torstai 9. toukokuuta 2013

Lapin kuvia

Työn alla olevaan kässäriini liittyen innostuin kaivelemaan esille vanhoja Lapin reissulla otettuja kuvia.  Kässäri sijoittuu Lappiin ja juoni  pohjaa osittain tapahtumiin  vuosina 1941-1945.

Nämä kuvat ovat Jämärän museoalueelta, noin 20 kilometriä  Kilpisjärventietä Karesuvannosta. Siellä on entisöity osa saksalaisten puolustusjärjestelmää, Sturmbock-stellungia, joka ulottui Norjan puolelle osittain pienempinä rakennelmina.




Harmittaa, ettei minulla ole kuvia korsuista, niissä oli sen verran hämärää, etten edes yrittänyt kuvata.

(Nykyisen) Suomen  alueeella saksalaisten puolustusjärjestelmiä oli kaksi. Sturmbockin lisäksi Ivalo-Schutzstellung Ivalon eteläpuolella. Näiden tarkoituksena oli saksalaisten kannalta suojella Norjaa ja Petsamoa (Petsamossa oli tärkeä nikkelikaivos). Jo vuoden 1943 aikana saksalaisten sodanjohto alkoi varautua mahdollisuuteen, jossa Suomi romahtaa ja neuvostoliittoliittolaiset valtaavat Suomen alueita.

Kevyempää aihetta lopuksi, tämä kaveri on Ruotsin puolelta, kuva otettu auton ikkunan läpi










SHARE:

10 kommenttia

  1. en malta odottaa, vaan hyvää kannattaa kyllä odottaa:)

    VastaaPoista
  2. Komeita maisemia ja vielä kun ajattelee historiaa...

    VastaaPoista
  3. Riikka, kässäri etenee koko ajan:)

    Mari, noissa maisemissa on paljon tapahtunut.

    VastaaPoista
  4. Kirjailijatar nuuskimassa autenttista maisemaa...
    Odotellaan projektin etenemistä.

    VastaaPoista
  5. Kauniita maisemia ♥

    VastaaPoista
  6. Tuskin täälläkään maltetaan odottaa. Kuulostaa superkiinnostavalta ja inspiroivalta projektilta =)

    VastaaPoista
  7. Lapin maisemat ovat kyllä niin kauniit
    Siellä on niin paljon tapahtumia
    historia:)

    VastaaPoista
  8. Olemme käyneet Karesovannossa. Näimme myös Saksalaisten rakentaman sillan.
    Lappi kiehtoo aina.

    VastaaPoista
  9. Kuvat ovat mahtavia ja vielä kun niissä on historiaa... Noita kavereita siellä kyllä tapailee ja he osaavat tuon downshiftauksen...;D
    Aineiston tutkiminen onkin myös suuri osa sitä kirjailijan työtä, "meidän" Sussi on kirjailija!♥ Toinen kirjahan sen varmistaa, sanovat kirjailijat...;)

    VastaaPoista
  10. Irene, kaikkein kiinnostavimpia ovat vanhat valokuvat, paljastavat, miten maisema on muuttunut. Olettaisin, että puut ovat sota-aikaan hakattu näkemän edestä pois.

    Jori, sitähän se on, vaikka työtä se vaatii...

    Irma, samaa mieltä, Lappi on kaunis:)

    Sylvi, sama juttu. Upea ja kiehtova paikka:)

    marikki, juu niihän sitä sanotaan. Kirjailijaliiton jäsenyyden hakemiseen tarvitaan kaksi kirjaa. Mutta tuskin huolisivat meikän kaltaista viihdekirjoittajaa. Siksi pidänkin tarinakertoja -nimityksestä:)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig