maanantai 20. tammikuuta 2014

Vuodenaikoja

Intianminttu on muistanut minua luontoblogitunnustuksella, iso ja lämmin kiitos:)

Tunnustukseen liittyy pyyntö laittaa kuvia vuodenajoista sekä perustelut, miksi ne on valinnut.

I was asked to show four pictures of different seasons

Talvi/Winter

Talvikuvia minulla on vähän. Traumat kattolumen pudotuksen aiheuttamista puutarhatuhoista, lumenluonnista tullut golfkyynärpää, kuvauksissa jäätyvät sormet, keuhkoputkia jyrsivä astma. Ei varmaan tarvitse perustella enempää, miksi talvi ei ole suosikkejani. 

Mutta usvan lumoissa olen kaikkina vuodenaikoina


Kevät/Spring

Yllättää aina. Tämä kuva on Marketan puistosta Espoosta, otettu toukokuun viimeisenä päivänä. Suosikkikukkiani. Tällaista  kukkaloistoa kun saisi omaan puutarhaan...


Kesä/Summer

"Homma on hanskassa, mutta hanskat ovat kateissa". Kaaosteorian tohtorinna Sussilla on aina meneillään tuhat ja yksi puutarhaprojektia, joista useimmat periytyvät seuraaville vuosille.

Tässä kuvassa toinen puutarha-apulaisista poseraa kiltisti "en se minä ollut" -tyylillä. Toinen apulaisista oli juuri pihistänyt yhden pöydällä lojuvista puutarhahanskoista nakerrellakseen sitä. Jäljelle jäänyt hanska näkyykin kuvassa.





Syksy/Autumn
Suosikkini. Väriloistoa. Tämä kuva on otettu Ruissalon kasvitieteellisessä lokakuussa. Valitettavasti en muista, ovatko nämä syyssahrameita vai myrkkylijaa.



 Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!


SHARE:

35 kommenttia

  1. Ihastuttavat kuvat vuodenajoista ja voi sentään noita kurrekuvia, ne saa minut aina hyvälle mielelle ♥
    Hyvää iltaa sinulle ja iloa.

    VastaaPoista
  2. Kauniit kuvat! Kesä -kuva on mainio :)

    VastaaPoista
  3. Beautiful pictures. The little squirrel is so cute. Photo squirrel in the snow is wonderful.
    Greetings

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia!! Ja nuo ihastuttavat oravakuvat saavat hymyn huulille ♥

    VastaaPoista
  5. Neljä vuodenaikaa by Sussi. Kuvatkin voivat olla kuin musiikkia. Ja loppuhuipenuksena iloinen orava! Iloa ja valoa viikkoosi!

    VastaaPoista
  6. Niin kauniita kuvia! Mukavaa viikon jatkoa sinne :).

    VastaaPoista
  7. Cudowne zdjęcia wszystkich pór roku. Wiewiórka jest super. Pozdrawiam.
    Kivoja kuvia kaikkina vuodenaikoina. Orava on suuri. Yours.

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat vuodenajoista.
    Kauniita nuo Syysmyrkkylijat, syyssahrameita ,Alaston Impi, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

    Mukavia talvipäiviä♥

    VastaaPoista
  9. Mukavaa, että otit tunnustuksen vastaan! Hih, hauskaa myös tuo sielunkumppanuus talviangstin osalta :) Kurrekuvat ovat ihkuja.

    VastaaPoista
  10. Voi näitä kuviasi! Ja tuo orava, suloisuus:)

    VastaaPoista
  11. Kuvasi kertovat paljon. Ne laittavat ajattelemaan eri asioita. En ole ennen huomannutkaan, että oravalla on noin isot takajalat : )

    VastaaPoista
  12. The photos of squirrel is lovely!

    VastaaPoista
  13. Kauniita kuvia vuodenajoista.Hyvää viikkoa:)

    VastaaPoista
  14. Ihania, varsinkin nuo oravat. Vaikka varastivat puutarhakäsineesi!

    VastaaPoista
  15. Seijastiina, kiitos:) Apulaiset saavat minutkin aina hyvälle tuulelle:)

    Saraheinä, kiitos:) Toisen hanskan kävi tosin vähn huonosti, D!

    Ela, tjank you:)

    Ansku, kiitos:)

    Taina, nämä kaverit osaavat:)

    Tuulia, kiitos:) kauniisti todettu:)

    Johanna, kiitos:)

    Giga, thank you:)

    Sylvi, kiitos:) Muistan, kun näin syyskukkijan ensimmäistä kertaa, yllätyin täysin.

    Intianminttu, kiitos sinulle:)

    satu, apulaiset ovat aikamoisia, D!

    Mayo, kiva kuulla:) oravien kynsiin kannattaa kiinnittää myös huomiota, todella pitkät.

    Our photo, thank you:)

    Ritva, kiitos:)

    Vilma, sitä ne ovat:) Minulla on hanskat katoavaisia, D! Terassin pöydän liinaa eivät onneksi saaneet mukanaan, vaikka kerran sitäkin yrittivät, D!

    Hyvää tiistaita kaikille!


    VastaaPoista
  16. Että toi oravaon sitten hauska, etenkin talvinen kuva:)))

    VastaaPoista
  17. no ei ihme ettei talvi oo lemppareita... voi tuota pikku oravaista :) söpö!

    VastaaPoista
  18. Upeita kuvia. Miten ihmeessä saat nuo oravat pysymään riittävän pitkään paikoillaan?

    VastaaPoista
  19. Hienosti valitut kuvat! Orava sai hyvälle tuulelle, poseeraa niin hassun tomerasti!

    VastaaPoista
  20. Tuo viimeinen :D

    VastaaPoista
  21. Sussi, what a beautiful series of photos!!! The squirrels are adorable and the views are lovely!

    VastaaPoista
  22. Kosotäti, viimeisessä kuvassa kurre auttaa minua lumitöissä:)

    Riikka, jeps:) Onneksi tänä talvena on ollut vähemmän lunta. Mutta saa nähdä tuleeko sitä lisää...

    between, oravat ovat tottuneet minuun, ja eivät pelästy, jos liikun rauhallisesti. Herra karhua ne taa juoksevat pakoon heti.

    Vikki, kiitos:)

    Tiina, apulainen lunta luomassa:)

    Linda, thank you:)

    Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  23. Tuo kesäkuva ja orava on ihan paras. :D Ihana kurre! <3

    VastaaPoista
  24. Lovely series! Each season has its own beauty seen from your eyes, but my favorite is the image of squirrel. So cute!

    Yoko

    VastaaPoista
  25. scilla, apulaiset osaavat hurmaamisen taidon:)

    stardust, thse little fellows know how to charm:)

    katja, samaa mieltä:)

    VastaaPoista
  26. Onnittelut tunnustuksesta ja kauniita kuvia vuodenajoista♥,kesä on parasta aikaa,toki onhan talvessakii omat viehätyksensä..

    VastaaPoista
  27. Olet tunnustuksen ansainnut, onnea siitä! Tupsukorvat ne aina jaksavat yllättää :).

    VastaaPoista
  28. Tansku, kiitos:)

    Tarja, kiitos:)

    VastaaPoista
  29. Hei Sussi=)
    Mukavaa uutta vuotta ja kaikkea hyvää.Täällä sinun blogissa silmä ja mieli lepää.Terkkuja Kurrelle.
    Nähdään=)

    VastaaPoista
  30. Ihana postaus kuvineen ihanalta Sussilta, kiitos!

    VastaaPoista
  31. Hauska sarja, vilusta viis;)

    VastaaPoista
  32. Tuo "en se minä ollut"-orava on kyllä mainio. :) Hyviä ovat kaikki muutkin kuvat.

    VastaaPoista
  33. jaana kristiina, kiitos:) Kiva, että olet palannut takasin blogimaailmaan:)

    Sirkka, kiitos sinulla:)

    Ari, kurret ovat hyvän mielen tuojia:)

    S Willberg, kiitos:) Nämä kekseliäät kaverit ovat saaneet minut monta kertaa hyvälle tuulelle.

    VastaaPoista

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig