lauantai 10. joulukuuta 2011

Lisää joulukukkia ja joulupuu

Viikolla laittelin vähän lisää joulutunnelmaa. Otin esille äidiltäni vuosia sitten saamani kupariset kukka-astiat. Monessa blogissa ja lehdessä olen nähnyt myös joulupuita, jonka oman version tein sisääntuloon.  Sisälle en voi ottaa, koska mies saisi allergiaoireita koivunoksista. Ripustin siihen joulukoristeita.

"Rylliksestä" tuli näin komea







Jos joku muuten on puhdistamassa kupariastioita, niin voin suositella vinkkinä sitruunan puolikasta, joka kastetaan suolaan. Tuli uskomattoman puhdasta jälkeä.

Rauhallista menoa ei vain ole kovin tiedossa, joulun alus on aina töissä täyttä menoa, kun kaikki mahdolliset kokoukset, joululounaat ja muut tingelitangelit ympätään aina samaan syssyyn. Tekisi mieli kieltäytyä useimmista, mutta olemme lähempien työtoverieni kanssa viime ajat koetelleet sen verran ison pomon hermoja ja verenpainetta linjaerimielisyyksillä, että ehkä on parasta vähän hillitä ja painella seuraavat viikot 100 metrin pikamatkoja.  Ei oikein kestä aina katsoa ja kuunnella, kun aikuinen iso mies menettää aivan pienestä malttinsa ja karjuu kuin parempikin leijona savannilla.

Hyvää kolmatta adventtia!

Pikkuorava asettumassa päivänokospaikalleen:)




SHARE:

15 kommenttia

  1. Heippa Sussi! :)

    Kauniita kuvia ja kukkasia... Mukavaa kolmatta adventtia! <3

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mie poistin toisen kommentin kun tuli kahteen kertaan sama teksti, sori!

    VastaaPoista
  4. Ihania kukkia.
    Pomolle rauhoittava,,,,
    Oikein mukavaa kolmatta adventtia sinulle!♥

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia!

    Hyvää 3.adventin viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia ja ihanaa tunnelmaa kuvissasi!
    Hyvää 3. adventtia!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kuparipannun puhdistusvinkistä! Tykkään näistä "ei myrkyllisistä" vinkeistä.
    Tsemppiä sinulle sinne töihin - ota todellakin mallia vaikka tuosta pikkuoravasta, joka välillä lepäilee ja antaa piupaut ympäristölle. Tai ehkäpä se pomo tarvitsisi tuon kuvan tietoneen taustaksi:)

    VastaaPoista
  8. Tosi kauniita asetelmia, varsinkin nuo hyasintit kupariastiassa. Amaryllikset on ihania, niitä on jouluna oltava.

    VastaaPoista
  9. Ihania kukkia ja nuo kupariastiat on ihania!
    Hyvää 3. adventtia ja tsemppiä töihin...

    VastaaPoista
  10. Minttu, kiitos:)

    Sylvi, kiitos:) Hyvä idea;D!

    Johanna, kiitos:)

    Susanne, kiitos:)

    Irmeli, kiitos:)Oli myös ilahduttavaa huomata, että sitruuna ja suola pohdisti kuparin paremmin kuin ertyiset ja yleensä myrkylliset puhdistusaineet.

    marsa, kiitos:) Minusta sekä amaryllis ja hyasintti ovat juuri niitä oikeita joulunajan kukkia.

    Mari, kiitos:)

    Hyvää kolmatta adventtia kaikille!

    VastaaPoista
  11. Niin kaunista ja ihanaa violettia! Amaryllis pitää minunkin saada hommattua :)
    Lumista kolmatta adventtia!

    VastaaPoista
  12. Kauniita nuo kupariastiat hyasinttien kanssa ! Ja kiitos hyvästä eko-ohjeesta. Minä avasin juuri keittiön viemäriä soodalla ja etikalla ; )
    Joulupuusi on vallan hieno... näinkö oikein, että sen tyvellä istuskelee kurre ?
    Oikein mukavaa adventtisunnuntaita !

    VastaaPoista
  13. Kiitokset kirkastusvinkistä! Kaappi on pullollaan kupariastioita jotka ovat tällä hetkellä "lepäämässä" muutamaa isoa lukuun ottamatta.

    Meillä on työpaikan pihassa hauska kurre joka heitti yhtä työkaveria tammenterholla ja toista kohden sylkäisi?!

    Pitkäpinnaista työviikkoa :)

    VastaaPoista
  14. Sanna-Pauliina, kiitos:) Violetti on minun suosikkivärini.

    Sariw, kiitos:) Tarkasti nähty, kurrehan se on siellä puun alla:) Sain ystävältä lahjaksi kurre-joulukoristeen.

    Tiina, kiitos:) puhdistuskeino on todella tehokas, itsekin hämmästyin, kuinka hyvin sillä saa puhtaaksi.

    Siellähän on hurja orava...

    VastaaPoista
  15. Ihania kuvia!♥
    En ole aikoihin jaksanut vierailla muiden blogeissa, -nytkin vain pika kierroksella niin pitkään kuin jaksan.
    Ihanaa joulun aikaa!♥

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig