perjantai 30. joulukuuta 2011

Degrowth

Moni oli kiinnostunut kuulemaan degrowth-ajattelusta. Olen tähän tiivistänyt  keskeisiä näkemyksiä. 

Ajattelu on 2000-luvulla ollut vahvinta Ranskassa (Décroissance).

Rantautui Suomeen 2010.

Degrowth- ajattelun mukaan tarvitaan muutos vallitsevaan ajattelutapaan,  jossa

- taloudella ja talouskasvuun pyrkimisellä on ylivalta yhteiskunnassa

- uskotaan, että talouskasvulla ratkaistaan kaikki ongelmat, kuten työttömyys ja epätasainen tulonjako

- ihminen ja luonto nähdään talouden kautta, välineinä ja talouskoneiston osina

 - talouskasvu = hyvinvointi

- ihanteina ovat voitontavoittelu, rahan kerääminen, statuskilpailu, kulutuskeskeinen elämäntapa
 
-  luonto ja ympäristö tuhoutuvat.

Maapallon luonnonvarat eivät riitä  kuluttamisvauhtiimme, elämme koko ajan velaksi  kuin tuhlaajapojat.  Ja luontoa ei saa takaisin, kun se on kerran tuhottu.

Degrowth-ajattelussa mm.:

- Talous ja talousajattelu ovat vain välineitä, eivät päämääriä

- Talouskeskeisyydestä siirrytään hyvinvointikeskeisyyteen: luonto- ja ihmiskeskeisyys.

- Rajoitetaan materiaalista liikatuotantoa ja liikakulutusta sekä kertakäyttöä.

- Tuetaan ihmisen ja luonnon hyvinvointia edistävää työtä (esim. ekosysteemien suojelu, energiatehokkuus).

- Tuetaan paikallista toimintaa (esimerkiksi paikalliset yrittäjät, lähituotanto).

- Jaetaan työtä, vähennetään työtunteja.

- Siirrytään kuluttajakansalaisen elämäntavasta ekologiseen elämäntapaan.

Jos jäitte miettimään, miten ajattelu poikkeaa perinteisestä ympäristöajattelusta tai esimerkiksi vihreiden politiikasta, niin erona on juuri tuo muutos ajattelutavassa ja talouteorettisena pohjana:  talouskasvuun pyrkimisen ja talouden määrävän aseman etusijalle asetetaan luonto ja ihmiset.

Eräässä degrowth-keskustelutilaisuudessa oli osallistujana vanha kansantaloustieteen professorini (jota edelleen arvostan alansa opettajana) ja huomasi, että hänelläkin oli vaikeuksia ajatella asioita uudesta näkökulmasta, että talous ei olisikaan kaiken keskipiste. Kuitenkin, kansantaloustiede on vain teoriaa, jolla yritetään ymmärtää ja selittää, ei mikään luonnonlaki.

Suomenkielisestä kirjallisuudesta voin suositella Tim Jacksonin hyvinvointia ilman kasvua ja Serge Latouchen jäähyväiset kasvulle. 















maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulua






 Vietimme jouluaattoa  rauhassa kotona ja joulupäivänä kävin sukulaisten luona, mies poti flunssaa kotona.  Vuosi vuodelta joulu on on meillä yhä enemmän rauhoittumisen ja hiljaisuuden aikaa. Aikaa jolloin saa nauttia pienistä iloista, kuten jouluyön kirkkaasta tähtitaivaasta (pitkästä aikaa ei satanut)  ja aattoillan juoksulenkistä hiljaisessa keskuspuistossa. Vain kolme ulkoilijaa tuli vastaan, niin olivat jo kaikki joulun vietossa.

Olen viime kuukausien aikana perehtynyt degrowth-ajatteluun  ja se vakuuttanut minut siitä, että kohtuullisuudessa ja uudenlaisessa ajattelussa piilee vastaus  tähän nykyiseen  "ostakaa, kuluttakaa, heittäkää roskiin" -humuun  sekä " teidän on pakko jaksaa työelämässä tai käy huonosti" -hokemaan. Degrowth lienee useimmille uusi käsite ja jos teitä kiinnostaa, voin tehdä siitä joku kerta postauksen.

Tässä vielä lisää joulutunnelmaa, hyvää tapaninpäivää kaikille!










tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulusatu ja joulutunnelmaa

Joulusadun viimeinen jakso löytyy alasivulta 4 tai tästä linkistä

http://formaaki.blogspot.com/p/joulusatu-4.html


Minulla oli lisäksi tarkoitus näyttää kuvia laittamistani jouluasetelmista, mutta hämärän vuoksi lähes kaikki kuvat epäonnistuivat. Tässä kuitenkin pari kuvaa.

Hyasintit ovat venähtäneet pituutta, vaikka en ole niille paljon vettä antanutkaan. Tuoksu on ihana ja tuo mieleen lapsuuden joulut, huoks... Valkoinen amaryllis aloittelee kukintaansa.

Töitä on perjantai-iltaan asti, joten itse jouluun pääsen hiljentymään vasta aattona. 















maanantai 19. joulukuuta 2011

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Marjassa joulukuussa

Viherpeipot nauttivat ruusunmarjoista etupihalla. Huomatkaa yhden kaveruksen tiukka ilme.  Osa bloggaajista varmaankin muistaa Muppet-shown ja siinä olleen kaljupääkotkan, joka luki uutisia. Samanlainen ilme, D!








Hyvää adventti-iltaa kaikille!



maanantai 12. joulukuuta 2011

Joulusatu

Sunnuntain aamuyönä unen ja valveen rajamailla nousi mieleeni joulun ajan satukertomus. Kertomus jatkui ja muokkaantui mielessäni päivän mittaan.

En tiedä, mistä syystä kertomus tuli mieleeni. Ehkäpä kerron arkipäivien mittaan liian paljon vakavia aikuisten asioita.  Ehkäpä nyt on hyvien satujen vuoro.

Niinpä isoille ja pienille eläinsatujen ystäville joulun odotukseen

Kertomuksen ensimmäinen osa löytyy Förmaakin ja puutarhan alasivulta joulusatu tai linkistä

http://formaaki.blogspot.fi/p/joulusatu.html

lauantai 10. joulukuuta 2011

Lisää joulukukkia ja joulupuu

Viikolla laittelin vähän lisää joulutunnelmaa. Otin esille äidiltäni vuosia sitten saamani kupariset kukka-astiat. Monessa blogissa ja lehdessä olen nähnyt myös joulupuita, jonka oman version tein sisääntuloon.  Sisälle en voi ottaa, koska mies saisi allergiaoireita koivunoksista. Ripustin siihen joulukoristeita.

"Rylliksestä" tuli näin komea







Jos joku muuten on puhdistamassa kupariastioita, niin voin suositella vinkkinä sitruunan puolikasta, joka kastetaan suolaan. Tuli uskomattoman puhdasta jälkeä.

Rauhallista menoa ei vain ole kovin tiedossa, joulun alus on aina töissä täyttä menoa, kun kaikki mahdolliset kokoukset, joululounaat ja muut tingelitangelit ympätään aina samaan syssyyn. Tekisi mieli kieltäytyä useimmista, mutta olemme lähempien työtoverieni kanssa viime ajat koetelleet sen verran ison pomon hermoja ja verenpainetta linjaerimielisyyksillä, että ehkä on parasta vähän hillitä ja painella seuraavat viikot 100 metrin pikamatkoja.  Ei oikein kestä aina katsoa ja kuunnella, kun aikuinen iso mies menettää aivan pienestä malttinsa ja karjuu kuin parempikin leijona savannilla.

Hyvää kolmatta adventtia!

Pikkuorava asettumassa päivänokospaikalleen:)




sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulukukkia ja pohdiskelua

Olen iloinnut ensimmäisistä joulukukista. Hyasintit ja amaryllis ovat kauniita jo nuppuina.



Nuppuinen amaryllis lainakirjapinojen seurassa. Huomaa, että lukeminen ja pohdiskelu jatkuvat, D!




Harsokukka on minusta aina yhtä herkän  kaunis, tosin ei ehkä kovin jouluinen.Ihana kuitenkin:)




Joulun aika on ostoksilla käynnin ja kuluttamisen aikaa, mutta silti en voinut olla hätkähtämättä, kun luin Ritva Rajander-Juutin kirjaa kohtuus kaikessa, jossa siteraataan Taloussanomien vanhaa uutista. Kauppakeskus Sellon (Espoossa)  johtaja kertoo, "että ostoksilla kuluu kerralla tunti ja vartti. Kauppakeskukset täyttävät tarvetta kohtaamiseen ja perheen yhdessä oloon. Usein perheen ainoa yhteinen tapahtuma on ostoksilla käynti." Väite perustuu asiakastutkimukseen.

Viikolla seurasin tv-keskustelua pikavipeistä.  Esimerkkinä ollut pikavippikierteeseen joutunut nuori nainen kierteli kenkäkaupassa ja ihaili myynnissä olevia kenkiä. Pikavippiyritysten johtajat saivat tuta ärtynyttä ja raivoisaa sanan voimaa.  Hämmästyksekseni kukaan ei kuitenkaan sivunnut ongelman varsinaista  perussyytä, kulutuskeskeistä yhteiskuntamme, jossa on aina vain saatava lisää ja uutta.