sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Naantalin juhannusta

Kävimme juhannusaattona Naantalissa ja Ruissalossa  Tässä tunnelmia Naantalista.







Kultarantaa




Kalliolla ilmavalvontatorrni talvi- ja jatkosodan ajoilta. Venäläisethän pommittivat Turkua monen kerran.




Merisali, jonka buffetpöytää voin suositella.



************************************************************************************

Pääsin viikolla käymään palkkatyöni puolesta (arvaatte varmaan, kenelle ovat ajautuneet työpaikkani ympäristö/viherasiat hoidettaviksi)  WWF:n kutsumana paljon puhutussa ja kirjoitetussa luontokeskus Haltiassa Espoon Nuuksiossa.

Jälleen kerran huomasin olevani toisinajattelija. Jotenkin on surullista, että ihmisten luonnosta kiinnostumisen eteen pitää rakentaa iso pytinki ja valtavat parkkipaikka-alueet.  Puhumattakaan siitä, kuinka keskuksen edustaja korosti paikan tuovan turisteja ja rahaa.

Maailmassamme kaikkea määritellään rahan ja ihmiselle tuoman hyödyn kautta. Mikään ei ole koskaan arvokasta itsessään, pelkästään sen vuoksi, että se on olemassa.

Oli tilaisuudessa kyllä hyvääkin, WWF:n metsäasiantuntija teki minuun vaikutuksen asiantuntemuksellaan ja omistautuneisuudellaan:) 




SHARE:

16 kommenttia

  1. Kaunista näytti Naantalissa olevan
    Niinpä. kuten sanoit niin kaikki lasketaan rahassa ja ihmisen hyötyämisestä. Ikävä asia todella kun ei muuta huomioida.

    Mukavaa sunnuntaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
  2. En ole jotenkin ehtinyt vierailemaan tai bloggaamaan niin paljon (lue neljä työpaikkaa on liikaa...) Luin sun postauksia pitkälle ja aina mua jaksaa naurattaa sun oravat. Varsinkin se multanenä oli hyvin napattu. Joko sulla on tosi hyvä kamera tai tosi kesyt kurret. Ihania kukkakuvia myös. Sä postaat niin paljon muustakin, että on aina kiva nähdä sun omaa pihaa. Mä höllennän kesällä tahtia ja käyn täälläkin useammin. Jos satut pyörähtämään Ihmepuutarhassa ja näet kastelijan niin tuu moikkaamaan :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita portteja ja köynnöskaaria.
    Raha puhuu ja liikuttaa melkein joka asiassa!Tollaset pytingit ne vetää massaväestöä..ehkä kerran..*wirn*
    Luonto on kyllä niiiiin paljon enemmän kuin bisnes!

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia, tuo risyuista tehty Paavo on mainio:)

    VastaaPoista
  5. Naantali on niin kaunis paikka. <3

    Niinhän se on, että raha määrittelee asioita nykyään älyttömissä määrin. Surullista. :(

    VastaaPoista
  6. Kiitos taas kerran tuosta toisinajattelijan näkökulmasta. Puit sanoiksi sen, mitä pitääkin. Olen lapsena marjastanut usein Nuuksiossa. Silloin se ei ollut luonnonsuojelualue ja silloin se oli todella mahtava paikka. Nyt, kun paikka on luonnonsuojelualue, sinne rahdataan bussitolkulla turisteja. Metsään pitää päästä polkupyörällä ja lastenvaunujen kanssa ja autolla mahdollisimman lähelle, ettei tarvitse pitkään kävellä. Metsä on paikoitellen niin kulunut, ettei sitä enää voi metsäksi kutsua. Koko paikka pitäisi sulkea ja suojella ihmisiltä, jotta metsällä olisi mahdollisuus elpyä.

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia olet ottanut Naantalista Olet aivan oikeassa,
    tuosta näkö kulmasta:)

    VastaaPoista
  8. Sylvi, kiitos:) Toivoisi ihmisten heräävän ja huomaavan...

    Kati, kiitos:) Multanenä eli oravamamma Sportti on todella hyvä poseraaja, heti kameran nähdessään se jää paikalleen. Ilmeisesti hämmästelee kameraa:)

    On sinulla paljon töitä! Jos osun paikalle, niin tulen moikaamaan:)

    TainaT, Naantalissa on paljon kauniita yksityiskohtia.

    Todella toivoisi muutosta ihmisten ajatteluun...

    Kosotäti, kiitos:) Paavo oli minustakin tosi symppis:)

    Anu, niin minustakin.

    Maailma on kyllä outo paikka, on niin paljon kaikkea korvaamatont, jota ei missään rahassa voi mitata.

    Between, kiitos:) Lapissa on sama havaittavissa esimerkiksi kellokkaan luontokeskuksen lähellä Varkaankurussa Ylläksellä. Tänään oli Hesarissa juttu Repoveden alueiden kulumisesta.

    Irma, kiitos:)

    Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  9. Ah, Naantali on niin ihastuttava kesäkaupunki. Mekin lähdetään siellä tänä kesänä piipahtamaan :)

    VastaaPoista
  10. I love Naanatali:) Kiitos kuvista, tuli koti-ikävä.

    VastaaPoista
  11. Anne, ehdoton kesän vierailupaikka:)

    Marianna, kiitos:)

    hyvää tiistaita kaikille!

    VastaaPoista
  12. Näin juuri hiljattain esittelyn uutisissa tuosta luontokeskuksesta ja mieleen tulivat ihan samat asiat, tuli hieman surullinen olo sitä katsellessa.

    Ihania nuo köynnösportit. Sellainen olisi kiva myös omassa puutarhassa :)

    VastaaPoista
  13. Ihanaa kuvaa matkalta.Naantali on upea kaupunki.

    Hyvää viikkoa=)

    VastaaPoista
  14. Kaunista. En ole ikinä käynyt Naantalissa. Pitäisi käydä. Älytöntä touhua rakentaa betonimöhkäleitä ympäristön nimissä.

    VastaaPoista
  15. Todella käsittämätöntä rakentaa tuollainen keskus,kun eipä täällä Suomessa kovinkaan pitkälle tarvitse lähteä niin on jo erimuotoista luontoa liki :/

    Naantalin maisemat ovatkin todella kauniita ja tuo Paavo;oli mikä tahansa ötökkä,niin se toi hymyn huulille :)

    VastaaPoista
  16. Marika, kaariportista olen itsekin haaveillut.

    Jaana Kristiina, kiitos:)

    Kukkaiselämää, Naantali on upea kesäkohde, suosittelen.

    Haltian rakentamisessa n hyvin otettu huomioon puurakentamista ja energiaomavaraisuutta, mutta silti ihmettelen.

    Katja, paavo hymyilytti minuakin:)

    Soisi Suomessa kiinnitettvän huomiota ihmisten lähimetsiiin, niidenn arvostukseen ja roskattomana pitämiseen. Turistipytinkien rakentamisessa lähedetään minusta aivan väärästä päästä.

    Hyvää keskiviikkoa kaikille!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig