torstai 9. elokuuta 2012

Ruissalon lumoissa

Olen aivan täydellisesti, siellä on uskomattoman  kaunista.

 Kuvat ovat viime sunnuntailta.














Vielä huominen ja ensi viikko, niin minulla alkaa kesä ja loma:) Edellyttäen, että selviän hengissä  sinne asti. Pomo palaa lomilta maanantaina ja hänen katseensa ennen kuin hän lähti lomille, ei luvannut hyvää. Melkein jyräsin hänen ylitseen silloin.  Mitäs seisoi minun ja  pois/ ulos vievän hissin edessä.

Nuori mies ei ole vielä oppinut, että vanhempia, kaiken kokeneita ja nähneitä  rouvashenkilöitä on syytä väistää,  kun he poistuvat työpaikalta työpäivän pääätteeksi, D!

(Blogiani pidempää lukeneet tietävät, että viime syksyllä olin sairauslomalla, työpaikkaani vaivaavien  ns. rakentamattomien linjaerimielisyyksien vuoksi . Minä olen yksi  väärää linjaa edustavista. Living on the  fast and wrong  lane, sanotaan D!)


Hyvää loppuviikkoa kaikille!
SHARE:

19 kommenttia

  1. Nättiä! Koskahan tuonne ehtis? Mitäh, oletkos sinä niin onnellisessa asemassa, että sulla on loma vielä edessä? No, nautihan täysin rinnoin!

    VastaaPoista
  2. Voi että kun tuo on niin kaukana :(

    VastaaPoista
  3. Kaunista on,syksynen lomakin on hyvä kun on säilömisen aika:))

    VastaaPoista
  4. Kaunista!
    Tuota lampea ihailin minäkin kun Ruissalossa kävimme kesällä.
    Voimia sinulle että jaksat, ja oikein hyvää lomaa. ♥

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia taas! :)

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia!
    Voimia vielä viimeisiin työpäiviin!
    -k-

    VastaaPoista
  7. Ihanaa että loma vielä edessä, toivotaan suotuisia ja kivoja ilmoja, syksy on silti ihanaa aikaa. Kauniita kuvia olet jälleen laittanut iloksemme :)

    VastaaPoista
  8. Intianminttu, koko kesän olen odottanut:)

    Amalia, totta. Mutta toivottavasti joku kerta pääset käymään.

    Ritva, ja hyvä aika sienestää:)

    Sylvi, kiitos:) Lampi on lumoava, joka kerta se on erinäköinen kasvien myötä.

    Johanna, kiitos:)

    K, kiitos:)

    Sarppu, kiitos:) Syksy on minustakin kaunista aikaa lomailla.

    VastaaPoista
  9. Kaunista. :) Miten tuonne ei ikinä ole tullut eksyneeksi...täytynee joskus käydä.

    VastaaPoista
  10. Ihana paikka tuo Ruissalo ! Taas jäi tältä kesältä käymättä... no ehkä ensi kesänä ; )
    Sinulla onkin ihanasti loppukesällä loma. Toivotaan että tämä viileä kausi loppuu nyt lyheen. Ja tulisi niitä lämpimiä elokuun iltoja : )

    VastaaPoista
  11. Oi, mitä ihania kukkia! Tuollaisista jutuista saa hyvää mieltä myös linjaerimielisyyksien vallitessa...

    VastaaPoista
  12. Ruissalo on niin kaunis !
    Oikein hyvää lomaa sinulle - nauti!

    VastaaPoista
  13. Ruissalo on runsas ja kaunis. Hienoja kuvia olet sieltä taas napsinut.
    Voimia viimeiseen rutistukseen ennen lomaa!

    VastaaPoista
  14. Kaunista on! Ihanat kuvat!
    Mukavaa viikonloppua ja jaksamista ensi viikolle!

    VastaaPoista
  15. Kauniita tunnelmia on noissa Ruissalon kuvissasi.
    Tsempit töihin! Älä anna latistaa. Ole oma itsesi.

    VastaaPoista
  16. Anu, käy ihmeessä, kasvihuoneet ovat myös talvella auki.

    Sariw, joskus on elokuussa todella kaunista, mutta olen tyytyväinen kaikkiin säihin:)

    Mirada, ihan totta:)

    Marianna, kiitos:)

    Irene, kiitos:)

    Susanne, kiitos:)

    Ninnu, se itsenä olo taitaa pomoa kismittääkin, D!

    Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille!

    VastaaPoista
  17. Sinun innoittamanasi tuli kesällä käytyä tuolla Ruissalossa, ihana paikka se on varmaan mihin vuodenaikaan hyvänsä. Voimia työpaikkataistoihin, tiedän omasta kokemuksesta, että heikosta pomosta kärsii koko työporukka...

    VastaaPoista
  18. UPEITA kuvia, kerrasssaan!!
    Sussi, koita jaksaa, ja pakkohan sunkin on lomalle päästä, ei sitä ihminen muuten jaksa...:) Osaat aina kirjoittaa aioista niin hauskalla tavalla;D

    Nauti elokuusta!♥

    VastaaPoista
  19. saraheinä, kiva kuulla, että sain innostettua käymään. Ihana paikka kaikkina vuodenaikoina. Ja kiitos kannustuksesta:)

    Marge, kiitos, kauniisti todettu. Vielä neljä aamuherätystä ja sitten lomalle:)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig