maanantai 23. maaliskuuta 2015

Remonttia ja muutakin harmia pukkaa

"Öhom, Sussi, aita kaipaisi tänä kesänä  maalausta"




"Mutta kärhöä ei leikata, täällä suojassa mä käyn nokosilla"



"Näin puutarhan  kuninkaana on pakko todeta, että hieman kulahtaneelle näyttää. Palvelusväki, toimikaa..."




Tässä on taas tullut todistettua, etten ole mikään arjen sankari. Minä olen  sitä ihmistyyppiä, joka mieluiten istuisi peräkammarissa kalsareillaan, kirjoja lukemassa, kirjoittamassa niitä, pyörähtelemässä omassa puutarhassa hommailemassa,  luonnon helmassa ihmettelemässä ja valokuvaamassa. Hiljaa ja kiireettömästi, itsekseen hihitellen ja pohtien...

Lauantaina olimme herra Karhun sukulaisen hautajaisissa. Sunnuntaina oli isäni perunkirjoitus meillä kotona. Asia hoitui, mutta yhdelle läsnäolleista vieraista  sattui iso vahinko. Sen seurauksena parkettiin tuli kallis vaurio. Selvittelen nyt, mitä kotivakuutus korvaa. Pahinta on se, että korjaus edellyttää mitä todennäköisemmin evakkoa kotoa.  Jälleen kerran. Viime kesähän kului  taloyhtiön kylppärirempan vuoksi evakosssa.

 Kun  tänä aamulla menin töihin, selvisi että työantajaani kohtaan oli tehty ilkivaltaa. Aamupäiväni kului sitä selvitellessä ja rikosilmoitusta tekiessä.  Iltapäivällä sitten mieleeni palautui vielä, mitä kaikkea onkaan tehtävä vielä isäni  kuolemaan liittyen...

Mä haluan takaisin peräkammarin rauhaan!
SHARE:

68 kommenttia

  1. Onpa harmillista ! Mikä siinä onkin, että ikävät asiat tuppaa aina jotenkin kasautumaan. :( Ei mikään ihme, että kaipaat takaisin peräkammarin rauhaan. Lohduttaudu sillä, että asioilla on kuitenkin aina tapana järjestyä !

    VastaaPoista
  2. Se on kun alkaa sattua, niin sitten sattuukin, sitä ikävää meinaan! Tässä omassa elämässäni mietin, että voiko mikään enää mennä enempää vikaan? Voi tietty, odotellaan ja katsotaan! Sitä ennen kannattaa valokuvata, kulkea koko päivä pyjamahousuissa ja syödä tuhottomasti karkkia! :)

    VastaaPoista
  3. Puutarha näyttää aina keväisin ihan kämäseltä. Onneksi kohta alkaa vihertää ja taas on kaunista, vaikkei mitään olisi tehnytkään!
    Kun elämässä tapahtuu tarpeeksi ikäviä asioita, jossain vaiheessa alkaa hyvät asiat taas voittamaan. Kyllä yleensä jonkinlainen tasapaino säilyy!

    VastaaPoista
  4. Jopa siellä on harmia harmin päälle, mutta onneks on peräkammarit joissa saa levätä ja kerätä voimia :)

    VastaaPoista
  5. Ääh miten on harmeja kerrakseen :( Kuormittavat pienen ihmisen harteilla, vaan enempää ei anneta kuin mitä jaksaa kantaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että jatkossa vähän helpottaisi.

      Poista
  6. Voi kurjuus :-/. Tsemppiä kovasti!
    Kotipihasi eläimet ovat ihania -kaikki kolme.

    VastaaPoista
  7. Pitääkö niiden vastoinkäymisten aina tulla porukalla? Yhdessäkin vaivassa on usein riittävästi tekemistä. Toivottavasti keväinen valo auttaa sinua, kun sinne peräkamariinkaan ei nyt voi uppoutua.
    Herkullisia kuvia, puutarhan kuningaskin on niin söpö.
    Äidilläni on tapana lohduttaa sanomalla: "paistaa se aurinko risukasaankin".

    VastaaPoista
  8. Kuvasi ovat hauskoja Ikävä kun niitä harmia alkaa tulemaa niin sitten tuleekin runsaanlaisesti.. Voimia niiden voittamisiin :)

    VastaaPoista
  9. Minä rohkenen ehdottaa, miksi ylen määrin rehkiä puutarhasta niin viimesen päälle.
    Harmeja on kasaantunut. Ikäävää tietysti moinen, mutta sekin tiedetään, eteti aina mene, kuin siellä kuuluisassa Strömsössä. Minä toivon sinulle myös pääsyä Peräkammariisi näiden velvollisuuksien hoitamisten jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii:) Puutarhahommat onneksi rentouttavat, kunhan olisi kaiken muun hoitamiselta niille aikaa.

      Poista
  10. Sussi, Your pictures are gorgeous !
    I love these beautiful animals !
    Greetings

    VastaaPoista
  11. Sounds like you had a lot going on.....I hope that you have a better week ahead and that you get plenty of time to enjoy the stillness and beauty of the garden. Your photos are fantastic! They put a big smile on my face! Nicole xo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Nicole:) For better times in the future!

      Poista
  12. Dear Sussi,

    I am so happy to see this post, and your photos are beautiful!!! Here in Montreal, Canada, I have never seen a squirrel like the one in your first photo. We have grey squirrels and a few black ones, but none of them have the long hair on their ears. :)

    VastaaPoista
  13. Dear Sussi,

    I am so happy to see this post, and your photos are beautiful!!! Here in Montreal, Canada, I have never seen a squirrel like the one in your first photo. We have grey squirrels and a few black ones, but none of them have the long hair on their ears. :)

    VastaaPoista
  14. Ei mene kauan kun armollinen vihreys peittää kevätauringon esiintuomat epäkohdat :)
    Onpa sinulla nyt ikävien asioiden suma. Toivotaan, että asiat järjestyvät ja pääset nauttimaan peräkamarin rauhasta.

    VastaaPoista
  15. Heeei, tätä blogia taidan jäädä seuraamaan. :-)

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia!:)
    Voimia sinulle♥

    VastaaPoista
  17. Kurjaa :(

    Hommien kanssa vaan tuntuu olevan niin, että ne tekemättömät työt vaivaavat, ei ne tehdyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Varsinkin kun vaikka kuinka tekee, tulee aina uusi homma

      Poista
  18. Sinut tavanneena, sun blogia vuosia lukeneena voin aistia sun ahdistuksen Sussi. Tuossa on jo melko paljon kenen lautaselle tahansa. Tuntuu pahalle sun puolesta. Ja mikä ihmeen vahinko... Toivottavasti ette joudu evakkoon. Jätä nyt ainakin se aita maalaamatta. Sen nyt kerkiää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aita saa nyt tosiaan odottaa. Kiitos Kati sanoistasi:) Toivottavasti nähdään messuilla, sinne tulen:)

      Poista
  19. No on sulla ollut kommelluksia ja harmeja. Eikä yhtää lohduta se yleispätevä neuvo, että harmaimmankin pilven takana paistaa aurinko ... tai jotain sinnepäin. Ne on vaan sellaisia lohdutusfraaseja :)
    Olet samanlainen kuin minä, tykkäisin olla vaan ja tehdä mitä mieleni ekevi, ja jättää kaikki "pakolliset" tekemättä.
    Kaivataan vaan sinne peräkammarin rauhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sinne vielä jonakin päivänä taas päästään:)

      Poista
  20. Une très belle série :)

    VastaaPoista
  21. Kasapäin ne tulevat, harmit.
    Ei auta, kun paeta hetkeksi peräkammariin.
    Ehkä ne harmit voivat jotenkin kypsyttää tekstiä? Ehkä saat niiden kokemusten kautta jonkin uuden näkökulman tekstiin. Hope so!
    Onneksi sulla on noita karvaisia ja höyhenisiä kavereita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, oikeassa olet, tekstiin nämä kokemukset päätyvät. Kunhan pääsen vain kirjoittamaan.

      Poista
  22. Komea tuo teidän puutarhan kuningas :)
    Anu

    VastaaPoista
  23. Ei ole ollenkaan mukavaa että asioilla on taipumus kasautua!
    Teillä on siellä ulkonakin momta vaatijaa:)
    Koeta järjestää pieniä hetkiä itsellesi!

    VastaaPoista
  24. :-( Kyllä nyt koetellaan...
    Ota hetki kerrallaan aäläkä unohda itseäsi...

    VastaaPoista
  25. Hienot kuvat ihanista eläinystävistäsi ♥
    Kylläpä sinua nyt koetellaan. Toivon todella että tulevaisuus näyttää kirkkaammalta. Voimia!

    VastaaPoista
  26. Meillä on aita samannäköinen, jota olin katsellut sillä silmällä, että jotain pitäisi tehdä. Lauantaina sitten pesin sen mäntysuovalla ja heti ilme muuttui, mutta kyllä sekin maalia tarvitsisi ja päätylaudan vaihtoa. Kevään edetessä kaikki on taas toisin ja eihän sitä osaisi arvostaakaan, jollei välillä olisi harmaata…ymmärrät. Puuhastelua ja laiskottelua ihan miltä itsestä tuntuu on kaikkein parasta.
    Tosi ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkka:) Kun lämpenisi vähän voisi puuhailla puutarhassa, sen on työtä, joka rauhoittaa mielen. Ja kun saisi nämä muut hommat pois alta.

      Poista
  27. Voi Sussi....harmillista! Kiva kuitenkin nähdä, että palvelusväki on jo paikalla ja uusi sesonki pyörähtämässä käyntiin. Ehkä ne tulevat sua lohduttamaan ja kannustamaankin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riku varsinkin lohduttaa ja kannustaa. Se tykkää puutarhahommista:)

      Poista
  28. So nice they are, great pictures.
    Good Wednesday to you.

    VastaaPoista
  29. Eikä, nyt riittää jo vastoinkäymiset! Olen tosi pahoillani puolestasi ja koen suurta empatiaa ♡
    Toivon, että saat olla pian ja mahdollisimman paljon kalsareissa peräkammarissa, mikä ihana ajatus!
    Voi Rikua, kunkku ja niiiin topakka pikkunen ja kurre ja fasaaniherra. Eihän tästä elämästä tulisi mitään ilman eläimiä.

    VastaaPoista
  30. Boa tarde, belas fotos com beleza natural. o género que partilha são sempre lindas.
    AG

    VastaaPoista
  31. Tsemppiä! Asioilla on tapana järjestyä (lutviutua, kuten täällä Savossa sanotaan).

    VastaaPoista
  32. Ihana orava, koira ja lintu. Toivon, että ongelmat päättyy, ja se on hieno. Terveisin.

    VastaaPoista
  33. Kolme kauniita eläimiä !!
    suudelma

    VastaaPoista
  34. Läheisen kuolema aiheuttaa yllättävän paljon käytännön töitä. Tsemppiä <3!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig