keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Kukintaa odotellessa

Puutarhassa on tällä hetkellä paljon kukkia nupussa. Odotan malttamattomana niiden kukintaa.

Syrkikkä, tämä toivittavasti houkuttelee sitten paljon perhosia. Suosittu cottage garden kasvi, mutta Suomessa talvenarka. Minulla se on ruukussa ja laitan sen talveksi varastoon, jotta se selviäisi paremmin talvesta.



Valkoinen jättilaukka aloittelee kukintaansa



 Mustialan hortensiassa on paljon nuppuja, samoin liljoissa



Ja hävityksen kauhistuskin löytyy puutarhasta




Tässä lomaviikon aitatyömaan tekemää tallattua maata puutarhassa ruukkujen taustalla. Vanhan aidan jatkona oli aikaisemmin pensaita, joista osa poistettiin ja tilalle tuli uusi lisäjatkopala aitaa. Pensaista jäi vielä syreeni ja siperian hernepensas sekä virpiangervo, jonka todennäköisesti siirrän syksyllä muualle. Nyt virpiangervo on aidan että muiden pensaiden puristuksessa.  Tätä kukkapenkkiä on  minulla nyt tarkoitus parantaa ja saada kauniimmaksi. laitan sitten kuvia, miten kohennus etenee.

Lomaviikon jälkeinen työnaloitus on muuten ollut vaikeaa. Miten voi ollakin niin väsynyt olo. Välillä olen epäillyt, että jos aivokäyrääni nyt tutkittaisiin, se näyttäisi suoraa viivaa, koska mitään aivotoimintaa ei ole, D! Mutta eiköhän se tästä vielä...
SHARE:

13 kommenttia

  1. Kukkaloistetta on kiva odotella ja pian se palkitsee :) Mielenkiintoisia pilkahduksia puutarhastasi!
    Voimia työhön! Tämä kesän lämpö ei ehkä tee virkeimmäksi oloa työssä...

    VastaaPoista
  2. Tuo syrikkä on ihana, pitäisi tosiaan kokeilla täälläkin ruukussa ja raahata sitten talveksi kellariin.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen uusinta sinulla puutarhassasi.
    Kiva nähdä sitten kun se on valmis.
    Meillä ei tuota Syrkikkää olekaan.
    No seuraavaksi listaan laitetaan.
    Voimia sinulle toivon.♥
    Kyllä varmaan piristyt kun lämpö siellä vähän hellittään.

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia puutarhasi kukista!♥
    Aurinkoisia kesäpäiviä toivotan Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Sinulla on vaikka mitä ihanaa siellä puutarhassasi.
    Toivottavasti väsymyksesi helpottaa pian. Joskus loman jälkeen normaaliin työaikatauluun palaaminen on väsyttävää.
    Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Kauniilta näyttää puutarhassasi! Toivotaan että väsymyksesi pian helpottaa! Onko sinulla milloin pidempi loma? Etkös ollut nyt vain viikon lomalla? Minusta se kuulostaa hieman lyhyeltä, kun olet kuitenkin niin kovasti ahkeroinut työssäsi. Minä soisin sinulle kyllä pidemmän lomailun ja huilailun :).

    VastaaPoista
  7. Hieno jättilaukka! Tsemppiä töihin!!

    VastaaPoista
  8. Jättilaukka on hieno,nyt on paljon kukkia viellä nupulla,hyvää loppuviikkoa,Sussi:)

    VastaaPoista
  9. -T, kiitos:) Helle onkin tehnyt työssäolon tukalaksi, onneksi nyt on taas viileämpää.

    Mari, kannattaa kokeilla, varsinkin kun sinulla on kellari talvetusta varten.

    Sylvi, korkea aita on parempi näkösuoja naapuriin päin kuin vanha pensasaita. Tosin harmitti, kun pensaita joutui poistamaan. Mutta aitaan olen todella tyytyväinen.

    Titti, kiitos:)

    Susanne, kiitos:) Näinhän se on. Viikon loma oli niin lyhyt, että olisi mielellään sitä jatkanut.

    Johanna, kiitos:) Elokuussa on onneksi luvassa lisää lomaa:) Viikon loma on tosiaan aivan liian lyhyt.


    Ninnu, kiitos:) Jättilaukkaa minulla on nyt ensimmäistä vuotta puutarhassa ja ajattelin syksyllä istuttaa sitä lisää. Kaunis ja kestävä kukka.

    Ritva, kiitos:) Liljoja odottelen myös kovasti, ovat isoilla nupuilla.

    Mukavaa torstaita kaikille!

    VastaaPoista
  10. Ihana lyhtylamppu tuolla kukkien keskellä <3

    VastaaPoista
  11. Kukkaloistoa siis odotellessa.

    Loman jälkeen arkeen paluu on aina nihkeetä, usein kyllä tosi vaikeaa. Meillä ainakin lomalla rytmi pistetään ihan sekaisin ja ollaan ja mennään niin ku huvittaa, niinpä jo rytmiin palautuminen on oma operaationsa.

    Mukavaa viikonloppua!
    -kisu-

    VastaaPoista
  12. Kiva nähdä tuo Mustialan hortensia, laitoin sitä itsekin pari kappaletta kasvamaan. Tuollaisen lampunkin kyllä voisi "istuttaa"...

    Koitahan jaksella töissä :)

    VastaaPoista
  13. Marsa, kiitos:) Meillä oli alkuperäinen käpyvalaisin pihalla, mutta pari vuotta sitten vaihdoimme sen mieluisampaan malliin.

    Kisu, onneksi minulla alkoi jo loppuviikosta menemään normaalimmin:) Minustakin loman idea on se, että saa olla niin kuin huvittaa:)

    Tiina, hortensia näyttää olevan hitaan alkuvaiheen jälkeen kova kasvamaan, meillä kasvaa nyt hevoskastanjan kanssa kilpaa ja lomittain. Lamppuun olen ollut tyytyväinen, vaidoimme sen muutama vuosi siteen pihalle.

    VastaaPoista

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig