perjantai 24. syyskuuta 2010

Löytöjä lennossa

Viikko on kulunut "lennossa". Normaalin työkiireen lisäksi ehdin alkuviikosta käymään sienimetsässä ja sain saaliiksi ison pussillisen suppilovahveroita. Monesta blogista olen lukenut, että sienestäjien vaivana ovat olleet hirvikärpäset, meilläpäin niitä ei ole onneksi näkynyt.

Asioilla ollessani osuin  sopivaan aikaan  Prisman kesäpihan poistomyyntiin ja mukaan lähti erilaisia perennoja - 50%, mm. kuunlijoja ja kevätkaihonkukkaa sekä enkelipatsas kolmella eurolla ja koristelintu kahdella eurolla. Laitan niistä kuvia myöhemmin.

Olisikohan niin, että ei kahta ilman kolmannetta... Eilen saapui pitkään odottamani  automaattivaihteinen auto.  Tosin jään  kaipaamaan vanhan manuaaliautomme loistavia ajo-ominaisuuksia, erityisesti ohjauksen tunnokkuutta, mutta niin helppoa on huristella automaatilla...

Kuvat ovat pihan siipiveikkojen kylpy- ja juoma-altaista sekä terassilta

Mukavaa viikonloppua!








SHARE:

16 kommenttia

  1. Kauniita löytöjä! Etenkin nuo messinkiset lintualtaat ;) Minulla on pienempänä tuo versio, tykkään kovasti. Jokohan meillä olisi alessa..

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia! Onnea uudelle autolle! :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kauniita löytöjä teit.
    Joskus onnituus saamaan halvalla.
    Onnea uudelle autolle.

    Hurisevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. krisse kurkkimassa...onnea uudelle autolle...

    VastaaPoista
  5. Kaunista sinulla on siellä pihallasi ja terassilla!
    Hyvä tuuri kun osuit Prisman kesäpihan poistomyyntiin. Kiva nähdä mitä löysit sieltä.

    Onnea uudelle autolle!:) En ole milloinkaan ajanut automaattivaihteisella autolla, mutta tykkäisin varmaan sellaisesta.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. *Lennossa* on löytynyt kivoja juttuja ja *siipiveikoilla* kauniit juomapaikat.
    Onnea myös minulta uudelle autolle.
    Blogissani on sinulle tunnustus ♥

    VastaaPoista
  7. Elisa, kiitos:) Lintualtaat voivat hyvinkin jo olla alessa, kaikkea kaunista kesätavaraa näkyy ainakin meilläpäin olevan saatavilla. Minustakin tuo messinkinen on kaunis. Iso valkoinen on oravien suosiossa, käyvät juomassa.

    Johanna, kiitos:)

    Sylvi, kiitos:) Ilahdun aina kun saan lisää kukkia ja taimet olivat todella halpoja.

    Krisee, kiitos:)

    Susanne, kiitos:) yritän ottaa pian kuvia kesäpihan löydöistä.

    Toiset eivät pidä automaattiautoista, mutta minusta ne tekevät autoilun helpoksi puuhaksi.

    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
  8. Ihania löytöjä.
    Mäkin kävin lennossa shoppailee, mun matkaan lähti lyhtyjä ja kynttilöitä.
    Mukavaa viikonloppua!
    -kisu-

    VastaaPoista
  9. Onnea uudelle autolle! Automaattivaihteisella on toki mukava ajella, kunhan muistaa ettei käytä sitä vasenta jalkaa...

    VastaaPoista
  10. Ihania löytöjä! Niin ja onnea uudelle autolle :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Seijastiina, kiitos:) Tulossa katsomaan.

    Kisu, kiitos:) Lyhdyt ja kynttilät ovatkin kauden ykkösostos, täytyy itsekin niitä hankkia.

    Irmeli, kiitos:) Voit varmasti arvata, että olen jo usemapaa kertaa autoa käynnistettäessä etsinyt kytkintä, heh. Jouduin varmasti vielä välillä ajelemaan manuaalillakin, joten vasen jalkakin varmaan saa vielä käyttöä.

    Mari, kiitos:)

    Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

    VastaaPoista
  12. Olet oikea lintunainen!
    Ei ihme, että linnut viihtyvät puutarhassasi, kun pidät niistä niin hyvän huolen. Tässäkin postauksessa on kaksi lintujen juoma-allasta... ja lyhdyssä on lintukoristeita. Rakkaus on molemminpuolista!

    VastaaPoista
  13. Irene, olen oikea "lintuhöperö" ja kotoa löytyy paljon lintuaiheista, miehen mukaan liikaakin, hih.

    VastaaPoista
  14. Uusi yritys, äsken kävin kommentoimassa mutta heitti sivulta pois.
    Niin "sussimainen" lyhty, hih. Kaunis ja samoin tuo enkelipeilikin. Muistaakseni kävin ensi kerran blogissasi kun olit tehnyt Lapin reissun, nytkin kauniita kuvia jälleen sieltä.
    Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
  15. Lennu, kiitos:) Näitä sussimaisuuksia täällä löytyy, lintujuttua joka paikassa, hih...

    Lapin reissuilta on tullut laitettua jo useampi kuva, monta matkaa olemme sinne tehneet.

    VastaaPoista
  16. Kaunis tuo lintuallas. On teidän linnuilla kaunis kattaus :) Tunnelmallisia syysiltoja!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig