sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Arkistosta: Vehreyttä suurkaupungeissa









Blogiystävä Susannella on blogeissaan upeita otoksia ulkomaanmatkoilta. Kun arkistoa selatessani huomasin nämä kuvat, päätin noudattaa hänen esimerkkiään.

Ylimmät kuvat ovat Pariisista. Ensimmäinen kuva on ison kerrostalon pihalta, ystäviemme asunnon piha. Piha-alue on Ranskassa jaettu ensimmäisen kerroksen asuntoihin kuuluviksi, eikä taloyhtiölle niin kuin Suomessa.

Toisessa kuvassa näkyy talon ulkopuolinen näkymä.

Muut kuvat ovat Pariisin puistoista, yhdessä kuvassa näkyy yläkulmassa Eiffel-tornikin.

Alimmaisessa kuvassa bloginpitäjä ihailee lontoolaisia kukka-asetelmia ja toivoo samanlaisia kotinsa ulkopuolelle:)
SHARE:

21 kommenttia

  1. Muistoja sisältäviä kuvia. Olen käynyt Pariisissa reilut 10 vuotta sitten. Voi, miten aika kulkeekin.
    Kaunis tuo Lontoolaisen talon kukkaistutus.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kukat tuossa Lontoon kuvassa, semmoisista haaveilen itsekin pihaani ja portaille kesäisin, mutta tuskinpa vaan....
    Minäkin eilen selailin Wienin kuvia, keväisiä kukkajuttuja, meillä satoi silloin räntää kun lähdimme maratonmatkalle ja ahh siellä tuoksui vasta leikattu ruoho ja sireenit kukkivat! Kiva kun blogiystävät jakavat kuvia kaukaisista maista.
    Pyytäisin, että neuvotko minua linkittämään tuollai kun sinä nyt tässä postauksessa, olisi kiva tuo nimen linkitys opetella. Huh tulipa pitkä löpinä.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, itsellä on Pariisin reissusta jo kohta 9 vuotta, Lontoossa kävimme viime kesänä. Siellä todellakin oli mahtavia pihoja! Pelargooniakin oli pensas... ;)

    VastaaPoista
  4. Nina, eikös Pariisi olekin upea paikka, iso ja valtavasti nähtävää. Oli yllättävä huomata, että Lontoo tuntui paljon pienemmältä paikalta kuin Pariisi.


    Lennu, minäkin epäilen ettei Suomen lyhyessä kesässä saa kesäkukkia noin mahtaviksi, mutta olivat ne upeita.

    Se linkitys: kun olet kirjoittamassa tekstiä ja teksti on valmis, mene sen nimen kohdalle tekstissä, jonka haluat linkittää ja maalaa se hiirellä. Siinä ylhäällä, missä on mm. kuvat liitetään, on vasemmalla kolmantena maapalloa muistuttava merkki (b:n ja I:n vieressä). Klikkaa sitä ja silloin avautuu ikkuna johon voit kirjoittaa ko. blogin tai sivun osoitteen.

    Jos ponnahdusikkunat eivät ole sinulla salittuja, tuleekin keltainen laatikko, josta valitset salli komentosarjaikkunat tilapäisesti ja sitten taas ylläoleva vaihe uudelleen.

    Toivottavasti osasin kertoa selkeästi.

    T. Sussi

    VastaaPoista
  5. Voi miten kauniita kuvia, kauniine maisemineen!! Varmasti ihania muistoja..
    Olipas tuossa alemmassa postauksessa tutunnäköinen "sanko" ;)
    Mukavaa sunnuntaita toivotellen :)

    VastaaPoista
  6. Mari, Lontoon pihat ovat tosiaan upeita. En yhtään ihmettele, että britit ovat kuuluja puutarhanhoidostaan.

    Lontoossahan on myös puutarhamuseo, jossa miehen kanssa kävimme.


    T. Sussi

    VastaaPoista
  7. Hanna, juu, huomasin myös blogissasi tutunnäköisen "sangon":)

    Hyvää sunnuntaita!

    T. Sussi

    VastaaPoista
  8. Mukavia matkakuvia..

    VastaaPoista
  9. Sydämellinen kiitos ihana blogiystäväni kun huomioit taas meitä blogini kanssa!:)

    Upeita kuvia olet löytänyt arkistostasi.
    Ihana piha ystävilläsi. Varsin erilainen näky on talon toisella puolella vaikka kaunis sekin.

    Bloginpitäjällä on kauniit hiukset.

    VastaaPoista
  10. Kiitos sinulle ohjeista, täytyy kokeilla sitä heti. Mukavaa iltapäivän jatkoa.

    VastaaPoista
  11. Mahtavia kukka-istutuksia. Ihania matkakuvia. Tulee omat reissut mieleen. Mieheni kosi minua Eiffel- tornin huipulla. Eihän siihen voinut muuta kuin sanoa: Kyllä!
    Aah, ihania muistoja. Lontoossa on tullut käytyä muutaman kerran. Siellä on mahtavia puutarhoja.
    Mukavaa helmikuun alkua Sinulle.

    VastaaPoista
  12. Hei Sussi!
    Kauniita kuvia arkistosta olet löytänyt ja maisemat ovat upeita... Edellisen postauksen kuvat olivat myös hyvin kauniita... :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa!
    -Minttu-

    VastaaPoista
  13. Krisse, kiitos.

    Susanne, en olisi kyllä keksinyt laittaa matkakuvia blogiin ellen olisi nähnyt upeita kuviasi. Heti tuli inspiraatio kun katsoi omia vanhoja kuviaan.

    Lennu, toivottavasti onnistuu.

    Piitis, ihanan romanttista, Pariisi on varmasti teille rakas paikka.

    Minttu, kiitos.

    Iloista viikonalkua kaikille!

    T. Sussi

    VastaaPoista
  14. Tuttuja kuvia...oletkos muuten käynyt,Givernyssä kylässä missä taidemaalari Monet´n talo on. Ihastuttava puutarha...siitä minä pidän. Talokin on ruusunpunainen ja ihastuttava japanilainen silta ym..lumpeenkukkia..
    kyllä toki Lontoossakin on, mut tässä on vaan jotain varsin viehättävää..
    Pariisissa käymme keväisin...pakko päästä ja kohta on taas kevät:))

    Ihanaa päivää sinulle Suski.

    VastaaPoista
  15. Sirkka, olen nähnyt siitä kuvia, mutta en ole koskaan käynyt, vaikuttaa upealta paikalta.

    Pariisi ja kevät, upeaa...

    Iloista päivää myös sinulle!

    T. Sussi

    VastaaPoista
  16. Kauniita kuvia. Minä en matkustele, mutta ihailen toki muiden ottamia kuvia. Puutarhareissulle voisin jopa lähteä joskus.

    VastaaPoista
  17. Elina, puutarhamatka olisikin upea, usein tulee sellaisesta haaveiltua.

    T. Sussi

    VastaaPoista
  18. Arvaan että tuo kuva on siitä ihan eiffelin vierestä missä on ne rappuset? Oliko siinä niitä hassuja kivi juttujakin?Tutun näköiset...minusta Pariisi on yksi kauneimmista paikoista *huoks* Syksyllä SAATTAA olla sinne reissua tiedossa...ihanaa..

    Lontoossa en ole käynyt, pitäisi laittaa wanna go listalle=)

    VastaaPoista
  19. Hei!
    Blogissani on haaste sinulle:)

    VastaaPoista
  20. Mimmuli, tiedän paikan mitä tarkoitat, mutta kuva on otettu toiselta puolelta kaupunkia, tuolla oli myös paljon turisteja ihailemassa. Jos matkaat sinne syksyllä, niin tuothan kuvia tullessasi:)

    Susanne, tulossa ollaan.

    Iloista torstaita kaikille!

    T. Sussi

    VastaaPoista
  21. Pariisi Ihana kaupunki, rakkauden kaupunki ♥

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig