torstai 4. heinäkuuta 2013

Maailmaa ihmettelemässä

Villikukka Sussin puutarhassa näkyy olevan mieleen





Kummipoika 3-v. kävi äitinsä kanssa kylässä ja vein heidän vierailulle Naantalin muumimailmaan, ovat nuorenherran suosikkeja. Minulle muumit ovat melko tuntemattomia hahmoja, muistan lapsuudesta (vuonna yksi ja kaksi) vain kun tv:ssa seikkaili muumihahmoissa Birgitta Ulfsson ja Lasse Pöysti. Välillä he esiintyivät muumin puvussa omilla kasvoillaan (siis ilman muumihahmon päätä). Minusta se oli pöyristyttävää: ihmispää ja peikon keho. (D!) Vähän niin kuin sirkusklovnit, joita pikkulapsena inhosin syvästi, koska eihän kenelläkään voi olla oikeasti sellaisia housuja ja kenkiä. (D!) Äitini mukaan kommentoin syvästi järkkyttyneenä "katsokaa noita housuja."

Aikamoinen hulinapaikka muumimaailma  on ja järkyttävän kallis. 75 euroa kolmelta hengeltä. Kummipoika hieman aristeli muumeja ja erityisesti Haisulia, koska se oli tuhma, kun pisti vettä poliisien kypäröihin.

Toisinajattelijana minä järkytyin, kuinka tuotteistaminen ja kaupallisuus tuodaan jo varhaisessa vaiheessa lasten elämään. Sponssifirmojenkin nimet olivat esillä siellä sun täällä...  

Seuraavalla kerralla vien pojan Turun linnaan. Tuki Suomen historialle. Museovirastohan on sulkenut (kuten esimerkiksi Pukkilan kartano)ja myymässä kultturihistoriallisesti arvokkaita kohteita, koska rahaa ja vierailijoita ei riitä.
SHARE:

17 kommenttia

  1. Sie haastat asiaa, kaiken maailma muumi ym. maailmat on kamalan kalliita, jos perheessä on kolmekin lasta, ni huppista rahapussi on pian tyhjä.
    Tuntuu hyvältä kun joku toinenkin haluaa kertoa historiastamme lapsille:))

    VastaaPoista
  2. Lapsiperheitä rahastetaan ihan säälimättä kaikenlaisella. Parasta puuhaa varsinkin pienimmille olisi kiireettömät hetket vanhempien kanssa vaikka rannalla tai metsäpolulla.

    VastaaPoista
  3. Ai sielläkinkö on sponsoreiden mainoksia, kääk. Kuten sanoit vaihtoehtoja löytyy, ja paljon halvemmalla. Maatilojakin on tarjolla pienellä rahalla.

    VastaaPoista
  4. Muistaakseni paljon halvempaa muutamia vuosia sitten, kun siellä vierailimme. Hinnat ovat tainneet kohota suosion mukaan, samoin mainostaminen - kurjaa. Meidän tytöt pitivät pienenä eniten eläintarhoista ja esim. Turussa käsityöläismuseo oli kovasti nuorimmaisen mieleen. Muistan miten hän hyppeli siellä kujilla ja kuvitteli olevansa "vanhanaikainen lapsi". Vanhasta kaupasta ostetut sokerikarkit kiehtoivat ja kokemus oli mukava meille kaikille. Suosittelen :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä on kallista lystiä lasten kanssa mennä mihinkää. Huvipuistotkin maksaa mättäitä. Kauhulla aattelen niitä perheitä, missä on useampi lapsi.

    VastaaPoista
  6. Kalliita ovat nuo huvipuistot. Linnanmäen rannekkeetkin maksavat nyt maltaita. Ihanat pörriäiskuvat!

    VastaaPoista
  7. Mekin käytiin siellä perheen kanssa. Ensin satanen tiskiin että päästiin halaamaan pehmoleluja. Sen jälkeen taas lompakko levälleen ravintoloissa, kahvilassa, narunvedossa etc ja sitten taas halataan pehmoleluja... Onneksi paikka on hienosti rakennettu ja siellä on rauhallinen fiilis. Mä luulen että meidän lapsilla saattoi olla jo viimeinen kerta. Tuo on kyllä ihanteellinen pienten lasten paikka.

    VastaaPoista
  8. Lasten kustannuksilla rahastetaan säälittömästi!Usein ne retkikohteet on vielä melkoisia pettymyksiä.Vähän on usein enemmän.

    Mukavaa viikonloppua=)



    VastaaPoista
  9. Kosotäti, historialla on niin paljon kerrottavaa nykyihmiselle:)

    Saraheinä, totta kirjoitat. Onneksi kummipoika on oppinut iloitsemaan myös pelkästä luonnosta.

    Pirjo, kiitos:)

    Pivi, mainoksia ei tunnu voivan vältäää missään.

    Marianna, kiitos, tuo olikin kiva idea.

    Turun linnassa on muistaakseni lasten ritarikierros, joka voisi olla kiehtova pienelle lapselle.

    Amalia, totta kirjoitat.

    Kukkaiselämää, kiitos:)

    Gardenian Kati, osuimme sinne ilmeisesti suurimpaan ruuhka-aikaan, sulkemisajan lähestyessä paikka jo mukavasti rauhoittui. Taitaa vielä lomakausi kuumimillaan.

    Jaana Kristiina, totta. Onneksi mailmassa löytyy paljon muuta kivaa:)

    Hyvää perjantaita kaikille!

    VastaaPoista
  10. Turun linna on kiva käyntikohde. Muumimaailmassa en olekkaan käynyt, mutta kuullut että ruuhkaisia paikka on.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Peukutan tuon Turunlinnan puolesta. Siellä niin lapsella kuin aikuisellakin aika pysähtyy ja mielikuvitus ryhtyy toimeen kehittäen toinen toistaan kiehtovampia tarinoita. Samat tepposet käy uteliaisuudelle - muistan kuinka meidänkin taaperot aikoinaan eläytyivät linnaan aivan tosissaan ja kiinnostuivat historiasta ylenmäärin. Sellaisessa kohteessa on tilaa omille ajatuksille :-)

    VastaaPoista
  12. Huvipuistot ja muut lasten paikat on kyllä todella kalliita nykyään. Yhteen päivään saa pistettyä menemään tosi pitkän "pennin" kun niissä vierailee.

    Turun linna on kyllä mielenkiintoinen paikka. :) Meidänkin pitäisi käydä siellä, kun siellä kerran on ne meidän kanatkin näytillä. :D

    VastaaPoista
  13. Ihan hirveitä hintoja on niin Muumimailmassa kuin kaikissa muissakin perhekohteissa. Siinä ei ole parisataa euroa kuin nähdä vaan,kun neljähenkinen perhe tekee,vaikkapa huvipuistomatkan.Isommat lapset jo osaavat "vaatia" pääsyä näihin kohteisiin;ei siinä enää riitä uimarannallemeno tai koti-iltaperheen kesken :/

    VastaaPoista
  14. Susanne, minäkin pidän Turun linnasta:)

    Jori, hienoa kuulla, Itse pidin myös lapsena historiakohteista ja samoin nyt aikuisena.

    Katja, niinpä. Lapset kuulevat ikätovereiltaan ja mainoksista.

    VastaaPoista
  15. Hurjia hintoja tosiaan noissa huvittelupaikoissa.

    VastaaPoista
  16. Turun linna on hieno, mielikuvitusta ruokkiva kohde niin aikuiselle kuin lapsellekin, kannatan!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig