sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Sisustuskeitos

Olen heilunut täällä koko eilisen päivän kuin heinämies. Kaikki sai alkunsa siitä, kun mies halusi pöytälampun kynttiläjalan tilalle olohuoneen nurkkaan. No, toive toteutui. Mutta vaikka kokeilin kaikkia täällä olevia pöytälamppuja, ei mikään niistä sovi nurkassa olevan peilin kanssa yhteen. Ja peili on nurkassa, koska mies ei pitänyt paikasta, johon sitä alun perin suunnittelin.

Ja aina kun katsahdin nurkkaan peilin ja lampun yhteensopimaton yhdistelmä ikään kuin totesi: " Vai että kauniista ja harmonisesta kodista sitä haaveillaan, älä Sussi unta näe". Ihan kuin apen lahjoittama tuoli (jonka 10 vuoden katsomisen jälkeen laitoin palasiksi ja varastoon), kylpyhuoneen ruskea mäntykatto aikoinaan ja muutama muu juttu täällä edelleen. Aarrgggh!!!!

Tähän mennessä olen nyt hankkinut uuden pöytälampun, vaihtanut olohuoneen verhot, kiinnittänyt pöydällä olleet ikonit seinään, kuljettanut pienesineitä paikasta paikkaan, eikä loppua näy... D!

Ikonit kiinnitettyinä seinään taulujen kanssa, en tiedä onko liikaa tauluja nyt yhdessä paikassa. Kiinnitin ikonit kiinnityspaloilla, jotka saa pois helposti ilman jälkiä.



Valkoisia ruusuja kaunistukseksi



Tässä hämärässä uusia verhoja ja lattialla uusi pöytälamppu, joka ei ole vielä oikealla paikallaan, koska minulla ei ollut kotona oikeanlaista 40 w:n lamppua, vaikka niin luulinkin.



Hyvää sunnuntaita ja tulevaa viikkoa!











 
SHARE:

24 kommenttia

  1. Kaunista on, minun silmääni ainakin. Ikoneissa on jotain kaunista, herkkää ja arvokasta. suloista sunnuntain jatkoa ;)

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunista, ihanat valkoiset ruusut kauniissa astiassa ja tuo kaappi ,ihana ♥♥

    Leppoisaa sunnuntaita Sussi.

    VastaaPoista
  3. Oikein kaunis kaappi ja taulut yläpuolella niin harmoonisesti ripustettu ja kukat tuovat aina sitä tiettyä hienostuneisuutta! Ihanan näköistä, kyllä se keväällä tekeekin mieli vähän myllätä sisustusta ;D

    VastaaPoista
  4. Ahkerana olet ollut.
    Kauniiksi olet saanut,
    ja verhot niin kauniit minun silmään,
    Ihania ruusuja kauniin kaapin päällä.

    VastaaPoista
  5. Minullakin on moisia kiinnityspaloja, en ole vain kerennyt kokeilla! Ovatko toimineet hyvin?

    VastaaPoista
  6. Kaunis on kukka-asetelma ja ikonit:)

    VastaaPoista
  7. Kaunista on,olet ollut ahkera,ihanat valkoiset ruusut,hyvåå pyhäpäivää ja alkavaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  8. Hah, kun se (sisustusvimma) iskee, ei voi mitään, ja kaikenlainen viivytys (ei 40w lamppua) ärsyttää kovasti.

    VastaaPoista
  9. Kauniilta näyttää!
    Ja voi miten paljon valkoisia ruusuja, kauniit ovat!
    Tuon jutun apen lahjoittamasta tuolista jonka laitoit palasiksi muistan hyvin:)
    Mukavaa sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi20/3/11

    Ihanat ruusut ja ruusumaljakko! Minä pidän, kun on paljon tauluja ja tuollaisesta venäläisestä ripustuksesta, vai mikä se on, kun on vierekäin ja päällekkäin paljon tauluja.

    VastaaPoista
  11. Kauniilta näyttää! Ihanat valkoiset ruusut.

    Minun viikonlopun postaukset eivät ole päivittyneet kenenkään sivupalkkiin, eikä ilmeisesti hallintapaneeliinkaan.. Mikähän ihme tätä bloggeria vaivaa. Harmittaa.

    VastaaPoista
  12. Ihanat valkoiset ruusut kauniissa kukkaruukussa. Taulut ja ikonit sopivat hyvin senkin ylle.
    Hmmm...muistan jutun tuolista jonka laitoit palasiksi:))

    Ed.post. Fassella kevät mielessä, kun noin hyppelee.
    Meidän pihalla on katolta tiputettu valtava lumikasa:((
    Eilen fasse tepasteli lumikasan päällä, oikea kukkulan kuningas.
    En ehtinyt kuvata, harmi oli niin hienon näköinen.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  13. Se vaan on niin ihanaa, että kun yhdestä päästä aloittaa, päätyy lopulta jonnekin ihan muualle... *Vaihdanpa tässä yhden lampun paikkaa :)*
    Voi että tuo ruusuruukku on aina vaan sitten ihana!
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  14. Elisa, kiitos:) Minustakin ikoneissa yhdistyy herkkyys ja arvokkuus.

    Seijastiina, kiitos:) Astia on muuten hankittu Heinolassa olevasta pikkuliikkeestä:)

    Sanna-Pauliina, kiitos:) Olen varmaankin myllännyt sisustusta jo kohta monta kuukautta perätysten, D!

    Sylvi, kiitos:) Voi olla, että joudun kesän kovan auringon paisteen ajaksi vaihtamaan tummemmat vanhat verhot. Mutta ensi talveksi on sitten valkoiset verhot valmiina.

    Kukkahattuneiti, ovat toimineet hyvin, taulut pysyvät seinässä ja ne saa siististi pois. Tosin olen varmuuden varalle laittanut useamman palan kuin mitä niiden ohjeissa on.

    Irmeli, kiitos:)

    Ritva, kiitos:)

    Miranda, totta:)

    Tänään menen kauppaan ja saan oikeanlaisen lampun hankittua. Homma etenee:)

    Susanne, kiitos:) Tuoli on vieläkin kappaleina varastossa ja sen saa koottua uudelleen. Mutta mieluummin jonkun muun kotiin.D!

    Kauniit kuvat, vaikka alkuun vähän epäröinkin, niin olen itsekin tyytyväinen taulusommitelmaan. Ikonit näyttävät kauniilta yhdessä.

    Johanna, kiitos:) Onpa bloggerissa outo vika. Täytyykin tulla katsomaan blogiasi.

    Piitis, kiitos:) Kattolumikasat ovat niin hitaita sulamaan, varsinkin kun nyt on ollut niin kylmä kevään alku. Toivottavasti tulee pian lämpimämpää.

    Fasse on siellä selvästi näyttänyt kuka on pihan kuningas:)

    Tiina, kiitos:) Yksi asia johtaa aina toiseen, D! Pikku jutusta tuleekin hyvin iso:)

    Hyvää maanantaita kaikille!

    VastaaPoista
  15. Hih,hauskasti kirjoitettu, kaunista ja niin tunnelmallista teillä kyllä on viihtyisää ja kyllä sopuu sijaa antaa:)
    lunta näkyy siellä teilläkin vielä olevan ja lisää on satanut, taas just eiliset kun sain jaloista pois niin jo luvataan uutta...:)meillä on pakko lapioida lunta, kun on laatat alla ja ne kun jäätyy niin siinä saattaa käydä vaikka kuinka hullusti, olen muutamia ilmalentoja suorittanutkin,.viime vuonna olin aivan mustelmilla..jää on petollista, kaunis lumi sen päällä hämää..ja miksi sitten menen sinne no sinähän sen tiedät jos joku niin linnuille on vietävä ruokaa...
    aina minä alan tässä löpisemään..niitä sun näitä...:)

    Oikein hyvää päivänalkua sinulle Sissi!

    VastaaPoista
  16. Siis Sussi!:) suonet anteeksi!

    VastaaPoista
  17. Sussi sinulle on haaste blogissani.

    VastaaPoista
  18. Minusta taulu-ikoni-ryhmä on hyvä just noin ja niin kauniit ruusut tuossa vielä. Kaappi on mahtava.
    Ihanko oikeasti apen antaman tuolin laitoit palasiksi.... :D

    VastaaPoista
  19. Sirkka, kiitos:) Kova työ on sinulla lunta lapioida, toivotaan, että vihdoin tulisi lämmintä, joka sulattaisi ja veisi liukkaudenkin pois.

    Sylvi, kiitos:) Haaste vastaanotettu:)

    Markka, kiitos:) Juu, 10 vuotta katselin apen lahjoittamaa designtuolia (minusta se tuoli oli hyvän maun pahin vihollinen), jossa en sen epämukavuuden takia voinut edes istua. Eräänä aamuna sitten lopullisesti riitti ja tuoli oli hetkessä kappaleina. Mies tosin vähän hämmästyi.

    Mukavaa tiistaita kaikille!

    VastaaPoista
  20. Kaunis kaappi ja ruusut sen päällä. Ei tauluja ole lainkaan liikaa seinällä. Näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  21. Lennu, kiitos:) Olen itsekin nyt tyytyväinen tauluasetelmaan, näyttävät kauniilta.

    Hyvää torstaita kaikille!

    VastaaPoista
  22. Kaappi tauluineen ja herkkine ikoneineen on kaunista katseltavaa!!<3
    Ruusut ihanat!!
    Muistan kans tuon tuolin...;D
    Sussille oikein kivaa loppuviikkoa!!<3

    VastaaPoista
  23. Kaunis asettelu! Mistä kirkosta tuo grafiikantyö (vai onko se piirros?) on?

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig