sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Peilejä

Viikolla kun istuin työpöydän ääressä, kuului eteisesti huolestuttava kolahdus. Kun menin katsomaan, oli eteisen peili lattialla. Sivukannatin oli pettänyt. Onneksi peililasi ei mennyt sirpaleiksi. Sain kehykset koottua, mutta en uskalla enää laittaa peiliä takaisin seinälle, vaan mietin sille muuta käyttöä.  Niinpä tilasin kaksi uutta peiliä. Kaksi, koska samalla ajattelin kaunistaa myös olohuonetta peilillä.

Tilasin ensin kaksi valkoista peiliä, mutta liikkeessä oli jäljellä vain yksi valkoinen ja mustia peilejä. Rohkaistuin sitten ottamaan toisen mustana, koska ajattelin peiliä työpöydän yläpuolelle ja pöydällä on pieni vanhan mallinen musta lampunjalka.

Tänään sitten aloin asettelemaan peilejä paikoilleen. Miehen kommentit olivat: "Mitä kauheaa romua tänne on taas raahattu" "Ei peiliä missään nimessä työpöydän yläpuolle".

Jatkossa on selvästi tehtävä sisustusmuutokset miehen ollessa työvuorossa, D!

Musta peili ei siis päässyt suunnittelemalleni paikalle, vaan se on nyt olohuoneen nurkassa. Mies ei ihastunut oikein peilin väriinkään, mutta minusta siinä on kuitenkin vanhaa ranskalaistyylistä tunnelmaa.





Eteisessä, vanhan peilin paikalla on nyt  valkoinen peili








Keittiössä on edelleen tämä vanha tuttu peili





Pikkuoravan kanssa toivotamme kaikille hyvää alkavaa viikkoa!


SHARE:

29 kommenttia

  1. Voi noita miehiä... todellakin muutokset on paras (ja mukavinta)tehdä kun on ypöyksin kotona!

    Peilit on oikein tyylikkäät!
    (kyllä se mieskin sen vielä ymmärtää, miehillä on vaan vähän pidemmät piuhat tässä kohtaa).

    Mukavia loppuviikon tunteja :)
    - Tiina

    VastaaPoista
  2. Kauniita peilejä! Ja tuo musta on oikein kaunis... Voi noita miehiä... :)

    VastaaPoista
  3. Meillä on peilejä jokapuolella, ihme kun meidän Matti on pitänyt suunsa supussa.. heh..no hän taas tekee kelloja, ja niitäkin on paljon, ettei uskalla varmaan peileistä minulle huomauttaa.
    Kauniit peilit.
    Kurre on aina yhtä ihana, minä en ole nyt nähnyt noita pörröhäntiä.
    Kirjoitin sinulle jotain tuonne Seijastiina blogiini,kommenttiisi, että asutko lähellä Suomenlahtea, oletko kurkien muuttoa nähnyt Suomenlahden ylitse, kuulemma saattaa olla laumoissa 5000 kurkeakin ,jopa.
    Olis mahtavaa osua sellaiseen paikkaan, kun lahden yli alkaa muuttovirta :)
    Sitten joskus kun kevät tulee...

    VastaaPoista
  4. Kauniit ovat peilisi ;) Minä en ole ihan varma huomaisiko mies edes jos laittaisin jotain uutta.. hmm

    VastaaPoista
  5. Kuullostipa tutulta...
    kauniit peilit..molemmat värit...

    VastaaPoista
  6. Miehet on miehia ja ei ne aina oikein ymmärrä meidän naisten sisustus juttuja:)

    Tutun näköisiä peilejä, minulla noita valkosia kaksi, ovat kyllä kauniita!

    Mukavaa viikkoa sinullekkin!

    VastaaPoista
  7. Hups! olin kirajautunut blogilistani tunnuksilla:)

    Terkuin Walkoisten unelmien
    Karita

    VastaaPoista
  8. Kauniit peilit : ) Tummat kehykset ovat aika viehättävät....
    Oih tuota suloista kurrea : )
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin !

    VastaaPoista
  9. Mieht on todella miehi.
    Meillä suloseni sanoi kun lauluja laitettin takaisin seinille . näytä mihin lyön naulan.
    Kysyin neuovja niin huonot ehdotukset sain,Piti itse päättää.

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne sinulle, miehellesi ja Kurrelle!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi20/2/11

    Oikein nätit peilit! Musta on minustakin hieno.

    VastaaPoista
  11. Miten miehet aina osaakin olla kaikkia sisustusideoita vastaan? :D joskus tokaisin miehekkeelle, että hän varmaan olisikin tyytyväinen kunhan vaan on seinät ympärillä, ja katto pään päällä, mutta minä tarvitsen jotain muutakin miellyttämään silmää ja sielua :D

    VastaaPoista
  12. HIh, miehiltä pitää kaikki tiedustella hyvin hienovaraisesti ja jos miestä voi hiukan johdatella keksimään se haluamansa paikka itse, niin sehän on maailman paras, tai sitten yksinkertaisesti tekee muutoksia kun mies on töissä, todennäköisesti sillä menee useampi viikko ennenkuin se huomaa mitään tapahtuneen ;) miehet ovat ihania.

    VastaaPoista
  13. Ihania peilejä olet tilannut. Kauniita ovat molemmat sekä musta että valkoinen!
    Ihailin myös tuota vanhempaa peiliäsi ja kuvaa missä se on.
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  14. Peilit ovat tyylikk''t, ovat samanlaisia mutta erilaisia.

    Edellisess' jutussa olivat nuo linnun kuvat aikas makeet. Tyhm'n koneeni takia en n'k;j''n saanut kommentejani julki. Ja nyt nuorimmaisen koneella en osaa k'ytt'' aakkosten toiseksi viimeist' kirjainta...

    VastaaPoista
  15. en tied' mit' sotkua tuossa edellisess' kommentissa on, ei ole tarkoitus kiroilla. Mutta tekniikka ei nyt luista

    VastaaPoista
  16. Miehet ei sitten ymmärrä meitä naisia!
    Kauniit peilit ja mustakin on oikein tyylikäs. Ihme että peilisi säilyi ehjänä pudotuksesta:) Onni, sillä muuten olisi mennyt seitsemän vuoden naimaonni:)
    -Hanne-

    VastaaPoista
  17. Kauniita peilejä! Ja ihana tuo kuva missä on esikoitakin! Olen haaveillut esikoista jo pari viikkoa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi hommata, ehkä ensi viikolla (?).

    Miehesi kommentit meinaa aina hieman hymyilyttää ;D. Omani puolestaan sanoi tänään nähtyään blogini bannerin, että näyttää ihan hempeän ihmisen blogilta ;D.

    VastaaPoista
  18. Kaikki kolme peiliä ovat oikein viehättäviä. Ne myös suurentavat tilaa ja kertaavat kaikkea kodin kauniita kohtia.
    Joskus kannattaa muuttaa ympäristöä miehen työvuoron aikaan. Eivät ne aina kaikkea huomaa ja kun sitten joskus näkevät, voi aina sanoa, että onhan tuokin ollut tuossa jo kauan aikaa.

    VastaaPoista
  19. Kyllä on tyylikkäät peilit,etenkin tuo musta ( miehet on miehiä )Hyvää alkanutta pakkasviikkoa.

    VastaaPoista
  20. Tiina, uutuudet laitan jatkossa paikalleen, kun olen yksin kotona:)

    Mari, kiitos:)

    Seijastiina, minun tekisi mieli hankkia vielä yksi peili:) Ovat minusta kauniita.

    Kodin ylitse lentää välillä muuttavia kurkia ja erityisesti hanhia. Mutta paras paikka, missä olen nähnyt muuttavia kurkia on noin vajaan tunnin ajomatkan päässä meistä, siellä olen nähnyt paljon kurkia muuttomatkalla.

    Elisa, kiitos:) Sinullahan on ihana mies, voit muutella sisustusta ihan rauhassa:)

    Krisse, kiitos:)

    Karita, kiitos:)Muistankin nähneeni kuvissasi vastaanvanlasia peilejä.

    Sariw, kiitos:)

    Sylvi, kiitos:) Teillä sujui taulujen laitto hyvin:)

    Kauniit kuvat, kiitos:)

    Kukkahattuneiti, meilläkin mies ajattelee vain käytännöllisyytta, mutta kun minä haluaisin kauneutta:)

    Sarppu, totta:) jatkossa laitan kyllä kaikki paikoilleen hiljaisuudessa, D!

    Susanne, kiitos:) Vanha peili oli löytö, harmittaa, että en aikoinaan tilannut niitä kahta.

    Irmeli, kiitos:) Jännä huomata, että vaikka peileissä ei ole muuta eroa kuin väri, niin näyttävät hyvin erilaisilta.

    Hanne, kiitos:) Huh, olipa minulla onnea. Muistin, että peilin rikkoutuminen tiesi 7 vuodeksi huonoa, mutta, että se oli vielä naimaonni.

    Johanna, kiitos:) Esikot löysin ihan Primasta. Ostin jo aikaisemmin esikkoja, mutta kotiin tuotuani huomasin, että ovat paleltuneita. Toivottavasti nämä kestävät nyt paremmin.

    Irene, minustakin peilit ovat kaunis lisä sisustuksessa. Ensi kerralla teen juuri niin kuin kirjoitat:)

    Hyvää maanantaita kaikille!

    VastaaPoista
  21. Voi Sussi aamupäivällä tulin Titin blogista naurun pyrähdyksineen ja taas kävi sama nauru täällä luettuani miehesi kommentit:) Siksi koska kuulostaa aivan samoin sanoin kuin mieheni suusta.."nykyisin" ennen ei koskaan sanonut mitään touhuistani..päästääköhän patoutumat ulos:)))minä vaan nauran kuin nytkin maha kippurassa:)

    No nyt jatkan ja yritän olla asiallinen, siis kauniit peilit ja tosi harmi että niin kävi mutta onneksi ei käynyt kuinkaan..

    Teillä on niin kaunista siellä että luulisi miehesi olevan oikein tyytyväinen ja varmaan onkin, mitä nyt välillä vähän murahtelee;)

    VastaaPoista
  22. Tervehdys!
    Poikkeahan blogissani :)
    - Tiina

    VastaaPoista
  23. Sirkka, minuakin naurattaa nyt, kun ajattelen, kuinka samanlaisia miehet näyttävät olevan. Joka kodissa näyttää kuuluvan vähän miehistä mutinaa:)

    Tiina, tulossa katsomaan:)

    VastaaPoista
  24. Uudet peilisi ovat kauniit!
    Pidän kovasti molemmista, niissä on niin viehättävä muoto.
    Onneksi sait myös pelastettua vanhan peilisi.

    Mukavaa pakkasviikkoa sinulle ja tupsuhännällekin! :)

    VastaaPoista
  25. Kauniit peilit ja tyylikkäät.
    Pidän molemmista.
    Meillä kun ulko-ovi käy ja mies lähtee työmatkalle. Minä aloitan hurrikaanin vauhdilla maalaamaan seiniä,huonekaluja ja vaihdan järjestystä ym.
    (Paitsi kirjahyllyihin en koske).
    Helpomi näin, ei tarvitse selitellä ostoksia ja tekemisiä.

    Mukavaa loppuviikkoa!

    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  26. Nina, kiitos:)


    Piitis, kiitos:) Minun täytyykin ottaa sinusta mallia:)

    VastaaPoista
  27. Kauniit peilit, minusta kiva tuo peili mustallakin kehyksellä. Mä olen harkinnut viime aikoina peilien ostoa myös, lähinnä eteiseen liukuovikaapistoja peilillä. Sais oikein kokovartalo peilailtua...

    Mukavaa viikonloppua!
    -kisu-

    VastaaPoista
  28. Anonyymi25/2/11

    Ihanan näköistä <3 Minä sisustan aina miehen ollessa töissä ;D

    VastaaPoista
  29. Kisu, kiitos:) Minäkin olen haaveillut isosta peilistä, vaikea vain löytää sopivaa.

    Nina, kiitos:) Minunkin täytyy tehdä niin jatkossa:)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig