torstai 2. kesäkuuta 2011

Tulppaaneja

Viimeisimmät tulppaanit kukkivat.  En voi tunnetusti vastustaa kukkia ja syksyisin marketissakin on tarjolla kukkasipuleita, joita taas viime syksynä hamstrasin lisää, D!

Viime vuonna ihmettelin blogissa, miksi istutan keltaisia kukkia. Valkoinen väri oli siirtymässä sisustuksesta puutarhaankin. Mutta nyt kun  näin cottage garden puutarhoja, olen varma, että kaikki värit kuuluvat puutarhaan.

Varsinkin kun huomasin, kuinka kauniilta viime syksynä istuttamani keltaiset tulppaanit näyttävät valkoisten tulppaanien kanssa. Kuvissa väri on keltaisempi kuin luonnossa, ne ovat todellisuudessa hyvin vaalean keltaisia.

Kuvissa olevat valkoiset narsissit tuovat hyvin voimakkaan ja eksoottisen tuoksun puutarhaan.  Muutama tasettikin näkyy.

Huomenna minulla on lomapäivä, joten tiedossa on puutarhanhoitoa:)













"Vai tulppaaneja,  pitää taas muistuttaa Sussille, ketkä ovat puutarha valtiaita ja ketä pitää kuvata"


SHARE:

18 kommenttia

  1. No, pääsihän se kurrekin kuvaan!
    Tulppaanit ovat pihan kuningattaria. Niitä on onneksi eri kokoisia ja värisiä. Varmasti kaikki löytävät omansa. Tietysti valkea ja pastellivärit ovat hurmaavia. Mutta vahvoillla väreillä on myös paikkansa. Dramaattiset mustat ovat upeita vaikka vaaleanpunaisen seurassa.

    VastaaPoista
  2. Onpa sulla montaa sorttimenttia tulppaaneja, upean näköistä!

    VastaaPoista
  3. Ompa sulla motasortia tulppaaneita,kauniit ovat tulpaanit,meillä on jo kukkineet,apulainenkin pääsi kuvaan,hauskaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
  4. Minulle on iskenyt tulppaanikuume, vaikka mökillä ovatkin nyt joutuneet eri eläinten menu-listalle...ensi syksynä hankin lisää sipuleita kaiken uhallakin! Tulppaanisi ovat ihastuttavat!

    VastaaPoista
  5. Voi tuota kurrea :)
    Upeat ihanat tulppaanit, aivan ihastuttava puutarha sinulla, en ihmettele yhtään jos perhoset sinne tahtoo tulla.

    VastaaPoista
  6. Irene, kurret on meillä varsinaisia linssiluteita, D! Mustia tulppaaneja minulla on etupihalla ja olen samaa mieltä niiden näyttävyydestä.

    Maikki, kiitos:)

    Ritva, kiitos:)

    Intianminttu, kiitos:) kauniita ovat, joten istuttaminen palkitsee. Toivottavasti ensi vuonna tulppaanisi eivät päädy syötäviksi.

    Seijastiina, kiitos:) Kurret ovat tarkkoja etteivät vaan jää kuvista:)

    VastaaPoista
  7. Sinulla on upeita tulppaaneja.
    Ihania ne on.
    Kurrekin on ihana.
    Mukavaa lomapäivää sinulle ,puutarha touhuissa.♥

    VastaaPoista
  8. Kauniita on tulppaanit, mutta kurre on yliveto :)

    VastaaPoista
  9. Ihania tulppaaneja, tuo "kruunu"muoto on mainio.
    Itse olen tyytynyt ihailemaan naapureiden tulpaaneja, omat 50 kpl sipuleita kun unohtui istuttaa :) josko tänä syksynä!

    VastaaPoista
  10. Oi ihanat tulppaanit...tosi kauniita...mulla ajan saatossa hävinneet...

    VastaaPoista
  11. Onpa sinulla paljon kauniita tulppaaneja siellä!

    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  12. Huudahdin ääneen KAUNISTA!

    ps. kuiskaan...kurre kävi ja otti suuhunsa hyppäsi vaahteranoksalle nauttimaan...mustarastas siirsi pesän muualle...käy kyllä uimassa pihassa tai onko eri. Olisi siinä niin käynyt ennemmin tai myöhemmin, koska kurre asuu meidän katon rajassa ja kipittää ain niitä tikapuita pitkin sinne ja se pesä oli just siinä tikapuissa kiinnittyvässä kärhössä.

    VastaaPoista
  13. Sylvi, kiitos:)

    Sesse, kiitos:) Tämä kurre tykkää poseerata.

    Tiina, ehdottomasti sitten syksyllä. Minustakin kruunumuotoisuus on kaunis, tuo vaihtelua.

    Krisse, niinhän ne katoavat. Luin tulppaanikirjaa, jossa neuvottiin nostamaan sipulit ylös lehtien kuihduttua ja istuttamaan ne sitten syksyllä uudelleen. Ajattelin kokeilla, josko se auttaisi.

    Johanna. kiitos:)

    Sirkka, kiitos:) Arvattavissa oli, että niin käy, ei kurret voi vastustaa. Toivottavasti mustis löytää uuden turvallisen pesäpaikan.

    VastaaPoista
  14. Tulppaanit ovat kauniita. Minullakin oli jokin karsastus keltaista kohtaan mutta jotenkin tänä kesänä se on hiipinyt puutarhaani :)

    VastaaPoista
  15. Ihania tulppaaneja - ne on kyllä nättejä kukkia, kaikki värit!

    VastaaPoista
  16. Mari, eikö olekin yllättävää, miten mieltymykset muuttuvat. Viime vuonna ihmettelin miksi olin laittanut puutarhaan keltaista ja nyt olen tyytyväinen, että keltaista on, hih.

    Marsa, totta, ja värejä löytyy niin monia.

    Hyvää sunnuntaita kaikille!

    VastaaPoista
  17. Piti tulla kertomaan, meillä täällä on nyt kaksi kurrea, toinen aika harmaa ,toisessa puolet ruskeaa, tämä harmaa on aika kesy, illalla kotona katson kuvat, mitä niistä tuli, kun otin..kyllä ne on kivoja :)
    Pitää itsekin laittaa listalle se syrikkä, jos ostais.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  18. Seijastiina, mukava kuulla:) Oravat ovat mainioita kavereita.
    Oliko se niin, että ruskeat ovat mäntyoravia ja mustaa väriä turkissa olevilla on pääruokana kuusen kävyt.

    meillä oravanpoikanen kävi jo avoimesta terassin ovesta kurkkaamassa sisätiloja:)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig