perjantai 7. kesäkuuta 2019

Puutarhahommia ja kasvusammal kokeiluun

Olen vihdoinkin päässyt tekemään hieman puutarhahommia.  Herneen ja papujen siemenet on istutettu, samoin perunat ja vähän yksivuotisia kukkia.

Puutarhassa näyttää nyt tältä



Marjatan alppiruusu Mikkeli on täynnä kukkia

Kokeilussa minulla on nyt ensimmäistä kertaa Biolanin kasvusammal. Sammal on ympäristöystävällisempi valinta. Toisin kuin turpeen tuotannossa, sammaltuotannossa suota ei  kuivateta. Tuotantoon käytetään ns. kitumaan soita, joilla ei ole luonnonsuojellullista arvoa.  Sammal kasvaa takaisin, eikä sen otto rasita ympäristöä tai ilmastoa. Turve taas ei uusiudu ja aiheuttaa päästöjä. 


Kasvusammal on tarkoitettu  sisä- ja kesäkukille.  Sen eduiksi mainitaan kasvualustan ilmavuus, juuriston kasvun edesauttaminen  ja homesienten kasvun hillitseminen.  Joten tulee olemaan kiintoisaa nähdä, mikä on lopputulos kasvien  hyvinvoinnin kanssa.

 Tuon kylvö- ja taimimullan havaitsin puolestaan hyväksi jo viime vuonna, taimien juuret olivat isot ja taimet hyvinvoipia. 


Kasvusäkit ovat olleet minulla  suosikkina jo edellisinä kesinä. Niissä on valmiiksi lannoitteet. Ei tarvitse laittaa muuta kasvit ja vettä. Syksyllä sitten levitän mullan puutarhaan.  Tähän säkkiin on tulossa kesäkurpitsan lisäksi kurkun taimet. 


* Kasvusammalen olen saanut kokeiluun Biolanilta, josta  isot kiitos heille. Muut tuotteet olen ostanut  itse. Koska olen köyhä opiskelija, lienee syytä lisätä, että puolisoni herra karhu, on sponsoroinut hankintojani  avioliittolain (411/1987) 46 §:n (aviopuolisoiden  keskinäinen elatusvelvollisuus) mukaisesti.  Mielipiteet ovat täysin omiani. 
SHARE:

40 kommenttia

  1. Kaunis puutarha sinulla, oletpa sinä jaksavainen!

    Ihana tuo lainopillinen lisäys ;-)

    VastaaPoista
  2. Hurmaava puutarha!

    VastaaPoista
  3. Hauska lisäys lopussa :D Minä olen testannut samoja tuotteita esikasvatuksessa siemenkylvöistä lähtien. En tosin blogissani maininnut valmistajaa, sillä hankin kasvualustat ihan omilla rahoillani. Julkaisen testin lopputuloksen ensi viikolla. Blogistani löytyy väliaikatietoja tunnisteella kasvualustatesti, jos haluat käydä vilkaisemassa. Voit käydä vaikka sitten, kun olet tehnyt omat päätelmäsi, niin minun testailuni eivät vaikuta sinun testisi lopputulokseen :) Minusta on ainakin mielenkiintoista nähdä, saavatko muut samanlaisia tuloksia testeissään mitä itse olen saanut.

    Kauniisti kukkii alppiruususi. Minulla on 'Mikkeli' availemassa ensimmäisiä nuppujaan. Olenkin odotellut ensimmäisiä kukkia jo pari vuotta, mutta aina se on kuivattanut ne. Nyt näyttäisi hyvinkin lupaavalta. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Minna:) Luin postauksesi ja se oli todella kiinnostava!

      Poista
  4. Kaunista kukintaa ☺
    Lämmintä viikonloppua Sussi ♥

    VastaaPoista
  5. Oi miten kaunista! Viime vuonna kokeilin kasvusammalta ja hyvin toimi:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos anni:) Kasvusammaleesta olen tähän mennessä kuullut vain hyvää

      Poista
  6. Hi, Sussi.

    Looks good.

    Greeting from Patricia.

    VastaaPoista
  7. Gosh your garden does look delightful and healthy.
    Well done.

    VastaaPoista
  8. Ihanalta näyttää puutarhassasi. Minullakin alppiruusut kukkivat parhaillaan.

    VastaaPoista
  9. Kiitos alppiruusukuvasta ja nimestä. Sen perusteella tunnistin rivitalopihamme alppiruusun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikkeli on kotimaista kantaa ja kestää pakkastalvia. Oiva valinta puutarhaan

      Poista
  10. Bom dia, seu trabalho no arranjo do jardim, resultou em pleno, o mesmo está lindo.
    AG

    VastaaPoista
  11. What a lovely garden...
    Have a great week!
    Titti

    VastaaPoista
  12. Kaunista on puutarhassasi ja hyvä, että avioliittolakia noudatetaan ;)

    Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
  13. Ihana puutarha ja ihana sinä :)
    Hyvää Juhannusta sinulle, herra karhulle ja Rikulle ♥

    VastaaPoista
  14. Kyllä puolison tulee sponsoroida. Ehdottomasti, määräsi laki tai ei. ;O) Hyvää juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. just niin, D! Kiitos samoin satu:)

      Poista
  15. Tämä pykälä otetaan aina välillä täälläkin käyttöön. Hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
  16. Onpa kiinnostava tuo kasvusammal. En olekaan ikinä koklannu. Meidän paahteisella pihalla on luotettu Biolanin Mustaan multaan <3

    VastaaPoista
  17. Your garden looks very nice.

    All the best Jan

    VastaaPoista
  18. Interesante y bonito Sussi, besos.

    VastaaPoista
  19. Hello, lovely flowers and plants. You do have a pretty garden! Enjoy your day and weekend!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on komenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig