torstai 20. kesäkuuta 2019

Mihin vie kesätie?







tai kesäpolku?




Hyvää juhannusta!
SHARE:

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Puutarhahommia ja kasvusammal kokeiluun

Olen vihdoinkin päässyt tekemään hieman puutarhahommia.  Herneen ja papujen siemenet on istutettu, samoin perunat ja vähän yksivuotisia kukkia.

Puutarhassa näyttää nyt tältä



Marjatan alppiruusu Mikkeli on täynnä kukkia

Kokeilussa minulla on nyt ensimmäistä kertaa Biolanin kasvusammal. Sammal on ympäristöystävällisempi valinta. Toisin kuin turpeen tuotannossa, sammaltuotannossa suota ei  kuivateta. Tuotantoon käytetään ns. kitumaan soita, joilla ei ole luonnonsuojellullista arvoa.  Sammal kasvaa takaisin, eikä sen otto rasita ympäristöä tai ilmastoa. Turve taas ei uusiudu ja aiheuttaa päästöjä. 


Kasvusammal on tarkoitettu  sisä- ja kesäkukille.  Sen eduiksi mainitaan kasvualustan ilmavuus, juuriston kasvun edesauttaminen  ja homesienten kasvun hillitseminen.  Joten tulee olemaan kiintoisaa nähdä, mikä on lopputulos kasvien  hyvinvoinnin kanssa.

 Tuon kylvö- ja taimimullan havaitsin puolestaan hyväksi jo viime vuonna, taimien juuret olivat isot ja taimet hyvinvoipia. 


Kasvusäkit ovat olleet minulla  suosikkina jo edellisinä kesinä. Niissä on valmiiksi lannoitteet. Ei tarvitse laittaa muuta kasvit ja vettä. Syksyllä sitten levitän mullan puutarhaan.  Tähän säkkiin on tulossa kesäkurpitsan lisäksi kurkun taimet. 


* Kasvusammalen olen saanut kokeiluun Biolanilta, josta  isot kiitos heille. Muut tuotteet olen ostanut  itse. Koska olen köyhä opiskelija, lienee syytä lisätä, että puolisoni herra karhu, on sponsoroinut hankintojani  avioliittolain (411/1987) 46 §:n (aviopuolisoiden  keskinäinen elatusvelvollisuus) mukaisesti.  Mielipiteet ovat täysin omiani. 
SHARE:
© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig