torstai 3. huhtikuuta 2014

Menneen äärellä



Olen viime ajat tutkinut ahkerasti (työn alla olevaa kirjaa varten) noitarumpuja ja seitakiviä (kuvassa) ja päätynyt sitä kautta perehtymään tarkemmin Suomen kalliomaalauksiin. Vanhojen noitarumpujen kuvionnilla ja seitojen palvonnalla on runsaasti yhtymäkohtia kalliomaalauksiin, ja ne kertovat muinaisesta suomalais-ugrilaisesta menneisyydestämme. Tutkijat uskovat, että kalliomaalaukset kuvaavat shamaanin matkoja, mm. hirvet kuvaavat shamaanin henkieläintä, jonka avustuksella shamaani matkasi aliseen.

Mitä olen oppinut? Vanhaa, innostavaa ja kunnioitettavaa viisautta, josta nykyihmisen olisi syytä ottaa oppia.

 Tässä suora lainaus teoksesta Juha Pentikäinen ja Timo Miettinen, Pyhän merkkejä kivessä, Etnika 2003. Teos kuvaa mm. itähantilaisten shamaanin poikien Jeremei ja  Ivasef Sopotsin vierailua   Astuvansalmella 1993:
 ...Suhteessa kasvavaan luontoon oli olennaista vierailijan asenne. He lähestyivät metsää kunnioituksella; ihminen on metsässä vain vierailija; ei isäntä, jolla ei ole luontoon mitään itsestään selviä oikeuksia. Tämä on metsän elementin tuntevien luonnonuskontojen suhtautumistapa: luonto on heille elämää ylläpitävä äitihahmo, jonka riistäminen on mahdotonta.  

Kalliomaalauksistaan erittäin tunnettu Astuvansalmi on paikka, jossa täytyy kesällä vierailla.
SHARE:

13 kommenttia

  1. What a beautiful scenery of nature
    Greetings

    VastaaPoista
  2. Kuinkahan paljon tuolla mei luonnossa onkaansalassa olevaa tietoa mei menneisyydestä.

    VastaaPoista
  3. Tuo lainaus..pitää juuri noin paikkaansa!!

    VastaaPoista
  4. Näinhän se on. Me ihmiset kyläillään metsässä ja pitäisi käyttäytyä tuolla luonnossa myös sen mukaan.

    VastaaPoista
  5. Beautiful, Sussi!

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista historian havinaa ☺

    VastaaPoista
  7. Onpa kaunis kuva :) aurinkoista viikonloppua sinulle !

    VastaaPoista
  8. Ela, thank you:) The rock is an ancient holy place.


    Kosotäti, olisi kiintoisaa tietää...

    Taina T, olen iahn sama mieltä:)

    Satu, juuri niin:)

    Linda, thank you:)

    mate, minua kiinostaa kovasti historia:)

    Ronja, kiitos, samoin sinulle:)

    VastaaPoista
  9. ♪✿✿º°。
    Passei para admirar suas belas fotografias.
    Amei seu blog.

    Bom fim de semana, amiga!
    Beijinhos do Brasil.
    ♪✿✿¸.•°♪

    VastaaPoista
  10. Astuvansalmelle pitäisi kyllä tehdä retki. Oletko käynyt katsomassa Kirkkonummella olevia kalliomaalauksia?

    VastaaPoista
  11. Kiinnostava teksti. Hyvää alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Metsässä onkin parasta se tunne,että ollaan niin pieni osa vaan tätä suurta kokonaisuutta.Siellä just nöyrtyy.Mutta niin hyvällä tavalla=)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Ines, thank you:)

    Between, en ole, pitäisi käydä, onkohan ne helposti nähtävillä?

    S. Willberg, kiitos:)

    Jaana Kristiina, olen ihan samaa mieltä:)

    VastaaPoista

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig