maanantai 27. lokakuuta 2014

Hangon rannalla

Eilistä Hankoa. Tuuli sai meren myllertämään ja oli muovaillut hiekkarantaa koristaen sitä merilevällä. Mutta kaunista oli, en olisi millään lähtenyt pois.

Oivallinen paikka syysretkelle, kunhan muistaa pukeutua lämpimästi. 

Muutamia joutseniakin näkyi.

Stormy, but beautiful beach of Hanko.








lauantai 25. lokakuuta 2014

Ruissalon värejä

Ei aina uskoisi, että ollaan Suomessa, niin on maisemassa eteläisempää tunnelmaa







Minulla oli onnea Betweenin järjestämässä blogiarvonnassa ja sain postista hakea mieltä ilahduttavan laatikon (lintukuvioisen), jossa oli lemppariväristen villasukkien lisäksi suklaata, kynttilöitä sekä kasvinsiemeniä. Iso ja lämmin kiitos!





tiistai 21. lokakuuta 2014

Blogiarvonta juhlien kunniaksi



Förmaaki ja puutarha täytti 30.9.  kuusi vuotta. Kummikoira Riku täytti 16.10 vuoden ja meitsi eilen ympphh...  lukuisia vuosia (ei olla pikkumaisia ja lasketa tarkkaan, D!)  Tämä näkyy olevan myös 600. postaus.  Nyt juhlistetetaan näitä kaikkia  ja laitetetaan kauneutta ja hyvää mieltä eteenpäin. Jaossa on neljälle kullekin 10 kappaleeen sarja Railin runokortteja & Torpan tarinoita. Kortit ovat blogikamu Pauliinan suunnittelemia ja ne kunnioittavat suomalaista luontoa ja maaseutua. Ajankohtaan liittyen valikoin joukkoon myös joulukortteja.

Blogimaailman tavan mukaan mukaan kommentista yksi ja lukijoille kaksi arpaa. Herra Karhu nappaa onnekkaat käpäläänsä 1.11.  joten kommenttia siihen mennessä...

perjantai 17. lokakuuta 2014

Hämärän aika





Tapahtumia viikolta. Näissä olisin toivonut kameran olevan mukana.

Olen matkalla töihin.  Aamun valo kurottaa hauraat säteensä pilviverhon takaa. Kaukana horisontissa sadepilvi ryöpsäyttää tumman varjonsa.  Taivas on täynnä harmaan lukuisia eri sävyjä, joukossa pisara koboltin sineä.  Merimetsojen tumma parvi lentää yli  hopeana hohtavan meren.

 ****

Kävelemme Rikun kanssa pimenevässä metsässä. Hiekkapolun erottaa kevyen vaaleana tummassa maastossa. Saavumme pellolle, jota reunustavat koivujen kohti  taivasta kurottavat valkeat rungot. Utuharso tanssii niiden välissä ja pellon yllä. Yöpakkanen tekee tuloaan. Kaiken yläpuolella  on sininen taivas, jossa tähdet hehkuvat.

Älkää surko pimeän vuodenajan tuloa, Se on täynnä lukuisia harmaan ja sinen sävyjä. Kauneus odottaa löytäjäänsä:)

************************

Olen saanut Susannalta inspiraatio -haasteen. Iso ja lämmin kiitos! Palaan tähän vielä.

Lisäksi kävin viikolla pikku ostoksilla blogikamu Pauliinan paperisilppurissa . Luvassa on blogiarvonta Förmaakin ja puutarhan 6-vuotisen taipaleen kunniaksi.




keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Rantaraitilla

Tässä näkymiä  Espoon rantaraitilta. Finnoon altaalta suunnistimme itään päin eli kohti Matinkylää ja Haukilahtea. Ei uskoisi, että olemme lähellä länsimetron työmaata ja tulevaa asuinaluetta, joka tulee ympäröimään Finnoon lintualtaan ja taatusti tuhoamaan koko alueen. Asutuksen laajeminen yleensä kuormittaa ympäristöä ja lopulta tuhoaa sen.  Jos olette toista mieltä, niin pohtikaapa roskaantumista kaikkialla, ja erilaista häiriköintiä luonnossa...

Jisses sitä karkkipapereiden, valkosipulipatonkikääreiden, tupakka-askien, oluttölkkien ja muun scheissen määrää,  jota olen korjannut pelkästään Nöykkiön ylä- ja ala-asteen lähistöltä.  Nuorissa on tulevaisuus... Vai onko?

En valitettavasti kuulu länsimetron kannattajiin. Joka päivä työmatkallani saan katsoa, kuinka metron alta kaatuu jyristen luontoa. Viimeiset päivät olen saanut seurata, kuinka lähiluontoani, Sammalvuoren metsää, jyrätään alta pois metron kääntövarikon vuoksi.

Suurissa suunnitelmissa on kääntää kaikki kiveksi ja loppumattomiksi betonilähiöiksi.  Se tekee kipeää. En usko siihen, että kaikkien ihmisten pitää kasaantua yhteen pääkaupunkiseudulle. Minä haluaisin pitää Suomen pienet kylät ja kaupungit elivoimaisina ja antaa ihmisten elää kotiseuduillaan.





Tämä kaveri oli  aluksi keskellä hiekkatietä ja onnistuin väistämään sen, (ajoimme siis pyörällä). Luulin sitä aluksi muovikäärmeksi, mutta rantakäärmehän se oli. Kylmä saa oli ilmeisesti saanut sen lämmittelemään hiekkatielle, josta se onneksi siirtyi hra Karhun ja minun ihmetellessämme ja kuvaillessamme tien reunaan.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Finnoon haukka

Olimme pyöräilemässä kohti rantaraittia, kun herra Karhu bongasi Finnoon altaan lähellä voimalinjalla haukan. Ilmeisesti nuori kanahaukka?  Tunnistaako joku ja voisi varmistaa?

Niin kuin useimmiten tekevät, varis kävi hätyyttelemässä haukkaa.






Seuraavissa postauksissa maisemakuvia  ja tunnelmia rantaraitilta... Olen myös saanut haasteen Ireneltä, johon palaan,  lämmin kiitos Irenelle!

 Mukavaa sunnuntaita!

torstai 9. lokakuuta 2014

Kevättä rinnassa?




Valmistelen täällä jo ensi kevättä.  Maahan on mennyt tai menossa lumikelloja, talventähtiä, syreenitulppaaneja, tavallisia tulppaaneja useampaa eri väriä, ukkolaukkaa, muita laukkoja, Englannin sinilijaa, Espanjan sinililjaa, erilaisia narsisseja, erilaisia krookuksia, idänsinilijaa, isotähtihyasinttia ja kevättähteä. En ole (kehdannut) laskea tarkkaa lukumäärää, mutta reilusti yli 400 kukkasipulia.

Sitten välähti mieleen vielä uusi projekti ensi kevääksi: yksi puutarhapolku lisää. Sen valmistelut olen jo aloittanut.

Jeps, innokkaalta puutarhurilta ei karkaa mopo käsistä, vaan ... D!

lauantai 4. lokakuuta 2014

Pyyntö

"Jos pyydän oikein kauniisti, niin voisinko saada tällaisen maton tai edes palan siitä talvipesääni"


Puutarha-apulainen bongasi terassin tuolin päälle hetkeksi jättämäni maton.



Hyvää viikonloppua kaikille!