Hiljaisuuden iloja ja haaste

Kävimme eilen anopin syntymäpäivillä ja oli ilahduttavaa huomata, kuinka hiljaista oli jopa liikenteessä. Lahden moottoritie yleensä vilistää autoja, nyt mennen tullen ei niitä juuri näkynyt. Tosin totesin miehelleni, että ihmiset taitavat kerätä voimia joulun ruuhkiin.

Joulunalus on täällä  yhtä suurta häsäkkää, tiet tukossa, kauppakeskusten parkkipaikat pursoavat ja kauppoihin on turha kuvitella edes sisään mahtuvansa. Pysyttelen nyt visusti niistä kaikesta kaukana ja yritän itse hiljentyä.


Sirutuuli ja Sanna-Pauliina ovat muistaneet minua tunnustuksilla. Iso kiitos teille molemmille! Edellisessä postauksessa vastasinkin jo toiseen haasteeseen. Toisessa piti taas tehdä tunnustuksia.

Tässä yksi tunnustus

joka  ei taida olla yllätys kenellekään. Kaikkein mieluiten maailmassa pakkaisin  tietokoneen, kirjat, juoksuvarusteeni ja mieheni autoon (ehdottomasti omaan Sussimobiiliin, syy selviää myöhemmin alla) ja ajaisin todella syrjäiseen korpimökkiin kuuntelemaan hiljaisuutta ja katselemaan luontoa. En tiedä tulisinko sieltä koskaan takaisin, tuskin.  Työpaikalle laittaisin tekstinviestin VMP, EVVK (a la Stubb). Hasta la vista ( a la Schwarzenegger).

ja toinen

Moni taitaakin  tietää, että olen ajanut ajokortin vasta vanhemmalla iällä ja oma Sussimobiili on automaatti.  Joten nolojen tilanteiden nainen manuaalivaihteisen ratissa vähän aikaa sitten:

Nostan kytkintä ja painan kaasua, auto ärähtää vroom!!! hurjalla äänellä, mutta ei liiku mihinkään.  Käsijarru ei ole päällä. Uusi yritys ja taas vrooom!! Auto ei liiku mihinkään. Yrittämisen jälkeen löydän vihdoinkin kytkimen tarttumakohdan ja matka pääsee alkuun parilla kengurumaisella pompulla. Ja vieressä istuu  mieheni noin miljoonatta kertaa murmuttamassa siitä, kuinka tärkeää on osata ajaa manuaaliautoakin. D!

Rauhallista ensimmäistä adventtia!