Louhtovuori

Poikkesimme matkalla  myös Suomenniemen Louhtovuorella.  Kuvassa  vasemmalla näkyvän kielekkeen alla on kalliomaalauksia. Niiden näkeminen  onnistuu kesällä vain veneestä, joten ne jäivät meiltä näkemättä.  Komea paikka joka tapauksessa.  

Nämä taivaskuvat kuvasin  auton ikkunasta

Rapalan luolat ja kalliot

Poikkesimme  reissulla Rapalan luolissa ja kallioilla Kangasniemellä. Luolat ovat maanomistajan pyynnöstä poistettu virallisten nähtävyyksien  joukosta, mutta paikalla voi käydä jokamiehen oikeuksilla.  Portaita ei enää huolleta, joten paikalla on syytä olla varovainen.

Metsänpeitto

Metsänpeittoon saattoi joutua esimerkiksi seuratessaan metsänhaltijaa ja eksyessään metsään. Kerrotaan, että metsänpeittoon joutuessaan ihminen ei kokenut metsää enää normaalisti. Metsä muuttui nurinkuriseksi, eikä ihminen enää pystynyt löytämään tuttuja polkuja tai maamerkkejä. Muut ihmiset eivät pystyneet näkemään metsänpeittoon joutunutta, eikä metsänpeitossa ollut pystynyt viestimään millään tavoin muiden kanssa. Lumouksen saattoi purkaa kävelemällä takaperin, pukemalla  paidan väärinperin taikka laittamalla vasemman kengän oikeaan jalkaan ja päinvastoin. Pitkään metsänpeitossa ollutta saattoi auttaa vain tietäjä. 

Huomasin sattumoisin, että Förmaakin on todella moni päätynyt google-haun kautta sanalla metsänpeitto. Olen aikaisemmin otsikoinut yhden postauksen kuvan metsänpeitoksi. Tämä postaus nyt  erityisesti kaikille niille, jotka aiheesta tietoa etsivät.

Metsän kokeminen vaaralliseksi liittyy maatalousyhteiskunnan muodostumiseen. Ensimmäiset asukkaat Suomen alueella olivat metsästäjä-keräilijöitä, jotka olivat "yhtä" metsän kanssa. He eivät mieltäneet metsää erilliseksi omasta elinpiiristään. Kun ihminen aloitti maanviljelyn, alkoi muodostumaan myös erottelu vaarallisen metsän ja oman turvallisen pihapiirin välillä.

Tästä on kiintoisa jatkaa pohdiskelua nykyaikaan, urbaaniin lumoon. Olisiko sana citypeitto sopiva, D? Ajatelkaa esimerkiksi nyky-Espoota. Metsät hakataan asutuksen tieltä. Metro suihkii kauppakeskusten väliä.  Osa ihmisistä kuluttaa aikansa niissä, sisätiloissa. Luin lehdestä, että lapset eivät enää esimerkiksi tiedä, mistä maito tulee...

*****************************************************************************

Lopuksi vielä kiitokset . Minulla on ollut onnea blogiarvonnoissa. Palaan vielä aiheeseen, mutta nyt isot kiitokset Päden paja, Lady of the Mess ja Ronja Ryövärintytär.

Viimeinen kevät

Pian Espoon  kaupunki jyrää nämä maisemat puskutraktorilla. Puut kaadetaan ja  niitty katoaa, sillä  ns. "edistys ja kehitys" saapuvat.

 Yksi sana teille Espoon päättäjät: "HÄVETKÄÄ". Vaikka tämä koivikko ja niitty ovat teille vähäpätöisiä, on se meille asukkaille ainoa, mitä meillä  täällä on.


Aina yhtä ajankohtainen: Hectorin asfalttiprinssi.

Rajalla?

Torholan luola

Retket jatkuvat, kävimme nimittäin Lohjan Karkalissa.

 Lohjan Karkalinniemessä sijaitsee yksi Suomen tunnetuimmista luolista, Torholan luola. Se on veden kalkkikiveen syövyttämä, Suomen toiseksi pisin karstiluola, 32 metriä pitkä. 

Kasvillisuus  kaartuu kauniisti luolan suulle. 

Vasta paikalla älysin, että mukana olisi pitänyt olla taskulamppu, luolassa on nimittäin kolme kammiota. Lampun puutteen (että katsomieni  lukuisten luolaretki -kauhuelokuvien vuoksi, D!)  emme lähteneet seikkailemaan  luolan sisälle. 

Tämä kuva on alas rinteeseen Lohjanjärvelle. Paikalla on lyhyt luontopolku.  

Vähän matkan päässä sijaitsee myös Karkalin luonnonpuisto polkuineen ja lehtomaisemineen.

Vuosaaren rannalta

Helatorstaista  rantaa Helsingin Vuosaaren luonnonsuojelualueella

 Ruohokanukka tuo minulle aina Lapin mieleen:)

 Rikua kiinnostivat rannan hajut ja kivillä kiipeily

Talvisella koskella

Jokin aika sitten minulla oli postaus Latokartanon koskelta Perniöstä. Kävimme sunnuntaina uudelleen katsomassa, miten näkymät ovat muuttuneet.

Tätä olen taas trallatellut eilisestä lähtien kaikkialla, ensimmäistä kertaa onnistuin näkemään koskikaran luonnossa.  Kuvat eivät valitettavasti ole kummoiset, olisi pitänyt olla  teleobjektiivi parempia kuvia varten. Emme myöskään halunneet häiritä kovasti lintua, joka uurasti ahkerasti ruokansa eteen.

This was the  the first time I managed to see white-troated dipper (cinclus cinclus) in nature.

Koskella

Vuoden vaihteeksi koskitunnelmia Kiskonjoelta, Latokartanon koski Perniössä (nykyistä Saloa)

Hyvää vuoden vaihdetta kaikille, Happy New Year!

Kisko river in Perniö. Ruins of an old mill.

Pauhu oli niin kova, ettei puhetta kuullut. Koskikaraa emme nähneet. Sen sijaan paikalla näyttivät viihtyvän siiderivalaat ja kaljakaskelotit, sillä keräsin pois luonnosta pussillisen juomatölkkejä.

Milloinkahan ihmiset oppivat? Jos tölkin jaksaa kantaa täytenä paikalle, jaksaa sen kantaa myös tyhjänä pois.  Roskien paikka ei ole luonnossa, vaan kierrätyksessä, jotta  raaka-aineet saadaan uudelleen käyttöön. Eikä tarvitsisi jyrätä maata muualla raaka-ainekaivoksille.

Lumous

Luonto tekee omaa taidettaan

Minulla onnekkaalla on tänään arkivapaa, jätin kesälomasta kolme erillistä päivää pidettäviksi syys-lokakuussa sienireissuja varten:)

Hävettää myöntää, mutta minulta paloi eilen täysin käämit. Ette varmaan  pysty arvaamaan, kuinka monta kertaa olen joutunut seuraavaan keskusteluun:

- Mä haluaisin lukea sen sun kirjasi.

Minä: ilahtuneena (jess, lukija!) alan luettelemaan paikkoja, joista kirjan saa ostaa.

- En mä viitsi mennä kauppaan, enkä varsinkaan tilata netistä.

Minä: saa sitä kirjastoistakin.

- Mutta kun minä haluan oman kappaleen.

Minä: no, voi sitä ostaa minultakin.

- En minä sitä ostamaan ala (Seuraa närkästynyttä vihjailua siitä, kuinka pitäisi antaa ilmainen kappale).

Minä: Yritän kohteliaasti selittää, että kirjoittajakin joutuu maksamaan omista kirjoistaan, eikä tosiaan saa niitä itse ilmaiseksi.

Vastaukseksi saan pettyneen ja ärtyneen mulkaisun, "on siinä ikävä ja ahne tyyppi, kun ei anna kirjaansa."

Keskimääräinen kirjailijapalkkio on 2 000 euroa yhdestä kirjasta, jonka kirjoittamiseen kuluu vuosi, ehkä ylikin. Keskimääräinen korvaus kirjastolainoista on 30 euroa/vuosi. Omakustanteista saa parhaimmillaan omansa pois ja muutaman saturaisen päälle.  Tietysti on Sofi Oksanen, Reijo Mäki, Leena Lehtolainen ym. jotka tienaavat hurjasti. Mutta heillä on nimeä ja heidän kirjojaan odotetaan ja ostetaan. Aloitteleva, ei-julkkis kirjoittaja ei sellaisissa sfääreissä liiku, eikä voi  edes sellaisesta haaveillakaan.