Seitsemän vuotta

Meressä syntyni

metsässä kotini

tuntureilla vaeltaa sieluni

Förmaakin ja puutarhan ensinmäisestä postauksesta tuli tänään 30.9. kuluneeksi seitsemän vuotta. Lämpimät kiitokset kuluneista vuosista, rakkaat blogikamut:)  Nyt suunta kohti alkavaa, kahdeksatta blogivuotta...

Ravintolan kattopuutarha

Pääsin viime viikolla tutustumaan helsinkiläisen ravintola Murun kattopuutarhaan. Puutarha oli jo syysasussaan ja  valmistautumassa talvilevolle, mutta  kuvista saa kuitenkin hyvän käsityksen, mistä on kyse.

Keittiömestari Henri Alén ( neljännessä kuvassa ylhäältä, vasemmalla) kertoi idean syntyneen  halusta saada kosketus maaperään, siihen, mistä ruoka tulee.  Heille on myös tärkeää, että esimerkiksi yrteissä on tarpeeksi aromeja. Ne saadaan vain tuoreista, äskettäin poimituista yrteistä.

Ravintola hyödyntää myös kasviperäiset jätteensä (esim, kuoret) pihalla olevassa omassa kompostorissa.

Vastaavanlaisen kaupunkiviljelyn soisi yleistyvän. Erityisesti minua ilahdutti Murun väen innostus asiaan.

Näin me puutarhurit valtaamme maailman:)

Linnut

Ruissaloa eilen illan jo hämärtyessä. Kottaraisia  ja valkoposkihanhia oli paljon liikkeellä.

Luukki

Kävimme Rikun kanssa Luukissa (tai Luukkaan ulkoilualueella).  Vuosia sitten ( monen mielestä ehkä ennen ajanlaskun alkua huomioiden ikäni ) koko kouluni rahdattin sinne busseilla ulkoilupäivää varten. Kaitalammella (alakuva) taas kävin pikkulapsena äitini ja hänen sisarustensa kanssa uimassa.  En ole käynyt siellä vuosikymmeniin. Tarkoitukseni oli mennä Pirttimäkeen, mutta siellä oli suunnistuskilpailu meneillään, eikä toivoakaan alueelle pääsystä, autoja oli kaikkialla.

 Niinpä päädyin Luukkiin. Se on pääkaupunkiseudun suosituimpia ulkoilualueita, mikä näkyi myös sunnuntaipäivän ruuhkana, ulkoilijoita, lapsiperheitä, pyöräilijöitä, koiria... loppumattomasti.

Tämä kaikki kuvaa hyvin pääkaupunkiseutua. Asutusalueiden ympäriltä luonto raivataan tehokkaasti pois tiiviin rakentamisen tieltä. Niinpä näihin vähiin ulkoilualueisiin kohdistuu valtava paine.

Ihan näyttävät maisemat, mutta ei  hetkeäkään rauhaa.

Haaveissa

Kuka muistaa? Tapio Heinonen ja vanha tie.  Palaa aina minun mieleeni soimaan. 


Alkuperäinen oli John Denverin Country roads
Take me home, country roads
Almost heaven, West Virginia, 
Blue ridge mountain, Shenandoah river, 
Life is old there, older than the trees, 
Younger than the mountains, blowing like a breeze
Country roads, take me home
To the place I belong, 
West Virginia, 
Mountain mamma, take me home
Country roads...

Hei kaverit

otetaan rennosti:)

t. Riku