keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

pieniä ja isoja

Sepelkyyhkyn poikanen ihmetteli pöydän päällä, kun vanhempi kyyhky oli juomassa lintujen juoma-altaalla.

Nuorilta puuttuu valkoinen kaulasepel, kooltaankin se on vielä täysikasvuista pienempi.



Sitten pieni siirtyi puun oksalle lepäilemään.




Kurkia


SHARE:

14 kommenttia

  1. Upeita kuvia linnuista!
    Meilläpäin en ole nähnyt sepelkyyhkyjä ja kurkikin on harvinainen vieras.

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat. Meillä harvoin näkee noita kurkia. Tietysti niiden muuttoaikana, mutta ei muuten. Sen sijaan naakkoja ja lokkeja lentelee nyt jo isoina laumoina. Taitaa osa niistä olla poikasia : )

    VastaaPoista
  3. Ihania lintukuvia.oletko käynyt kurkkaamassa minun pikkuveljen lintukuvia hänen blogissaan..linkki minun blogin oikeassa laidassa..suosittelen..

    VastaaPoista
  4. Susanne, kiitos:) "Sepelit" ovat viime vuosina yleistyneet taajamissa, meilläkin päin niitä on muutaman vuoden aikana tullut lisää, ennen olivat aika harvinaisia.

    sariw, kiitos:) Meilläpäin ei ole yhtäkään naakkaa, lokkeja kävi alkukesästä läheisillä nurmikentillä aamuvarhaisella isot laumat, etsivät matoja aamukasteiselta nurmelta.

    Krisse, kiitos. Täytyykin käydä katsomassa pikkuveljesi kuvia.

    Ninnu, kiitos:)

    Mukavaa torstaita kaikille!

    VastaaPoista
  5. Mahtaa teillä käydä kujerrus, kun on kyyhkyt ihan liki.

    VastaaPoista
  6. Kauniita lintukuvia, kuin maalattuja tauluja, vaan ei ole..
    naapurilla sepelkyyhkyn pesä männyssä ja samaisella naapurilla oli ollut kolme päivää oravanpoikanen sohvan sisällä ennenkuin huomasivat..oli vain kuulunut rapinaa kolmisen päivää..
    Meille tuli eilen varpunen sisälle, arvaas oliko vaikea saada pois...pähkinällä sain houkuteltua ulos.

    Kauniit ruolin päälliset tuli katsoin juuri kuvia...tää bloggailu on vaan joteskin jäänyt vähemmälle....kiitos kun nykäisit!:)

    Aurinkoa päivääsi ja hyvää mieltä!

    VastaaPoista
  7. Alla oleva terassi on ihana, tulee mieleen ihan välimerellä ..vaikka italia? =)) Ihania kyyhkysiä =)

    VastaaPoista
  8. Amalia, joskus kuuluu kujerrusta, mutta eniten "huhuilevat".

    Sirkka, olipa oravanpoikanen löytänyt paikan. Meillä on joskus tullut tinttejä, orava ja harakkakin sisälle. Tintit ja orava osasivat hyvin ulos, harakka-parka säikähti itse kovasti ja sain sen ulos vetämällä verhot ikkunoiden eteen ja pitämällä terassin ovea täysin auki, silloin se ymmärsi heti mitä kautta pääsee takaisin ulos.

    Mimmuli, kiitos kauniista sanoistasi.

    Hyvää perjantaita kaikille!

    VastaaPoista
  9. Hienoja lintukuvia!!
    Kurki on niin ylväs lintu.

    Helteistä viikonloppua!!!
    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  10. Piitis, kiitos:) & mukavaa viikonloppua!

    T. Sussi

    VastaaPoista
  11. Hienoja kuvia! Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  12. Luontoretkellä luonasi!

    VastaaPoista
  13. Mari, kiitos:)

    Lennu, kiitos:)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig