sunnuntai 30. elokuuta 2009

Syyskesän kukka-asetelmia

Alkuviikosta kiertelin puutarhaliikkeissä katsomassa kukkia syysasetelmiin. Lopputulosta näkyy alla olevista kuvista.

Puutarhassa puuhastellessa sattui myös mielenkiintoista: löysin ison kasan tammenterhoja, vaikka puutarhassa ei tammea ole. Epäilykset kohdistuivatkin heti oravaiseen. Ja melko pian asia vahvistuikin, koska olin siirrellyt terhokasaa, oravainen ilmestyi paikalle ja aloitti huolellisen terhojen uudelleensijoittelun. Yksi päätyi alla näkyvälle pöydälle, samoin kuin multaiset tassunjäljet valkoiselle liinalle:) Terhot ovat todennäköisesti peräisin noin 50 metrin päässä olevan omakotitalon pihatammesta.


En voinut vastustaa tätä isoa harsokukkakimppua







Pöytäliinana oleva pitsilakana on miehen isovanhempien peruja:




Pari vuotta sitten istutettu viinikärhö ilahduttaa kukkimalla ensimmäistä kertaa:

SHARE:

11 kommenttia

  1. Mukavaa sunnuntaita..Vaaralan kärhöt on kukkineet jo aikapäiviä sitten...ihmettelin miksi muilla vielä täydessä kukassa..

    VastaaPoista
  2. Oravat ovat niin liikuttavia! Muistuttavat meitä ihmisiä tuossa tavaroiden keräilyssä ja huolellisessa sijoittelussa;)

    VastaaPoista
  3. Kaunis tuo harsokimppu ruukussa. Onko hopeaputous ruukun takana yhdestä taimesta istutettu. Näyttää niin mahtavan isolta.

    VastaaPoista
  4. Kaunista on pihallasi!
    Olisipa mukava istua toisen kuvan tuolissa ja nauttia tuosta kaikesta ympärillä olevasta kauneudesta.

    VastaaPoista
  5. Krisse, olin ihmeissäni kun kärhö alkoi vasta nyt kukkimaan, luulin, että niiden pitäisi kukkia aikaisemmin kesällä. Naapurustustossa näkyy myös olevan kärhöjä kukassa.

    U.M, oravainen puuhastelee puutarhassa pitkin päivää, välillä vielä 21 aikaan illalla, mainiota seurata sen toimia:)

    Sariw, kyllä se näytti olevan yksi taimi. Ostin sen Raision kukkatalosta kesäkasvien poistomyynnistä. Se oli amppelissa, josta siirsin sen ruukuun. Täältä aikaisemmin ostamani hopeaputoukset ovat kyllä huomattavasti pienempiä.

    Susanne, terassi näkyy keitttiön ikkunasta ja aina siellä jotakin tehdessäni katson samalla pihalle:)

    VastaaPoista
  6. Kutsuvan näköistä on pihassasi.

    VastaaPoista
  7. Kaunis on tuo harsokukkakimppu ja sopii niin hienosti tuohon maljakkoon!
    Kärhöä en ole vielä rohjennut hankkia, mutta yhden köynnöksen hommasin mökille eli köynnöskuusaman. Saa nähdä saanko sen menestymään.

    Mukavaa viikkoa!:)
    Hienoa tuo Huiskulan blogikisa ja onnea siihen!

    VastaaPoista
  8. Nina, kiitos:)

    Köynnöskuusama on upea kasvi, naapurilla on sellainen ja se ei pahastunut edes leikkaamisesta, joka tehtiin talomallauksen yhteydessä.

    VastaaPoista
  9. Kuinka tunnelmallista, klikkaan kuvasi suuremaksi, niin astun sisään kauniiseen kutsuvaan puutarhaan...
    kaunista!

    Mukavaa iltaa täällä sataa...ihanaa!

    VastaaPoista
  10. Sirkka, kiitos. Niin kauniisti sanottu:)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig