaan.
2. Susi oli Euroopassa pitkään uhanalainen.
1900‑luvulla susia metsästettiin lähes sukupuuttoon. Suojelu tuli voimaan, koska laji oli oikeasti häviämässä.
3. Susi lisääntyy hitaasti ja tarvitsee laajoja alueita.
Yksi pentue vuodessa, korkea pentukuolleisuus ja valtavat reviirit tarkoittavat, että kanta ei palaudu nopeasti.
4. Suojelu on EU‑tasolla sovittu yhteinen linja.
Susi liikkuu valtioiden rajojen yli. Siksi suojelu ei voi olla yhden maan “mielipide”, vaan yhteinen päätös.
Väitteet lapsiin kohdistuvasta “ahdistelusta”?
Tämä nousee keskusteluissa esiin jatkuvasti. Ja tässä kohtaa on hyvä pysähtyä faktoihin.
Jos susi oikeasti ahdistelisi lasta Suomessa, se olisi iso uutinen. Poliisi, media ja viranomaiset raportoisivat siitä saman tien. Tuoreista, vahvistetuista tapauksista ei kuitenkaan ole mitään näyttöä. Useimmat tarinat ovat kuulopuheita tai väärin tulkittuja tilanteita.
Ja sitten se historiallinen fakta, joka usein unohtuu:
Viimeisin kerta, kun susi tappoi lapsen Suomessa, tapahtui 1880‑luvulla.
Siitä on yli 140 vuotta. Tähänkin löytyy syyt, miksi näin tapahtui. Sen jälkeen ei ole ollut yhtään vahvistettua tapausta.
Kotieläinvahinkoja toki tapahtuu joskus, ja ne käsitellään virallisten korvausjärjestelmien kautta. Mutta väite, että susi olisi nykyään uhka lapsille, ei perustu faktoihin.
Miksi tällä on väliä, vaikka haluaisitkin hävittää suden sukupuuttoon?
Koska kyse ei ole vain susista. Kyse on siitä, miten viranomaiset tekevät päätöksiä ja noudattavat lakia.
Oikeusvaltio toimii vain silloin, kun päätökset perustuvat avoimiin ja läpinäkyviin perusteisiin — ei siihen, kuka huutaa kovimmin tai mikä tuntuu helpoimmalta ratkaisulta. Jos lakia aletaan soveltaa löyhästi yhdessä asiassa, sama voi tapahtua muuallakin.
Kun lakia aletaan venyttää yhdessä asiassa, seuraukset voivat olla paljon laajempia
Oikeusvaltio ei romahda yhdestä päätöksestä. Se rapautuu vähitellen, silloin kun viranomaiset alkavat tehdä ratkaisuja, jotka eivät enää perustu lakiin vaan paineeseen, oletuksiin tai kiireeseen. Ja tämä on se kohta, jossa venyttely muuttuu todelliseksi riskiksi.
Tässä muutama vakava, mutta realistinen esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, jos lain noudattamisesta lipsutaan ja nämä esimerkit ovat oikeasti todellisia…
1. Ympäristöpäätökset ilman kunnollisia selvityksiä
- kaivoshankkeita voidaan hyväksyä ilman riittäviä vaikutusarvioita
- suojelualueita voidaan heikentää “poikkeuksena”
- vesistöpäätöksiä voidaan tehdä ilman tutkimustietoa
2. Kaavoitus ja rakentaminen ohi asukkaiden oikeuksien
- hankkeita hyväksytään ilman kuulemisia
- valitusoikeutta kavennetaan “nopeuttamisen” nimissä
- päätöksiä tehdään, vaikka vaikutuksia ei ole arvioitu
3. Lupapäätökset, jotka eivät enää perustu tasapuolisuuteen
- yritysten ympäristöluvat
- maa‑ ja metsätalouden luvat
- elinkeinoihin liittyvät päätökset
Kun kriteerit hämärtyvät, päätöksistä tulee arvaamattomia — ja se heikentää kaikkien luottamusta viranomaisiin.
4. Perusoikeuksiin vaikuttavat päätökset ilman kunnollista perustelua
- omaisuudensuoja
- yksityisyys
- liikkumisvapaus
- elinkeinon harjoittaminen
Kun perusteluketju katkeaa, kukaan ei voi enää olla varma, millä perusteella päätöksiä tehdään.
Ja se on se pelottava puoli
Ei susi.
Vaan se, että päätöksiä tehdään ilman lakia ja läpinäkyvyyttä.
Oikeusvaltio ei rapaudu kerralla.
Se rapautuu pienistä poikkeuksista, joita “ei kukaan huomaa” tai “ei tämä nyt niin vakavaa ole”.
Mutta jokainen tällainen poikkeus tekee seuraavasta helpomman.
Siksi tällä on väliä meille kaikille
Kun päätökset tehdään lain mukaan ja kunnollisilla perusteilla, se suojaa sekä luontoa että ihmisiä — ja ennen kaikkea sitä, että yhteiskunta toimii reilusti ja ennakoitavasti.
