lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kiitos






 Yläkuvat etupihalta, alin kuva puutarhasta, kevättä ja talvea löytyy molempia.

Nyt en voi muuta kuin kiittää ja kumartaa, förmaakin on tupsahtanut useampi tunnustus.

Lämpimät kiitokset teille Sylvi, Aralia ,Ansa, Maalainen ja Kukkahattuneiti!

Muutamaan liittyi haaste kertoa puutarha-asioista, osaan  puolestaan haaste kertoa seitsemän asiaa itsestä. Yhdistelen nämä nyt tehokkaasti seuraavassa:

1. Miten puutarhainnostuksesi ja puutarhablogisi syntyivät?
Lapsuudessa. Sekä äitini ja isöäitini ovat myös puutarhan ystäviä. Blogin syntyminen liittyy aikaan, jolloin löysin netistä blogimaailman ja ihastuin. Alkuun oli tarkoitus tehdä Hienostunut ja Vakava blogi, mutta ne kaksi asiaa ovat valitettavan kaukana minusta ja elämästäni, D! (olkoon tämä tunnustus numero 2)

3. Erikoisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein  lempikasvisi?
En osaa nimetä, kaikki pihan ja kodin kukat ovat minulle arvokkaita ja tärkeitä.

4. Puutarhafilosofiasi
Yhdistelmä luontopihaa, ekologisia arvoja ja Cottage Gardenia. Luonnonsuojelu ja eläimet ovat minulle tärkeitä ja se näkyy myös pihalla.

Sitten niitä tunnustuksia, olen kertonut näitä aikaisemminkin, joten tässä jotakin uutta
 5. Innostuin tässä jokin aika sitten suuresti, kun selvisi, että MIB III (Miehet mustissa, osa 3) on tulossa elokuvateatteriin nyt keväällä.  (Elokuvassa agentit pitävät maapallolla asuvia avaruusoloita kurissa)

6. Elokuvan kakkososassa oli kohtaus, jossa yksi avaruusolioista oli ottanut Mopsi-koiran hahmon (agentti Frank), istui autossa kuunnellen radiota ja haukkui rap-kappaleen tahtiin "Who let the dogs out...raff,rafff,rafff" Minusta se oli hulvattoman hauskaa. Mutta... Olin siihen aikaan töissä eräässä ministeriössä ja käsitin, että ihminen, josta agentti Frank on hauska juttu, ei ole ehkä virkamiehenä omimmillaan.

7. Oma harmaakarhuni ei pidä samalaisista elokuvista kuin minä, vaan hienostuneen kulttuurisista. Minä en ymmärrä niistä mitään, vaan joudun jälkikäteen kysymään häneltä, mitä sillä koko filmillä yleensä tarkoitettiin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

SHARE:

21 kommenttia

  1. Täällä satoi yöllä monta senttiä lunta, ei taida hetkeen näkyä maasta mitään :( onneksi nyt on sentään +asteita.
    MIB, mielenkiintoista :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis jouluruusu pihallasi.
    Hyviä tunnustuksia.

    Täällä satoi yöllä lunta ja oli-2 pakkasta.
    Pahoja kolareitakin sattui liukkauden yllättäessä aamuyöstä. Nyt aurinko sulattaa ja on taas lämpöasteita.

    Mukavaa kevättä sinne teille!

    VastaaPoista
  3. Kauniit kuvat ja kivat tunnustukset! Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Hieno jouluruusu ja hauskat "tunnustukset" ! Ja sulla on ihan tyylikäs blogi!

    Meillä oli aamulla 14 astetta pakkasta ja luminietokset ovat ihan huisin korkeat vielä..kin.. siis olen hieman kade teille eteläsuomalaisille, kun pääsette jo kurkkimaan uusia kevään piipottajia..mutta jospa meilläkin juhannukseen mennessä jo sulaisivat pois:D Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kyllä on kaunis jouluruusu,hyviä tunnustuksia,hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos vierailustasi Sussi!
    Ilo!
    ja minä se tulin tänne tepastellen, ihastelemaan kauniita kukkiasi kuvineen!
    Onnittelut huikeista tunnustuksistasi!

    VastaaPoista
  7. Vuorotellen talvea ja kevättä -ja yhtäaikaa jopa samalla pihalla. On tämä ihana vuodenaika!

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat!
    Eilen mä harmittelin lumisadetta, mut tänään kun aurinko pilkisti, tuntui jo vähän keväisemmältä, vaikka olikin kylmempi keli.

    Kivaa viikonloppua sinulle!
    -k-

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania tunnustuksia : )
    Minua ihan hirvittää kun minunkin pitäisi jo vastata saamiini tunnustuksiin... tuo niiden yhdisteleminen onkin loistava idea. Taidan tehdä samoin ; )
    Superihania talventähtiä teillä siellä ! Niitä kukki myös isolla alueella Kaisaniemen kasvitieteellisen pihalla. Näistä rohkaistuneena aion istuttaa niitä taas omallekin pihalle, josko nyt saisin ne menestymään. Nyt vaan täytyy etsiä niille sopivaa paikkaa : )

    VastaaPoista
  10. Huonosta elokuvamausta - minä kärsin siitä myös. Miehen mielestä on parempi olla hiljaa, kuin tunnustella ympäriinsä, että poliisiopistot ovat mielestäni huippuleffoja ja että Steve Martin on lempinäyttelijäni. (Kerron kyllä silti aina innokkaasti kaikille...) Onneksi nyt voin lasten kanssa katsella Risto Räppääjiä, ne on tosi hyviä! Ai että on muuten kiinnostavan kuuloinen juoni tuossa uudessa MIBissä!

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia, suloinen jouluruusu <3 Meillä on pakkasta -13 astetta, hyrrr...

    VastaaPoista
  12. Voi miten ihanat keväiset kuvat, meillä on kyllä joka paikassa lunta ja pakkastakin, eikä kukkasista tietoakaan...ehkä se kevät sieltä vielä tulee. Oikein mukavaa ja rantouttavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  13. Tiina, meillä satoi lunta vain muutama hiutale, mutta yöksi sitä onkin tiedossa enemmänkin.

    Sylvi, kiitos:) Meillä oli yöllä liki -8, nut juuri plussan puolella.

    Johanna, kiitos:)

    Ansa, kiitos:) Takatalvi iski nyt koko Suomeen. Kukilla oli viime yönä meillä pakkaspeite suojana.

    Ritva, kiitos:) Jouluruusut ovat tosiaan ihania.

    Sirkka, kiitos:) varmaankin tluee lisää vierailuja:)

    Saraheinä, meillä etupihalta lumi sulaa paljon nopeammin kuin muualta, siksi on aina kevättä ja talvea yhtä aikaa.

    K, kiitos:) saa nähdä, miten kevät tästä nyt etenee.

    Sariw, kiitos:) Kaisaniemen puutarhassa täytyykin käydä katsomassa

    Marsa, poliisiopistot olen nähnyt monta kertaa, minustakin hauskoja:)

    Mari, kiitos:)

    Sarppu, toivotaan ja odotetaan, niin talviselta tuntuu nyt kylmän vuoksi.

    Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille!

    VastaaPoista
  14. Onnea tunnustuksista!
    Oli kiva lukea tunnustuksiasi! Tukivat niin sitä käsitystä mikä minulla on sinusta ihana Sussi ystäväin!:)
    Mukavaa alkanutta huhtikuuta!

    VastaaPoista
  15. Susanne, kiitos:)

    Mukavaa pääsiäisviikkoa kaikille!
    Meillä satoi yön aikana lunta ja on taas täysi talvi.

    VastaaPoista
  16. Hyvää pääsiäsiviikkoa sinulle :)

    Olen ensimmäisellä vierailulla sivuillasi ja toivotan tervetulleeksi tutustumaan uuten ensimmäisen blogiini:

    http://viher-jakasityopiiperrysta.blogspot.com/

    VastaaPoista
  17. Katja, kiitos:) Tulen katsomaan:)

    VastaaPoista
  18. Ihanan keväisiä kuvia, onko sinulla jo kevät näin pitkällä pihallasi?

    Kiitos Sussi kun aina jaksat piipahtaa blogissani ilahduttamassa! <3
    Itselläni on ollut melko vaivalloinen kevät, joten koneella istumiset jääneet vähiin. Polvea punkteerattu ja se vain kerää nestettä edelleen, joten istuma-asento polvelle hankala ja lisänä niskat tulehtuneet.

    No, kunhan kevät kunnolla koittaa, niin johan nämä vaivat menneen talven lumia ;-D

    VastaaPoista
  19. Nina, kiitos:) Kuvat on otettu viime lauantaina juuri ennen kuin takatalvi iski. Nyt kukat ovat lumen alla, muutama sieltä pilkistää.

    Toivotaan, että takatalvi ja vaivasi ovat pian mennyttä:)

    Hyvää keskiviikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  20. ;D Voi, ihana Sussi sinua!!♥
    Sinä olet ihana juuri tuollaisena kuin sinä olet!!:)) Täällä saa aina hyvän mielen:)
    Suloisen ihanaa pääsiäistä sinulle rakas ystävä!♥

    VastaaPoista
  21. Marge, kiitos, todella kauniisti todettu:)

    VastaaPoista

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig