sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Kirjaröykkiöitä ja haasteita






Yksi elämän suurista iloista ja antimista on kyllä lukeminen. Olen tällä viikolla raahannut kirjastosta valtaisan kasan kirjoja ja niitä on vielä varauksessa lisää tulossa. Täällä on jo ennestään ollut joka nurkka täynnä kirjoja. Nyt  taitaa  jo kompastua niihin keskellä lattiaakin.

Paljon olen oivaltanut asioita ja päässäni pyörineet kysymykset alkavat saada vastauksia ja olen saanut idean, josta toivoittavasti voin kertoa hyviä uutisia myöhemmin.

Ja ajatelkaa, olen jopa tyytyväinen töihin menosta. Tosin syynä ei ole ihmeparantuminen, "Stubbimainen kommenttinäkemyykseni" on ja pysyy.  Syynä on vaatekaappiini unohtamani Alf Rehnin kirja vaarallisista ideoista, josta haluan tarkistaa muutaman ajatuksen. D!!! 

Sain viikolla Sirutuulilta ja Koivukujan Riikalta tunnustukset ja haasteet, Iso ja lämmin kiitos!

Tässä ensimmäisen haasteen vastaukset, toiseen palaan  seuraavassa postauksessa.

1. Lempiväri
 Liila. 

2. lempieläin
Linnut:)

3. Lempinumero
Ei ole suosikkia

4. Paras alkoholiton juoma
Tee, jota kuulukin useita kuppeja päivässä

5. Facebook vai Twitter
En ole kummassakaan mukana

6. Intohimosi
Juokseminen, sitä olen tehnyt jo 1980-luvulta lähtien. Hmmm miten aika kuluukin....

7. Lahjojen antaminen vai saaminen
Antaminen

8. Mieluisin kuvio tai muoto
Ympyrä

9. Paras päivä viikossa
Kaikki käyvät, jos se on vain vapaapäivä, D

10. Lempikukkasi
Niitä on monia, näin joulun aikaan hyasintti ja amaryllis ja tasetit ja kielot ja....

Leppoisaa sunnuntaita ja hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Ps. Vinkkaan Suomen Luontoliiton nettikaupasta, josta saa mm. luonnonystävälle sopivan joulukalenterin ja vuosikalenterin.



























SHARE:

17 kommenttia

  1. Kauniita kuvia.
    Voi kun saisikin taas lukemisen päästä kiinni.Olen aina lukenut paljon paitsi viime vuosina, jotenkin se vaan on jäänyt... välillä oikein harmittaa!
    Aurinkoista sunnuntaita! (täällä ainakin paistelee, ja taitaa muuten olla ensimmäinen pakkasaamukIn, -5 C)

    VastaaPoista
  2. Lukeminen on kyllä niin sydänjuttu mullekin, kun vaan ehtisi... No piankos tuo on taas joululoma ja saa lukea yöt ympäriinsä :)

    VastaaPoista
  3. Laitoin minakin sulle tuo haasteen, kun en huomannut, että ehdit sen jo samaaan :) No, ehditpä vastaamaan ennakkoon :D

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Lukemisesta minäkin tykkään, mutta blogistaniaan hurahdettuani kirjojen lukeminen on kyllä vähentynyt selvästi. Aika ei vaan tahdo riittää kaikkeen mitä haluaisi tehdä.

    Kivat vastaukset haasteeseen. Tunnistan sinut noista vastauksista:)
    Mukavaa sunnuntain jatkoa ja alkavaa ensi viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Kävin heti googlaamassa tasetin, kun oli aivan outo nimi, Kivan näkönen kukka, tykkäsin sen lehdistä varsinkin.
    Mieki kun illalla alan lukeen niin uni tulee monesti kesken lauseen eikä seuraavana päivänä muista mitä on eilen lukenut. Mutta lomilla tulee luettua ja paljon!
    Kivaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia, ihana tuo lampetti toka kuvassa! Lukeminen on minunkin rakas harrastukseni :)

    VastaaPoista
  7. Tiina, kiitos:) Minullakin oli yhdessä vaiheessa niin, etten ehtinyt paljon lukemaan. Nyt sitten sitäkin enemmän, D!

    Täälläkin oli eilen pakkasta, nyt lähellä nollaa.

    Maikki, pitkä lukemisloma jouluna kuulostaa hyvältä:)


    Sanna-Pauliina, kiitos:) tehokkaasti jo ennakkoon vastaukset,D!

    Susanne, kiitos:) Totta, että blogimaailmassa vierailu vie aikaa, mutta kivaa lukemistahan tämä bloggailukin osaltaan on:)

    Koivukujan Riikka, Taseteissa on myös voimakas ja upea tuoksu, kauniita joulun lisäksi myös pääsiäisenä ja kevääällä

    Mari, kiitos:) Lampetin pareineen olen tilannut aikoinaan Ruotsista.

    Hyvää maanantaita kaikille!

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla, että olet saanut asioita selkiytettyä. Eikös sitä niin sanota, että asioilla on tapana järjestyä.

    VastaaPoista
  9. Oi että taas niin kauniita ja symppiksiä kuvia katseltavana...
    Niinhän sitä sanotaan lukeminen kannattaa aina, älä nyt sitten vaan kompastu niihin kirjakasoihin, ettet luke mustilla laseilla!
    Itsekkin luen joskus useaankin kertaan saman kirjan jos olen sen aiemmin hyväksi todennut,niin ja sit kun ei oikein tahdo muistaa lukemaansa.

    VastaaPoista
  10. Vilma, eiköhän se tästä vähitellen ala paremmaksi muuttumaan:)

    Sirkka, kiitos:) Muistamattamuus on etu kirjojen lukemisessa ja elokuvissa, voi aina nauttia uudelleen elämyksestä:)

    Hyvää keskiviikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  11. Ihanat kuvat!
    Mä oon taas tosi vähän lukenut kirjoja viime aikoina.

    Kivaa keskiviikkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  12. Kisu, kiitos:) Yhteen aikaan minäkään en ehtinyt juuri lukemaan, oli niin paljon muuta.

    Hyvää perjantaita kaikille!

    VastaaPoista
  13. Kiva, että asiasi alkavat järjestyä1
    Lukeminen on minunkin yksi mieliharrastuksistani. Aikaa ei oikein tahdo löytyä tv:lle.
    Valoa marraskuun päiviin näyttää sinulla riittävän.

    VastaaPoista
  14. Irene, kiitos:) TV:n katselu jää minultakin vähälle.

    VastaaPoista
  15. Ihanat Ruissalokuvat tuossa edellisessä posteuksessa. Paljon olisi kauniita paikkoja katseltavana. Tässä postauksessa on ihanan harmoniset kuvat, jotenkin alkaa tämän pimeyden myötä hidastumaan ja kaipaamaan vaan sitä tunnelmaa ja kynttilänvaloa, odotan joululomaa jo kovalla innolla, koska sitten sen jälkeen voi odottella pitenevää päivää ja keväällä herään taas uudestaan enempi henkiin :). Puutarhasuunnitelmiakin olen jo tehnyt ja katsellut täältä kaikista blogeista inspiraatiota. Iso rikkaus kyllä tämä blogimaailma, liian vähän käyn kyllä kommentoimassa, vaikka seurailenkin monia blogeja aktiivisesti. Sinullakin on ihana blogi ja paljon hyviä, kiinnostavia kuvia. Ei muutakun oikein tunnelmallista joulun odotusta, se on taas nopeammin kuin arvaammekaan.

    VastaaPoista
  16. Viehättäviä kuvia tosiaan! Tuo lintutaulu seinällä näyttää tosi kauniilta.

    Kiva kuulla, että olet saanut työkuvioihin uutta puhtia! Niinpä vain, kun asioita oikein kunnolla mielessään "penkoo", tulostakin syntyy.

    Mukavaa adventtiaikaa Sussi ja lintuystäväsi! :)

    VastaaPoista
  17. Kauniita kuvia! Ja kivat vastaukset haasteeseen :)

    Hyvää 1.adventtisunnuntaita!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig