sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Tunnelmia tekemässä



Monessa blogissa on ollut mitä kauneimpia joulun odotuksen tunnelmia ja olen itsekin yrittänyt työkiireiden välissä saada jotakin aikaiseksi. Yläkuvassa on onnistunut tekele:)

Muuten valmisteluiden lopputulos ei ole ollut kovin onnistunut. Piharuukkuihin laittamani sammalet linnut ja oravat levittivät pitkin pihaa ja siinä samalla paljon multaakin. Kun monta päivää perätysten olin siistynyt paikkoja, päätin lopulta luovuttaa ja poistaa sammalet kokonaan ruukuista. Nyt täytyy keksiä tilalle jotakin muuta.

Terassin pöydälle laittamani pieni koristelintu päätyi puolestaan pihalintujen nähtävyydeksi. Näin kun talitiaiset vuoron perään kävivät sitä kurkkaamassa. Siinä samalla ne ovat kakkineet pitsiliinan ja vähän muutakin pöydällä, varmastikin huomautus siitä, ettei lintuja saa laittaa häkkiin:)



Viime vuonna käyttämäni joulukoristeet olen puolestani laittanut niin hyvään talteen, etten niitä löydä...

Kaikesta huolimatta, mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
SHARE:

19 kommenttia

  1. Hih, lintuja ei todellakaan saa laittaa häkkiin ; )
    Sammal houkuttaa noita eläimiä, oli se sammal sitten ruukussa tai kasvamassa kivellä.
    Minä olen ottanut pikku hiljaa joulukoristeita varastosta. Nyt mietinkin, miten saisin vähän muutettua "koristelua"... Suunnittelu on mukavaa : )

    VastaaPoista
  2. Kauniin kynttiläsomisteen olet tehnyt ja viehättävä on myös tuo lintu tuolla häkissä, vaikka talitintit olisivatkin eri mieltä :)
    Meillä on myös paljon talitinttejä tässä ympäristössä ja kovia ovat peuhaamaan pihakoristuksissani, jäkälä ja sammal koristeet ovat saaneet kyytiä, kun etsivät syötävää.

    Hiljakseen se joulu hiipii sisustukseen ja somistukseen.

    Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!:)

    VastaaPoista
  3. Hymyilytti ja nauratti tuo sinun tekstisi...;)
    Minullakin käy joskus noin, että paan jonkun tavaran niin hyvään talteen, etten sitä sitten itsekään löydä..;)
    Tuo kynttiläpakettisi on tosi kaunis!!!:))

    VastaaPoista
  4. Oikein kauniisti olet kynttilät pukennut juhla asuun, mukava antaa lahjaksikin ja varmasti saaja ilahtuu...ja koristeenakin kaunis.
    juu samaa hommaa ne linnut täälläkin jylläävät, jotenka minä myös jätin sammaleet suosiolla pois tänä vuonna, nokkivat jatkuvasti...ja fasaanit toisinaan koputtavat lasioveen ja Rosa katselee ja juoksee sitten ovelle..että tuleeko leikkimään. Oravat piilottelee eväitään ja fasaanit nokkivat nekin samantien...
    kyllä on ilo seurata pikkuvesseleitä!

    VastaaPoista
  5. Oi Sussi miten hauska ja piristävä postaus!:)
    Kauniin kynttiläpaketin olet tehnyt.
    Kuulun myös niihin jotka laittaa tavaroita niin hyvään talteen ettei itsekkään niitä löydä myöhemmin:)

    VastaaPoista
  6. Meillä on linnut onneksi jättäneet havut rauhaan. Voi kumpa vain muistaisin niitä ruokkia koko talven niin jaksaisivat vierailla pihalla...

    Kaunis kynttiläaskartelu ja kiva asetelma terassin pöydällä <3

    VastaaPoista
  7. Ihana tuo lintuhäkki :) Ja tosi hieno tuo kynttiläpaketti <3

    VastaaPoista
  8. Sama vika rahikaisel, mä laitan kans hyvää taltee, enkä sit muista mis ne on. Nytkin on hukas monta asiaa ;( Eli älä huoli sitä on liikkeel.

    VastaaPoista
  9. Kynttiläpaketti on kaunis! Talitintit ovat liikuttavan uteliaita :).

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Sariw, oravat on aina meillä kaivelleet ruukkuja, mutta sammal on kyllä ylivertainen houkuttelija, sitä kaivellaan ja kaivellaan:)

    Nina, kiitos:) Minustakin lintu sopi hyvin "häkkiin", mutta luulenpa, että se on parasta siirtää toiseen paikkaan, muuten voin joutua jatkuvasti siivoamaan pöytää:)

    Marge, kiitos:) Huvittavinta on, että minulla on muistikuva siitä, että laitoin koristeet paikkaan, jossa ne säilyisivät ehjänä. Mutta minne? D!

    Sirkka, kiitos:) Tarkoituksenani onkin tehdä kynttiläpaketteja pieniksi lahjoiksi, olin tosi tyytyväinen, kun tekemäni koeilukappale onnistui ihan kivasti. Sielläkin pikkukaverit puuhailevat, mukavaa:) Jatkossa minäkin jätän sammalen suosiolla pois:)

    Susanne, kiitos:) Postaus oli suoraan elvästä elämästä:)

    Henska, kiitos:) Täytyykin muistuttaa sinua aina välillä lintujen ruokkimisesta:)

    Mari, kiitos:)

    Amalia, kiitos lohduttavista sanoista:) Saas nähdä löydänkö koristeet ensi jouluunkaan mennessä...

    Ninnu, kiitos:) Talitintit ovat tosiaan aina tutkimassa kaikkea, mainioita kavereita:)

    VastaaPoista
  11. Voi sinua kun joulukoristeet ovat hävinneet, hih. Kyllä vähän hymyillytti - hyvään piiloon olet ne laittanut.

    Kynttilät ovat kauniissa kääreessä.
    Lintuhäkki on kivan näköinen ja niinhän se on, ettei lintuja saa laittaa häkkiin kuten sariwkin sanoi. Onneksi meillä onkin linnut niitä "tekolintuja".

    Toivon sinulle hetken rauhoittumisen aikaa ja mukavaa alkanutta viikkoa!
    Terkuin Lennu

    VastaaPoista
  12. Kylläpä tässä vielä hyvin kerkiää joulua laittamaan:) Kun täytyy meidän jouluhörheltäjien keskuudessa muistaa että moni normaalipiireissä koristaa joulunsa vasta jouluaattona;) Itsekkin aion pitää joulun perinteikkäänä ja käyttää samoja tunnelmallisia koristeita, niillä saavuttaa sen tietyn tunteen kaikista parhaiten..joulun..
    UM

    VastaaPoista
  13. Lennu, kiitos:)

    Minulla on jopa pieni muistikuva laatikosta mihin koristeet laitoin, mutta kun ei löydy:) Säilytyspaikkoja ei ole edes kovin monta, mistä etsiä:):)

    U.M. Onneksi on vielä aikaa, tosin epäilen, että koristeet jäävät löytymättä, sen verran tuntuu olevan hyvässä kätkössä, hih...

    VastaaPoista
  14. Touhukas orava taas ollut siis pihallasi järjestelemässä :)

    Pikkuisista jutuista se joulunodotus ja tunnelma syntyy. Kynttilät mm on tosi kivat ja lintukin sopii terassille ulkoilemaan.

    Toivottavasti koristeet löytyy...

    VastaaPoista
  15. Ihana postaus!
    Täällä ilmottautuu kans yksi, jolla tavarat useinkin hukassa, esim. ainakin joka pääsiäinen ja joulu jotain joudun etsimään ihan hermostumiseen saakka. Liekö syynä muistini vai jatkuva tavaroiden siirtely täällä työleirin keskellä.

    Mukavaa viikon jatkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  16. Kyllä kuullostaa tutulta, meillä linnut ja oravat pitävät huolen luonnonmateriaalin uudelleenkäytöstä:))
    Joskus tuntuu turhauttavalta, kun on laittanut mielestään hienon asetelman, ei mene kuin hetki niin jo on käyty muuttamassa järjestys.

    VastaaPoista
  17. Jossu, pikkuoravilla on talitintit avustajina:) Oravilla on nyt muuten jo komeat paksut talviturkit päällä.

    Kisu, kiitos:) Sama ongelma siis sinullakin:) Välillä menee valtavasti aikaa, kun etsii jotakin. Vähän jo epäilen, että löydän joulukoristeet sitten joskus kesällä;DD

    Piitis, pihan pikkukaverit tuntuvat oleavan puuhakkaita joka paikassa:) Välillä meillä on pihalla sellaista jälkeä, että jo epäilen oravien ja lintujen pitäneen omat bileet, hih...

    VastaaPoista
  18. Onnellisten pikkuisten ystävien jekkuja..Ihmettelevät miksi kaveri o häkitettynä;) oravat ovat kyllä aika harmittavia noiden istutusten kanssa kun ihmisten tekemät "ruokapaikat" taitaa olla ne parhat talviruoka kätköt?

    kauniita askarteluja=)

    VastaaPoista
  19. Mimmuli, kiitos:) Talitintit selvästi tunnistivat muovihahmon linnuksi ja kävivät ihmettelemässä:) Oravat ovat meillä kovia ruukunkaivureita kuten aikaisemmista postauksistakin huomaa.

    VastaaPoista

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig