tiistai 31. joulukuuta 2013

Koskella

Vuoden vaihteeksi koskitunnelmia Kiskonjoelta, Latokartanon koski Perniössä (nykyistä Saloa)

Hyvää vuoden vaihdetta kaikille, Happy New Year!

Kisko river in Perniö. Ruins of an old mill.





video



Pauhu oli niin kova, ettei puhetta kuullut. Koskikaraa emme nähneet. Sen sijaan paikalla näyttivät viihtyvän siiderivalaat ja kaljakaskelotit, sillä keräsin pois luonnosta pussillisen juomatölkkejä.

Milloinkahan ihmiset oppivat? Jos tölkin jaksaa kantaa täytenä paikalle, jaksaa sen kantaa myös tyhjänä pois.  Roskien paikka ei ole luonnossa, vaan kierrätyksessä, jotta  raaka-aineet saadaan uudelleen käyttöön. Eikä tarvitsisi jyrätä maata muualla raaka-ainekaivoksille.
SHARE:

torstai 26. joulukuuta 2013

Joulu



Hämärä kuiskaa hiljaa korvaani. 

Kukkien tuoksu muistuttaa keväästä,

Vielä me kohtaamme
SHARE:

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Puistotunnelmia










Eilisen kuvia Mustion linnan puutarhasta

Park of the Svartå Manor in Mustio

Blogimaailma tuntuu jo hiljentyvän joulun viettoon. Minulla on huomenna normaali työpäivä, samoin kuin perjantaina, herra Karhu on töissä osan pyhistäkin, joten meillä jatkuu arki vielä hetken.

Hyvää sunnuntaita kaikille ja rauhallista joulun aikaa
SHARE:

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Meri

 alati muuttuva...





Kuvan joutsen on nuori, siksi se näyttää niin tummalta. A young swan in the photo.



  I got this christmas award from Evi@sexta-feira, thank you very much:)


1. A Christmas memory. Joulumuisto
I was age of four or five, I remember well the smell of christmas tree and hyacinths and the dogs Bella and Piki (Blackie). I love dogs:)
Olin neljän viiden ikäinen. Muistan  hyvin kuusen ja hyasinttien tuoksun sekä koirat Bellan ja Pikin.
2. My favourite non-Greek Christmas song. Suosikkijoululauluni
Wham and Last Christmas
3.My favourite Finnish Christmas song. Suosikkini suomalaisista joululauluista
Jean Sibelius: en etsi valtaa loistoa  (I seek no gold or majesty)

4.All I want for Christmas is...
Joulutoiveeni
Peace and quietness. Rauhaa ja hiljaisuutta
5. A wish for 2014... Toive vuodelle 2014
To have my second book finished and start the third one (Which already knocks in my head)
Saada toinen kirjani valmiiksi ja aloittaa kolmas...


SHARE:

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kutsu uneen?

Onko se totta vai unikuvajaista?






Suomessa ollaan, Mustion Linnan joulukuuta.

From the park of Svartå Manor.

Halla Närekorven ystävät voivat kurkistaa tästä linkistä kohtauksen Hallan puuhista tulevassa kirjassa http://formaaki.blogspot.fi/p/halla-uusi.html
SHARE:

tiistai 10. joulukuuta 2013

Pyrstötiainen

Hangossa onnistuin ensimmäistä kertaa näkemään pyrstötiaisen luonnossa.  Ne liikkuivat 10 -15 linnun parvessa ja ääntelivät hyvin tiaismaisesti. Näytti käyttävän taitavasti pyrstöä hyväkseen puussa liikkuessaan.  Aikaisemmin on  Hangossa osunut kohdalle myös tiaisten sekaparvi, jossa sini-, tali- ja töyhtötiaisia liikkui yhdessä.

 Long -tailed tit (Aegithalos caudatus)






SHARE:

lauantai 7. joulukuuta 2013

Meri ja taivas

Hangon maraton jatkuu. Eilistä Hankoa herra Harmaakarhun kuvaamana

Hanko yesterday









Halla Närekorven ystävien kannattaa käydä täällä http://formaaki.blogspot.fi/p/otteita-tulevasta-ii.html


SHARE:

tiistai 3. joulukuuta 2013

Takaisin rannalle

Hanko







SHARE:

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Jännityksen ja Halla Närekorven ystäville

 Nyt joulun alla on luvassa  neljä katkelmaa tekeillä olevasta "Pinnan tuolla puolen" -kirjasta.

Ensimmäin osa löytyy 

  http://formaaki.blogspot.fi/p/tekeilla-oleva.html

Jatkoa seuraa ensi sunnuntaina.

Seuraavassa postauksessa palaan taas Hangon kuvien pariin:)
SHARE:

lauantai 30. marraskuuta 2013

Vasten auringon siltaa

Jatketaanko vielä etelässä?  Tällä kertaa eilisessä Hangossa. Asteet olivat pakkasen puolella ja kylmältä tuntui. Mutta luontoäiti käytti loisteliaasti väripalettiaan.  Nappailin sen verran kuvia, että taitaa blogissa seurata Hangon kuvamaraton:)

Hanko is the most southern city of Finland. We visited there yesterday. It is about 100 kilometres from where we live.





SHARE:

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Käydäänkö etelässä?









Arvasitte varmaan jo paikan. Ruissalon kasvihuoneet:)

The green houses of Ruissalo botanical garden.
SHARE:
© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig