perjantai 17. helmikuuta 2017
sunnuntai 11. syyskuuta 2016
torstai 8. syyskuuta 2016
torstai 1. syyskuuta 2016
keskiviikko 10. helmikuuta 2016
Kohti kesää?
Pikku potilas on käynyt jo katsastamassa tulevan kesän kohteita
Hangon rannalta. Meri on avoin.
Raaseporin linnan rauniot
Hangon rannalta. Meri on avoin.
Raaseporin linnan rauniot
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Raaseporista cottage gardeniin
Kävimme viikonloppuna Raaseporin linnanraunioilla, tässä tunnelmia. Heposetkin olivat päässeet kesälaitumille
Englannin matka innosti minua tutkimaan kirjoja cottage gardenista, ja myönnettävä on, kiinnostaa kovasti. Olen jo ennestään selvästi ollut oikeilla jäljillä, olen ahdannut monenmoisia kasveja pieneen pihaan. Onneksi löytyy vielä muutama tyhjä kohta, ja nehän oikeaoppisesti pyritään täyttämään, hih...
Tilasin vielä kirjastosta yhden kirjan lisää ja nettikaupasta toisen. Tähän kun yhdistää luontopihaideat Cajanderin kirjoista, niin saa nähdä minkälaisen "kasviskeitoksen" saan aikaan....
Tässä näkymiä etupihalta
Minulla on kuunlijoja etupihalla, koska ne sopivat hyvin jalavan alle muodostuvaan varjoon. Ja lemmikkien ja tulppaanien kanssa ne ova ihastuttava yhdistelmä. Tarkoitus on vielä lisätä niiden kaikkien määrää, jotta koko ala peittyy. Kolme jouluruusuakin ja poimulehtiä on joukossa.
Kyyhkyläiset

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
©
Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.