Romantiikan kaipuu

Viime päivät olen haikaillut kotiin sellaista ihanaa pastellinsävyistä pitsin täyttämää romanttista tunnelmaa, huokaus ja vielä perään toinen.

Meiltä löytyy kyllä rähjäromantiikkaa, painotus sanalla rähjä.

Lehmäkulhot ovat tämän kesän ainoa ostokseni, en yksinkertaisesti voinut vastustaa.


Romantiikan haikailun vastapainoksi kävimme äitini kanssa (äidilläni on yhtä epähienostunut elokuvamaku kuin minulla, hih) katsomassa arvostelijoiden ylistämän Tedin eli nallekarhun, joka on elävä ja puhuu tuhmia.  Ihan hauska komedia, mutta koko ajan mietin elokuvan juonirakenteen koostumuksen vahvuutta ja päähenkilöiden roolihahmojen syvyyttä (kirjoittaja syväanalysoimassa, D!)

Onneksi viime viikolla tuli tv:stä likainen Harry,  jonka olen nähnyt varmaan kuutisen kertaa aikaisemmin. Kultturelleista ja hienostuneista elokuvista pitävä herra Harmaakarhu kärsi hiljaisesti ja  katsoi sen minun kanssani. Ei tällä kertaa kehdannut kieltää, kun tuijotin Clint Eastwoodia silmät pyöreinä ja toistelin liki ulkoa osaamiani vuorosanoja, D!  (Tämä on .44 magnum ja yksi maailman voimakkaimmista aseista...)

Kesken katsonnan on myös Ilmestyskirja nyt (senkin olen varmaan katsonut viitisen kertaa, elokuvien huippua) ja iki-ihana Jeanne Moreau  ja Morsian pukeutuu mustaan  (tuli jokin aika sitten teemalta) se  oli minun lempparini jo lapsena. Nyt äitini tosin kauhistui, että miten hän on voinutkaan antaa minun katsoa sen nuorena, hih hih. Nämä kaikki elokuvat vinkkeinä niille, jotka pitävät toiminnan elokuvista:)