tiistai 16. heinäkuuta 2013

Nimeni on Bond, Kurre Bond.

Tämä viime postauksen poseeraaja osoittautuikin oikeaksi oravien James Bondiksi.

Olin juoksulenkillä, kun herra Harmaakarhu alkoi ihmetellä keittiöstä kuuluvaa kolinaa.  Selvisi, että kuvan kurre oli onnistunut tulemaan sisälle keittiön ylätuuletusikkunasta (en kyllä vieläkään käsitä, millä katapultilla, heittoistuimella tai muulla se on onnistunut)  taiteilemaan siitä itsensä (ilmeisesti verhoa pitkin) keittiön pöydälle, josta edelleen tiskipöydälle tutkimaan pussia, jossa oli lasin- ja metallikeräykseen menevää purkkia ja purnukkaa.

Herra Karhu avasi rauhallisesti terassin oven, josta Bondimme poistui tyynesti ulos.

Kotiin tultuani herra Karhu kertoi mitä oli tapahtunut.  Istuin sitten keittiön pöydän ääressä juomassa vettä, kun Kurre Bond ilmestyi uudelleen sisään auki olevasta terassin ovesta, teki hienon kunniakierroksen olohuoneen itämaisilla matoilla (joista yksi on osuvasti osin punainen) ja poistui taas ovesta ulos.

 Nämä kaverit osaavat, D!
SHARE:

12 kommenttia

  1. Onpas teillä kesyjä kurreja!
    Minä, kun kameraani vilautan, kaikki kuvattavat ovat tipotiessään.

    VastaaPoista
  2. Ei voi olla:) on tei oravat hauskoja kavereita.

    VastaaPoista
  3. Siis todella osaavat...:D toden totta tuli vielä sinullekin näytille, että tässä sitä ollaan!
    Hyvät kuvat ja kertomukset Sussi!
    Meillä myös on ollut sisätiloissa ja piiripieni pyöri...eilen meinasi taas, mutta katsoi paremmaksi pysytellä ulkosalla:)
    Kerran katselin, kun tuossa tiellä kaksi poikaa käveli ja kurre poikanen seurasi heitä. Pojat pysähtyivät aina muutaman metrin jälkeen ja kurre kanssa ja taas jatkoivat ja pysähtyivät, samoin kurre. Tätä jatkui noin 20-30 metriä tasaseen tahtiin. Kuinkahan siinä lopulta kävi, sitä en tiedä, kun en lähtenyt heitä seuraamaan.

    VastaaPoista
  4. Kivaa! Sisälle tulevasta oravasta voi saada mielettömän riesan mutta hauskoja postauksia.

    VastaaPoista
  5. Varsinainen Kurre Bond tosiaan. Anopin asuessa Tampereella rivitalossa, alkoi heidän pihallaan hyöriskellä lukuisa joukko oravia. Anoppi ja miehensä oppivat tunnistamaan kurret toisistaan ja he antoivat niille hauskoja nimiä: oli Opettaja ja Pikkuhäntä ja ties mitä. Kurret koputtivat ikkunaan, jos pihaovi oli kiinni ja sitten niille piti antaa pähkinöitä. Kädestä tulivat syömään. Joskus oven ollessa avoinna, kurret marssivat tyynesti olohuoneeseen ja istahtivat sohvan viereen odottamaan päivittäistä annostaan. Niiden touhua oli hauska seurata.

    VastaaPoista
  6. Kyllä sinulla on kesy kurre siellä!
    Meidän puutarhassa paljon , mutta eivät ollenkaan kesyjä. Harvoin edes saa kuvaa..

    VastaaPoista
  7. Aikamoisia velikultia :) Ihastelin tässä samalla pari postausta taaksepäinkin näitä bondin kavereitakin sekä kauniita maisemia.

    Lämpimät onnittelut mahtavasta kirja-arvostelusta!

    VastaaPoista
  8. Hanne, nämä kaverit ovat vuosien aikana tottuneet pyörimään pihalla.

    Kosotäti, yllättävät aina minutkin.

    Sirkka, oravat ovat älykkäitä ja uteliaita kavereita ja tuntuvat aina keksivän kaikkea uutta:)

    keskeneräinen, juu, ei sovi jättää ikkunaa auki kun on poissa, voi muuten tulla oravien sisustussuunnittelija käymään:)

    Between, hauska esimerkkki siitä, kuinka oppivia oravat ovat.

    Taina T, nänä kaverit ovat vuosien mittaa tottuneet.

    Tiina, kiitos:)

    mukavaa keskiviikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  9. Ohoh, onpa rohkea veijari tuo kurre!

    VastaaPoista
  10. Kyllä teidän oravat ovat taitavia.
    Ihana kuva.
    meidän oravia ei kesällä näy, vain talvella linnunruokapaikalla.
    Minäkin haluaisin että tulivi kylään.

    VastaaPoista
  11. Nainen kuvastimessa, oravat ovat yllättävän uteliaita.

    Sylvi, siellä oravilla taitaa olla kunnon metsä missä oleilla. Meilläpäin ei ole juuri puitakaan jäljellä. oravat ovat saaneet totutella elämään asutuksen keskellä.

    VastaaPoista
  12. Aika vaikea olisi valita kumpi on komeampi Daniel Craig vai teidän oma Kurre-BOnd :D

    VastaaPoista

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig