maanantai 29. kesäkuuta 2015

Historian havinaa Ankkapurhassa

Kouvolan retki jatkui kohti Ankkapurhaa ja sen kulttuuripuistoa.



Kymijoki virtaa





Anjalan nuorisokeskus on vuokrannut Anjalan kartanon, ja se on auki kaikille tämän kesän. Museovirastohan joutui sulkemaan sen säästösyistä, ja se siirtyi sittemmin Senaattikiinteistölle.  Muiden historiallisesti vähemmän tärkeiksi luokiteltujen kohteiden tapaan kartano on myynnissä.
(Kansakunta, joka myy  historiallista perintöään, mitä se kertookaan meistä ja ajastamme? )









Rannalla meitä odotti yllätys

Kuningas Kaarle III.



Ruotsi-Suomen kuningas Kaarle III aloitti 1788 sodan Venäjää vastaan valloittakseen takaisin Turun rauhassa menetetyn osan Suomea. Kymijoki oli tuolloin valtakunnan rajana, ja  nämä alueet joutuivat sotatantereeksi. Tästä sodasta esitetään kartanon jokinäyttämöllä elokuussa kansanooppera Kustaan sota 1788-1790.
SHARE:

44 kommenttia

  1. Jälleen yksi sellainen paikka Suomenmaassa, josta en ole kuullutkaan, niitä tosin on useita ja hyvinkin mielenkiintoisia myös! Vai kuninkaallisen kanssa tapasit, hauskaa! On se vain ihmeellistä, että maassa riittää rahaa jos vaikka millaisiin puoluetukiaisiin mutta tuollaiset upeat kulttuurikohteet laitetaan myyntiin! Se on kyllä vertaansa vailla oleva esimerkki elettävästä ajasta! Harmin paikka! Hienoja kuvia jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila:) On surullista, että pahimmillaan myytävät kulttuurikohteet päätyvät yksityisomistukseen ja pois yleisön nähtäviltä.

      Poista
  2. Kiitos Sussi vierailustasi Anjalassa! Muutama vuosi sitten piipahdimme siellä piiperoisten kanssa ja opastettu museokierros oli heille elämys. He saivat etsiä pieniä tipuja matkan varrella samalla, kun opas kertoi talon historiasta. Lisäksi hoviväki oli jättänyt garderobinsa erääseen huoneeseen sovitettavaksi ja alueen kahvilassa sai suunsa makeaksi. Surku tuli, kun toiminta loppui ja talo kylmillään odottelee henkiinherättäjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kiva käydä, ja vielä aioin tulla uudelleen. Onneksi kartano on tämän kesän avoinna. ja kahvila myös.

      Poista
  3. Moni näistä paikoista säilyy vain kun joku riittävän rohkea (ja rikas) yksityinen ihminen tällaisen ostaa ja antaa sen elämälle jatkoaikaa.
    Tuokin olisi kiva nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahinta on on se, että harvalla on tuohon rahaa. Ja jos on, ei välttämättä halua pitää kohdetta kaikille avoinna.

      Poista
  4. On se harmi, jos ei jatkajaa löydy, paikka näyttää kauniilta ja mielenkiintoiselta.
    Hienot kuvat olet ottanut!!

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja kiehtova paikka! Kiitos esittelystà Sussi!

    VastaaPoista
  6. Niin lähellä mutta en kyllä tiennyt , kiitos esittelystä.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Ritva:) Kannattaa käydä tänä kesänä

      Poista
  7. Tuollaisen kartanon ylläpito taitaa vaatia aika lailla rahaa. Harmi, ettei nykyisin edes museoiden ylläpitoon löydy yhteisestä pussista rahaa. Jos joku yksityinen tuollaisen paikan ostaa, sinne tuskin on yleisöllä enää pääsyä.

    VastaaPoista
  8. Mielettömän mielenkiintoinen paikka. Ja kuningas Kaarlekin oli paikalla =D. Kiitos tästä nojatuolimatkasta =).

    VastaaPoista
  9. Hieno postaus, mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  10. Upea paikka! Kiitos ihanasta postauksesta!

    VastaaPoista
  11. Upea kartano, kunpa vain se saisi jäädä jatkossakin historiaansa todistamaan, hyvinvoipana ja ylläpidettynä.
    Oliko tuolla jokin kuvaelma, vai mistä tuo kuningas ja piika polulla ilmestyivät? Tosi kivat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki:) Keltapukuinen rouva oli oppaamme, ja kuningas oli palkattu vierailijaryhmäämme varten kertomaan Kustaan sodasta. Ryhmille on mahdollista palkata heidät.

      Poista
  12. So beautiful and green! Love the water shots!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. thank you Jandi:) It is a very beautiful place.

      Poista
  13. Hieno kartano ja kauniita kuvia olet ottanut sieltä!

    VastaaPoista
  14. Onpa kauniit värit tuolla kartanossa!

    VastaaPoista
  15. Mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
  16. Wow, Sussi, I really love these photos!!! :)

    VastaaPoista
  17. Wow, Sussi, I really love these photos!!! :)

    VastaaPoista
  18. Dearest Sussi; Beautiful park in Finland♪ But a bit sad fact the historical place not being kept as it were; Have a lovely rest of the week(^_^)v
    Sending Lots of Love and Hugs from Japan to my Dear friend, xoxo Miyako*

    VastaaPoista
  19. Mielenkiintoisen kaunista ♥

    VastaaPoista
  20. On surullista, että tuomioistuin on myynnissä, koska se on mielenkiintoinen ja erittäin mukava paikka. Tervehdys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täytyy toivoa, että oikeantyyppinen ostaja löytyy.

      Poista
  21. Bom dia, relato perfeito acompanhado por excelente fotos, o estuário do rio encanta-me.
    AG

    VastaaPoista
  22. Nice place in such a beautiful nature.

    Yoko

    VastaaPoista
  23. Ei pitäisi olla suljettu, ovat historiaa. kauniita kuvia.
    Besos.

    VastaaPoista

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig