sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Polttaa kesäkatu kuuma...

Terveiset Turusta! Osallistuin eilen Paavo Nurmi - juoksutapahtumaan. Valokuvat jäivät valitettavasti tällä kertaa ottamatta, vasta paikan päällä huomasimme, että kamera oli mukana, mutta muistikortti puuttui.

Toisaalta ihan hyvä, sillä nyt ei ole kuvallista todistusaineistoa elämäni surkeimmasta juoksusta (heh). Paikalla oli + 26 ja niin lämpimässä oli yhtä tuskaa juosta. Matkanteko tuntui lähinnä hoipertelulta eteenpäin. Yleensä olen ihastellut Ruissalon kauneutta, nyt oli mielessä vain kuumuus. Monta kertaa ajattelin, että tuuperrun matkalle...

Lopussa olin täysin yllätynyt, kun matkantekoon kului vain kuusi minuuttia enemmän kuin minulla "normaalisti"...

Kuntourheilu taitaa olla vähän hullua puuhaa:)

Mutta nyt kuvia kotoa:

Tämän kevään tintinpoikanen esittelee terassille laittamaani pitsiverhoa. Verho on kaunistukseksi ja erityisesti näkösuojaksi naapuriin päin.



Lyhtyjä etupihalta ja puutarhasta






Vanha omenalaatikko on löytö muutaman viikon takaa

SHARE:

18 kommenttia

  1. Huhheijaa! Kyllä on ollut varmasti melkoista juosta tällaisessa helteessä! Aika mimmi :)

    VastaaPoista
  2. Aivan varmasti kamalaa juosta tuossa helteessä. Isäntä oli 1/2 trialtonilla ja voitti sen, ihmetteli itekin että tällä helteellä, pyöräosuus ja juoksu oli ne jotka veivät voittoon, uinnissa oli 10 joukossa kun pyöräily alkoi.
    No itsensä voittamistahan tuo kyllä on, en vain ymmärrä että miten jaksaa tällä helteellä juosta tuolla kun ei jaksa istuakaan, hih.

    Suloisia lyhtyjä ja tuo pöytäliina on tosi nätti. Vanhoja laatikoita katselin minäkin reissun päällä, mutta niitä ei löytynyt, muuta kylläkin.

    VastaaPoista
  3. No huh huh.. ajatuskin juoksemisesta tällä säällä alkaa pyörryttää ;) Mutta onnea hienosta suorituksesta, tuohon ei kaikki (minä ainakaan) pysty!

    VastaaPoista
  4. Sitä ollaan sitten jossain vaiheessa hölkytelty meidän talon edestäkin varmaan :) Itselle tekee jo kaupungilla kävelykin tuskaa, hienoa että joku jaksaa! ;)

    VastaaPoista
  5. Huh, tuohon en minä pystyisikään ... en voi kuin ihailla suoritustasi : )
    Kaunis tuo valkea lyhty...

    VastaaPoista
  6. Huh hellettä, mutta sinä juokset, Onnittelut!
    Olimme tänään meren rannalla, Rosa ei kuitenkaan mennyt uimaan, kuten en minäkään, mutta vesi oli tosi lämpöisen tuntuista.
    Kaikki kuvasi ovat tosi kauniita ja tuo laatikkokin oli tosi hyvä löytö!
    Sinulla siellä linnunpoikaset ja oravanpoikaset, voiko olla ihastuttavampaa seurattavaa, minäkin tykkään niitä aina ihastella ja kerronpa sinulle, kun tässä jo jokin aika sitten kaksi poikaa käveli tietä pitkin, oravanpoikanen seurasi heitä ihan kintereillä ja aina kun pojat pysähtyivät muutaman metrin jälkeen, niin oravanpoika teki samoin ja tätä jatkui pitkään...kunnes hävisivät näkyvistä, siis pojat ja oravanpoika,..olisi ollut kiva tietää kuinka siinä loppujen lopuksi kävi.

    No heippa tälläkertaa!

    VastaaPoista
  7. Olet sinä vaan aika "sissi" kun juokset tuollaisissa helteissä! :)

    Kauniita lyhtyjä, ja hieno löytö tuo laatikko!

    VastaaPoista
  8. Iso juttu juosta tuossa helteessä! Kun tuntuu että käveleminenkin jo ottaa koville:) Kyllä minä sinulle hattua nostan on se sellainen saavutus ja vaatii kovaa kuntoa.
    Kaunis pitsiverho, lyhdyt, pöytäliina ja laatikko!

    VastaaPoista
  9. Aikamoinen suoritus tuossa helteessä! Tuntuu että tavallinen eteneminenkin on kamalaa, saatikka sitten juosta. Koiratkaan ei jaksa edes luuta syödä tällä helteellä:)

    VastaaPoista
  10. Marika, juoksun aikana mietin monet kerrat juokseminen järkevyyttä tällä säällä:)

    Lennu, onnittelut miehellesi, hän on tehnyt mahtavan suorituksen!

    Pöytäliinan olen saanut aikoinaan lahjana äidiltäni. Laatikon löysin kodin anttilasta. Niissä oli hämäkinseitteja ja lehtiroskaa, joten ilmeisesti ovat ihan aitoja vanhoja laatikoita.

    Elisa, kiitos:)

    Kukkahattuneiti, reitti on siis mennyt ihan kotisi edestä? Siitä olen sitten painellut ohi jo useampana vuotena:)

    Sariw, kiitos:) Valkea lyhty on aikoinaan löytynyt Turun reissulla:)

    Sirkka, kiitos:)Olen myös katsellut oravanpoikasia ja yllättävän rohkeita ja uteliaita ovat, meilläkin käy varovasti nykyisin nuuhkimassa, jos istuskelee puutarhassa ja ne sattuvat paikalle.

    Johanna, kiitos:)

    Susanne, kiitos:)

    Irmeli, kiitos:) Helle on täälläkin ottanut vauhtia pois naapurin vilkkaista koirista. Ensimmäistä kertaa näin ne nyt käyvän lenkillä hitaasti, ovat yleensä mahdottoman vauhdikkaita.

    Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  11. Onnea urheilu suorituksen johdosta! :) Olin itsekkin samaa tapahtumaa seuraamassa ja kiertelin Turun museoita ja muutenkin nautin tunnelmasta! keskiaikamarkkinat ja mitä muuta samana viikonloppuna! Nostan hattua juoksusta, itsellä meinasi mennä pyörtymisen puolelle ihan kävellessäkin :) varmasti oli yksi kesän kuumimmista päivistä!!

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Sanna-Pauliina, kiitos:)

    Juoksun jälkeen olin sen verran väsynyt, että keskiaikamarkkinat jäivät minulta väliin, toivottavasti sitten ensi kerralla.

    VastaaPoista
  14. Apua, varmasti oli rankkaa juosta noin kuumalla! Onnittelut siitä.
    Ihana tuo omenalaatikko...

    VastaaPoista
  15. Helle ja juoksu...olis multa jäänyt väliin. Voin siis vain ihastella ja ihmetellä suoritustasi!
    Lämmintä loppu viikkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  16. Onnitella kyllä täytyy maaliin päässyttä juoksijaa, kun näillä helteillä sait ihan ok suorituksenkin!

    Ihania lyhtyjä ja asetelmia!

    Aurinkoista viikkoa! :)

    VastaaPoista
  17. Kisu, kiitos:) Helle näyttää vain jatkuvan...

    Nina, kiitos:) Aikaan olin tosi tyytyväinen, matkalla en katsellut kelloa ja epäilin, että olen vähintään puolituntia "normaaliajasta" jäljessä.

    Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig