maanantai 6. kesäkuuta 2011

Raaseporista cottage gardeniin

Kävimme viikonloppuna Raaseporin linnanraunioilla, tässä tunnelmia. Heposetkin olivat päässeet kesälaitumille








Englannin matka innosti minua tutkimaan kirjoja cottage gardenista, ja myönnettävä on, kiinnostaa kovasti. Olen jo ennestään selvästi ollut oikeilla jäljillä, olen ahdannut monenmoisia kasveja pieneen pihaan.  Onneksi löytyy vielä muutama tyhjä kohta, ja nehän oikeaoppisesti pyritään täyttämään, hih...

Tilasin vielä kirjastosta yhden kirjan lisää ja nettikaupasta toisen.  Tähän kun yhdistää luontopihaideat Cajanderin kirjoista, niin saa nähdä minkälaisen "kasviskeitoksen" saan aikaan....

Tässä näkymiä etupihalta





 Minulla on kuunlijoja etupihalla, koska ne sopivat hyvin jalavan alle muodostuvaan varjoon. Ja lemmikkien ja tulppaanien kanssa ne ova ihastuttava yhdistelmä.  Tarkoitus on vielä lisätä niiden kaikkien määrää, jotta koko ala peittyy. Kolme jouluruusuakin ja poimulehtiä on joukossa.

Kyyhkyläiset

SHARE:

21 kommenttia

  1. Vau - englannista vauhtia ja cottage garden suuntaan lisää. tuskin pysyn nahoissani. Englantilaisilla on ihan omanlaisensa vihkiytyneisyys noihin puutarhoihin. Kyyhkyläisesi ovat niin suloisia. Meilläkin odotetaan kyyhkypariskunnan paluuta takaisin pihamaalle. Pitääkin tehdä eväsretki jokupäivä tuonne linnanaunioille. Antoisaa cottage gardenin suunnittelua

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ja ihania tunnelmia!
    Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Kauniita ja rauhoittavia.

    VastaaPoista
  4. Ihanat kyyhkyläiset,hevosillakin ilon aika päästä kesä laitumelle,hyvää alkanutta viikkoa Suss

    VastaaPoista
  5. Voi miten soma heppa ja hienot kuvat linnasta! Ihana tunnelma.

    VastaaPoista
  6. Kauniita maisemia! Hostan ja mustan tulpaanin värit sopivat toisiinsa!

    VastaaPoista
  7. Oih ja voih, kaunista. Tuollaiset reissut ovat kyllä ihania, hiukan vierasta maisemaa, niin piristää kummasti ja kotiin on ihana tulla takaisin...tummat tulppaanit ovat upeita, minä vaan en saa tulppaaneita viihtymään, vai johtuuko se tästä kivikkoisesta maasta, en tiedä...oikein ihanaa alkavaa kesää ja paljon aurinkoisia päiviä.

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia ja todella kauniin värinen tulppaani kuuunliljojen seasta pilkistää!
    Kyyhkyläisetkin pääsit ikuistamaan.

    VastaaPoista
  9. kauniita kesäisiä kuvia.
    Minullakin on tuo tumma tulppaani. Se kukkii kauan.
    Kyyhsyset, niin somaa,

    VastaaPoista
  10. Tuo Raasepori vaikuttaa mukavalta paikalta, itse kun olen historia entusiasti :)Ja ihanat kuvat hevosista, kuvista tulee nyt niin kesä mieli! Ihanaa kun vehreys on täällä taas :)

    VastaaPoista
  11. Anonyymi7/6/11

    On se vaan luonto nyt kauniin vihreä ja nyt tuli vielä lämpimät kelitkin!

    Helteistä viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Onpa upea tuo tumma tulppaani, hieno kerrassaan! Kauniita kuvia ja yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  13. Jori, kiitos:) Olen todella innostunut, oli hienoa kun näki oikeita pieniä brittipuutarhoja ja sai ideoita.

    Susanne, kiitos:)

    Johanna, kiitos:)

    Maikki, kiitos:)

    Ritva, kiitos:) Hevoset selvästi nauttivat kesästä ja tuli itsellekin iloinen mieli.

    Marsa, kiitos:)

    Irmeli, kiitos:) Yllätyin itsekin kuinka hyvin tumma tulppaani sopii kuunlijojen kanssa.

    Sarppu, kiitos:) kesällä on kiva käydä eri paikoissa. Tulppaanit voivat olla aika oikukkaita. Kokeilen itse nyt tänä kesä niiden ylösnostoa varsien kuihduttua ja sitten istutan ne syksyllä uudelleen. Tätä suositeltiin tulpaani-kirjassa.

    Nina, kiitos:) On jo suunnitelmissa istuttaa tummaa tulpaania lisää syksyllä.

    Sylvi, kiitos:) Olen myös huomannut saman, tulppaani on todella kestävä, muut värit näyttävät kuihtuvan paljon nopeammin.

    Sanna-Pauliina, kiitos:) Raaseporin rauniot on näkemisen arvoinen paikka ja sen historia kiinnostava. Ja paikka on tosiaan ihanan vehreä.

    Walkoisia Unelmia, kiitos:) Pitkän talven jälkeen on ilo nauttia vihreydestä:)

    Elisa, kiitos:) Tumma tulppaani on minustakin upea, sitä on syksyllä istutettava lisää.

    Hyvää keskiviikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  14. Ihanaa puutarhan runsautta! Voi noita kyyhkyläisiä - sinulla on kyllä paljon ihania, onnistuneita eläinkuvia. Lämmintä loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
  15. Tiina, kiitos:) katsotaan, saanko puutarhan vielä runsaammaksi, aikomus ainakin on.

    VastaaPoista
  16. Eipä olekkaan aikoihin tullut käytyä Raaseporissa. Liekö sielä vielä se punainen talo jossa ihastuttava kahvila/ravintola. Oli herkullinen ruoka!
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  17. Miten ihana blogi. Erittäin kivoja kuvia ja kaikkea. ; ))

    VastaaPoista
  18. ..."Katsastuskäynnillä" täällä on kyllä käyty...;)

    Wow, upeita kuvia Sussi! Cottage garden kuulostaa hyvältä!!:)

    Toivottelen sinulle Ystäväin okein ihanaa kesän jatkoa!!♥

    Lämmöllä, Marge

    VastaaPoista
  19. Cottage Garden on niin viehättävän runsas. Luontopiha on myös mielenkiintoinen. Sinulla on varmasti molempien aineksia pihassasi.
    Intoa suunnitteluun!

    VastaaPoista
  20. Titti, punainesessa talossa on edelleen kahvila/ravintola, ja herkullista ruokaa.

    I love Skijumping, kiitos:)

    Marge, kiitos:) Katsotaan, mitä saan aikaan...

    Irene, kiitos:) Aineksia on jo molemmista, mutta innolla yritän saada lisää kukkaloistoa.

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig