sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Syksyn kuvasatoa

Opiskelukiireet ovat pitäneet viime ajat minut poissa blogimaailmasta.  Nyt opiskelut  ovat jo siinä mallissa, että jos läpäisen viikolla suorittamani syksyn viimeisen tentin, on keväällä jäljellä enää kaksi tenttiä ja tutkielman teko.  Tutkielman tekoon kuulukin sitten useampi kuukausi, tavoitteena on valmistua syksyllä 2020. 

Herra Karhun ottamat kännykkäkuvat  paljastavat, mitä muuta opiskeluiden lomassa  on ehditty tehdä



Elokuun lopussa oikeusnotaari/kandidaattiseminaarista palatessa käväisimme Lappeenrannassa


Espoon Villa Elfikin pihalla ihailimme  useamman kerran syysleimuja



Kävimme useamman kertaa Villa Elfvikin ja Otaniemen  välisellä luontopolulla.



Luontopolun viereisellä rannalla lehmät huolehtivat maisemoinnista.  Kutsumme niitä teekkarilehmiksi, koska Aalto-yliopistoon kuuluva teknillinen korkeakoulu on  lähistöllä.


Riku tähystää, sillä metsässä piilee aarre

Nimittäin:




Porkkalassa näkee aina kauriita


Riku ihmettelee muinaishautaa




Lappvikin rannalla oli marraskuussa vielä näin kesäinen tunnelma


Tämä  taas  on Espoon Karhusaaren tuuliselta rannalta, rantaraitilta. 
SHARE:

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Kesätunnelmia







Kuva Hangon Tulliniemestä kertoo, kuinka kurtturuusu valtaa rantoja


SHARE:

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kumpaa sinä pelkäät

melua vai rauhaa...



SHARE:

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Auringonlasku








Halaus ystävältä:)
SHARE:

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Rantavahti:)






SHARE:

lauantai 6. elokuuta 2016

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Porkkalan kallioita







Kuvat Porkkalasta. Pikku linssilude Rikukin vilahtaa taas kuvissa.

Meri, taivas, kalliot, puut:) Voiko ihminen toivoa muuta
SHARE:

lauantai 6. helmikuuta 2016

Lupaus




Kuva Porkkalasta.





Rikun kanssa kiitämme kovasti  Rikun saamista paranemistoivotuksista. Pikkukaverin vointi on jo paljon parempi, mutta vielä joutuu pitämään haavakauluria ja syömään antibiootteja.  Retkipolut menevät jo lähes entiseen malliin:)


SHARE:
© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig