sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulukukkia ja pohdiskelua

Olen iloinnut ensimmäisistä joulukukista. Hyasintit ja amaryllis ovat kauniita jo nuppuina.



Nuppuinen amaryllis lainakirjapinojen seurassa. Huomaa, että lukeminen ja pohdiskelu jatkuvat, D!




Harsokukka on minusta aina yhtä herkän  kaunis, tosin ei ehkä kovin jouluinen.Ihana kuitenkin:)




Joulun aika on ostoksilla käynnin ja kuluttamisen aikaa, mutta silti en voinut olla hätkähtämättä, kun luin Ritva Rajander-Juutin kirjaa kohtuus kaikessa, jossa siteraataan Taloussanomien vanhaa uutista. Kauppakeskus Sellon (Espoossa)  johtaja kertoo, "että ostoksilla kuluu kerralla tunti ja vartti. Kauppakeskukset täyttävät tarvetta kohtaamiseen ja perheen yhdessä oloon. Usein perheen ainoa yhteinen tapahtuma on ostoksilla käynti." Väite perustuu asiakastutkimukseen.

Viikolla seurasin tv-keskustelua pikavipeistä.  Esimerkkinä ollut pikavippikierteeseen joutunut nuori nainen kierteli kenkäkaupassa ja ihaili myynnissä olevia kenkiä. Pikavippiyritysten johtajat saivat tuta ärtynyttä ja raivoisaa sanan voimaa.  Hämmästyksekseni kukaan ei kuitenkaan sivunnut ongelman varsinaista  perussyytä, kulutuskeskeistä yhteiskuntamme, jossa on aina vain saatava lisää ja uutta.


SHARE:

23 kommenttia

  1. Kauniita kukkakuvia! Hyvää 2.adventtia!

    VastaaPoista
  2. Näinhän se monilla tosiaankin taitaa olla, valitettavasti.. Jotenkin kuitenkin kuvittelisin, että nyt on näkyvissä jo hieman asenteenmuutosta??? Mutta hei, kauniita kuvia ja kukkasia!

    VastaaPoista
  3. Kaunis tuo harso kukka,turhat kiireet pois.Hyvää toista adventti iltaa:)

    VastaaPoista
  4. Näin on olen samaa mieltä kanssasi,
    nuput...ja sitten puhkevat kauniiseen kukkaan...
    nautintoa kauan.

    Hyvää nautinnollista illanjatkoa<3

    VastaaPoista
  5. Harsokukkakuva on täydellinen!

    Pikavipit ovat nuorille hirveä loukku. Jo peruskoulussa pitäisi olla oppiaine huusholin raha-asioista ja niiden hoidosta.

    VastaaPoista
  6. Harsokukka on minustakin aivan ihanaa, juuri noin omana nippunaan : ) Ja nupulliset kukat, aina niin suloisia,... ja jännittäviä, kun ei voi olla varma kukan väristä, hih ; )
    Monella perheellä viikonlopun odotettu yhteinen "harrastus" on ostoskeskuksessa käynti... olen aina ihmetellyt sitä. Se on kyllä mielenkiintoista, miksi näin on....

    VastaaPoista
  7. Paljon on ollut negatiivista juttua noista pikavipeistä... Nuoret varmasti sortuvat noihin.
    Kauniita kuvia jälleen. Hyvää 2. adventtia!

    VastaaPoista
  8. Heippa Sussi! :)

    Kauniita kuvia!
    Mukavaa toista adventtia! <3

    VastaaPoista
  9. Kauniita kukkia ja asiaa kirjoitat.
    Jossakin on oltava stoppi.

    VastaaPoista
  10. Tämän päivän maailma on jotenkin niin raadollinen, kun raha on se joka ratkaisee vähän kaiken...
    Omalle pojalle olen yrittänyt opettaa vanhan viisauden, että velka on veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa. Vanhat sanonnat ja sananlaskut yms. on pirun hyviä kasvatuksen apupilareita, ei tosin ehkä pojan mielestä :)
    No jottei liian vakavaksi mene, ja etten tästä romaania pykää, niin kehun tähän loppuun vielä harsokukkakuvan!

    VastaaPoista
  11. Johanna, kitos:)

    Ritva, kiitos:) Samaa mieltä kanssasi:)

    Sirkka, kiitos:) Minusta on todella mukavaa seurata nupppujen kehittymistä kukaksi.

    Leena Lumi, kiitos:) Olisi tosiaan tarpeellinen oppiaine kouluun.

    Sariw, ilahduin kovasti kun onnistuin löytämään harsokukkaa, minustakin kauneinta nippuna.

    Samaa asiaa olen minäkin ihmetellyt, toivoisi, että perheet kokoontuisivat ennemmin esim. yhteiselle ilta-aterialle kuin shoppailuun.

    Mari, kiitos:)

    Minttu, kiitos:)

    Sylvi, kiitos:)

    Tiina, kiitos:) Tässä kun olen miettinyt ja ihmetellyt maailman menoa, niin juuri tuo rahan valta mietityttää, se jyrää altaan kaiken muun... Vanhalla kansalla oli viisautta sanoissaan:)

    Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  12. Voi miten kauniita joulunodotuskuvia...

    VastaaPoista
  13. Karolina, kiitos:)

    Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

    VastaaPoista
  14. Kauniisti olet taas kotiasi koristellut. Sinussa itessäsi asuu tuo kauneus.
    Niin, mitenkäs sitä lainaamisen kurjuutta sitten lapsillesi opetat, jos kaiken vapaan vietät ostoskeskuksissa?! Minä vanhana kasvatustieteilijänä uskon parhaiten mallioppimiseen.

    VastaaPoista
  15. Irene, kiitos:)

    Niinpä, mallistahan lapset oppivat...

    Hyvää keskiviikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  16. Mitkä kauniit joulukukat! Minä toivoisin vielä ennen joulua muutamaa valoista päivää, jotta voisin kuvata omat kukkani ja loput koristeet blogiin :) Mietin juuri, että oman jouluni tunnelma riippuu aika pitkälti keittiönpöydän ympärillä: siinä tuoksuu hyasintti, ikkunalaudalla on kynttelikkö ja mariskoolissa marianne karkkeja... Kyllä ne joulukukat tuovat sen joulun tunnun :)

    Hyvää loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  17. Heippa Sussi,

    Kauniit, herkät kuvat!! MItä sen väliä, onko harsokukka jouluinen, se ON ihana, aina;))

    Puhuit asiaa...panee miettimään. Korvaako ostaminen jotain tarvetta? Pikavipit ovat hyvin kyseenalaista touhua...surullista jos nuori menee niiden ansaan ja jää velkakierteeseen...

    Mutta kaikesta huolimatta rauhallista adventtiaikaa toivotan!♥

    VastaaPoista
  18. Ihana tuo hyasintti kermakossa <3 Todella kaunis asetelma. Puhut asiaa, kulutusyhteiskunta on todella kummallinen olio... On niin vaikea tietää, mikä olisi hyvä tapa elää. On helppoa seurata muita ja kaupan tarjontaa. On vaikea tietää, mitä tarvitsee ja mitä ei. Isoja kysymyksiä...

    VastaaPoista
  19. Sanna-Pauliina, kiitos:) Minäkin odottelen valoisaa kuvaamista varten. Joulukukista olen ihan samaa mieltä:)

    Marge, kiitos:) Minustakin harsokukka on aina yhtä ihana:)

    Kulutusyhteiskuntaa olen vime aikoina kovasti pohtinut. Varmasti yksi syy on siinä, että olemme niin kasvaneet siihen sisään lapsuudesta alkaen.

    Marsa, kiitos:) kermakko on periytynyt miehen isovanhemmilta. minustakin ihana hyasintin kanssa.

    Paljon olen viime ajat miettinyt kirjoittamiasi kysymyksiä...

    Hyvää torstaita kaikille!

    VastaaPoista
  20. Niin kauniita kuvia!

    Pikavipit voisi tosiaan kieltää. Ne ovat karhupalveluksia niin monelle vähäosaiselle.

    VastaaPoista
  21. Harsokukkahan sopii hyvin talvi aikaankin, lumiharso :).
    No vähiin on perheisen yhteinen aika mennyt, jos vain kaupassa ollaan koolla, voi elämän kevät. Kaikesta huolimatta ihanaa, hyasintintuoksuista joulunalusaikaa sinne. Mistä niistä hyasintin nupuista muuten tietää minkä värinen kukka tulee, jos missään ei ole kerrottu...?

    VastaaPoista
  22. Markka, minäkin hätkähdin sitä, että perheet ovat yhdessä vain ostoksilla.

    Hyasintit taitaa olla aina yllätyksiä, jos ei ole väriä merkitty. Mutta kauniita ovat aina:)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig