sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Joulun tunnelmia



Tänä jouluna on täällä ollut paljon lunta ja lisää satelee edelleen. Vietimme jouluaaton kotona kahdestaan, joulupäivänä kävimme sukulaisten luona. Huomenna on taas mentävä töihin...


Maalaustyön sain onneksi valmiiksi, tässä aikaisemmin mainitsemani kahdeksan euron huutokauppatuoli uudessa maalissa. Minusta se kaunistaa sähköjohtoja täynnä olevaa nurkkaa, miehen mielestästä se on tarpeeton tuoli romuineen täyttämässä ainoata vapaata nurkkaa:)



Mustarastaat ovat talvipihan valtiaita








Lumisella terassilla katajanoksien suojissa

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Joulun lähestyessä

Nyt on meilläkin jo vähän joulun tunnelmaa. Eilen aamulla sain jo keittiötä järjestykseen ja sinne vähän koristetta. Loppupäivä menikin sitten ystävän 3,5 vuotiaan Sepe-pojan kanssa hauskaa pitäessä ja riehuessa:)

Ylimääräistä joululomaa ei ole yhtään tiedossa, olen töissä sekä joulun alus- että välipäivät. Onneksi sentään kokouksissa ja neuvotteluissa on parin viikon joulutauko.

Sitten minulla on työn alla hieno kahdeksan euron huutokauppalöytö, pieni vanha tuoli, joka pitää hioa ja maalata (arvaatte varmaankin minkä väriseksi). Laitan siitä kuvia, heti kun olen saanut sen valmiiksi.

Hyvää neljättä adventtia!
















Sussimainen löytö

lauantai 12. joulukuuta 2009

Kauas pilvet karkaavat...

Nyt kun vapaapäivänä olisi ollut mahdollisuus ahkeroida kotia siistiksi, jäin katsomaan poliisikoira Rexiä tv:stä. Eli täällä ei näytä yhtään sen paremmalta kuin viime viikollakaan...

Joululahjat olen saanut sentään hankkitua, kiitos nettikauppojen. Paria joulukoristetta olen siirrellyt täällä ympäriinsä, eivät vain tunnu sopivan mihinkään, johtunee varmaankin ympärillä olevasta kaaoksesta:)

Katsotaan, jos ensi viikolla saisi jotakin aikaiseksi (heh, heh...)

Tässä Sussin rähjäromantiikkaa, itse koottu kranssi villiviinin oksista sekä harsokukkaa etualalla




Laventelia, minusta kaunis väriyhdistelmä valkoisen kannun kanssa




Adventtikranssi, jonka tein adventtienkeleistä ja pitsinauhasta




Tämän tunnustuksen sain Marilta ja Henskalta, iso ja lämmin kiitos teille!



Osoitan tämän nyt teille kaikille lukijoilleni, oikein hyvää joulun odotusta!

lauantai 5. joulukuuta 2009

Kiireen keskellä

Viikko meni taas vauhdilla, olen lähes koko viikon juossut aamusta iltaan kokouksissa. Illalla olen nukahtanut sohvalle ja herännyt sitten ihmetellen tunnin parin päästä:) Ensi viikolla on tiedossa samanlainen hulina. Odottelen joulua jo ihan sen vuoksi, että tulee edes parin päivän tauko kaikkeen...

Muutama kaunis asia on kuitenkin näytettäväksi. Posti toi jo jokin aika sitten tämän ihanan WH-living tyynyn blogiystävä AnnHelenin nettiputiikista piristämään muuten sekaista huushollia. Kotimaista käsityötä:



Ja pienenä vinkkinä: WH-livingillä on ihana lehti.


Tämä kaunis pikku lampetti on puolestaan löytö ruotsalaisesta nettikaupasta





Toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää ja toista adventtia!