Jättilaukka kuuluu cottage gardeniin.
Minua itseäni ilahduttaa ja kiinnostaa erityisesti se, että CG-tyyli on hyvin yhdistettävissä ympäristönsuojelu- ja luontopiha-ajatteluun. Runsas, moninainen kasvillisuus luo hyvän ympäristön linnuille, hyönteisille ja muille pieneläimille.
Luontopihasta kiinnostuneille on muuten vielä ja ehdottamasti pakko vinkata Riku Cajanderin Luontopiha -kirjasta.
Cottage gardenille on tyypillistä:
- runsaasti värejä ja tuoksuja
- yltäkylläisesti kukkivia kasveja
- yhdistely. Kukkivia kasveja, yrttejä, hedelmäpuita ja vihanneksia kasvaa yhdessä
- kasvit istutetaan tiheään ja satunnaisesti. Tarkkaa suunnitelmaa vältetään. Kasvivalinnat heijastavat puutarhurin omia ideoita ja persoonallisuutta (toki kasvuolosuhteet on otettava huomioon)
- istutetaan useita eri lajikkeita
- istutuksissa ei ole aukkopaikkoja, tyhjään paikkaan istutetaan tai siihen leviää luonnollisesti kasveja
- nurmikkoa on vähän tai ei ollenkaan
- siementävien kasvien annetaan levitä luonnollisesti.
Tiheän istuttamisen etuna on, että rikkaruohot eivät kasva, kasvit tukevat tosiaan ja runsaan kasvillisuuden ansioista muodostuu kosteutta ja lämpöä pidättävä mikroilmasto.
Useiden eri kasvien etuna on vähemmän tiettyyn lajiin mieltyneitä kasvituholaisia sekä kukkivia kasveja keväästä syksyyn.
Laitan vielä jatkossa postauksen tyypillisistä CG-kasveista. On ollut mielenkiintoista huomata, että monet CG-kasvit ovat myös suomalaisia perinnekasveja ja luontopihaan sopivia:)