lauantai 23. tammikuuta 2010

Sisustusyllätyksiä




Perjantaina kun raahauduin raskaan työviikon jälkeen kotiin, oli minua odottamassa tavanomaisten miehekkäiden sisustuslisien (vaatepinot, astiat, lehdet ja kirjat ympäri asuntoa) lisäksi yksi yllätys. Kaikki matot olivat eri järjestyksessä kuin normaalisti ja siellä missä on yleensä minun rakas kustavilaistyylinen tuolini oli eteisen matto päällään pyyhe ja varastosta tuotu spinningpyörä. Pitkään jatkunut pakkasjakso aiheuttaa sen, että mies joutuu treenaamaan sisällä. Tämän kyllä kuntoilijana ymmärrän:)

Rakas kustavilaistuolini oli nyt kuitenkin sullottuna sekaisen kirjahyllyrivin ja apen lahjoittaman tuolin (jonka, kuten ehkä muistatte, olen uhannut lyödä kirveellä kappaleiksi) seuraksi. Siihen lisukkeena pyörä ja kaikki muu kauhea, niin tuloksena oli tyylien sekasotku, joka saa kovapintaisenkin sisustajan parahtamaan epätoivosta.

Miehen mukaan murjotin koko illan, mutta KUN TÄÄLLÄ NÄYTTÄÄ KAUHEALTA...

Nyt aamulla en enää kestänyt, tyylipoliisi iski. Apen lahjoittama tuoli, jota olen kärsinyt liki kymmenen vuotta meni palasiksi. Ei kirveellä vaan isojen pihtien avulla. Siinä oli ruuvit ja se meni palaksi muutamassa minuutissa.


"Hyvän maun pahin vihollinen" kappaleina odottamassa varastoon menoa:




Hyvää viikonloppua kaikille!
SHARE:

21 kommenttia

  1. Voi Sussi Sussi!! Sait mut nauramaan!!!!!

    VastaaPoista
  2. Ihana olet Sussi!!!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Hyvät naurut! Siittäs sait tuoli mokoma!Miesväki ei kyllä ymmärrä näitä juttuja, kehtaakin mennä siirtelemään,...(hehehe). Mutta mitä mahtaa appiukko tuumata, kun toteaa lahjaansa noin ylenkatsotun:)

    VastaaPoista
  4. Moi Sussi! Pitkästä aikaa...

    Kauska postaus, niin tuttua, niin tuttua... :)

    MiehetMiehet!

    Ihanaa lauantai-iltaa!

    <3 Henska

    VastaaPoista
  5. ;D Tuoli sai sitten kyytiä :))

    VastaaPoista
  6. Ymmärrän, niin hyvin ymmärrän. Ja miehiä en välillä ymmärrä lainkaan :o)

    Ihanasti kirjoitettu, hymyilyttää väkisinkin!
    -kisu-

    VastaaPoista
  7. Lennu, hyvä:)

    Susanne, kiitos:)

    Irmeli, miehen sukulaisille totean, että tuoli on varastossa, mikä on ihan totta. Aikaisemmin olenkin heille todennut diplomattisesti, että se on kooltaan tänne liian iso (mikä sekin pitää paikkansa).

    Henska, kiva, sinua onkin odoteltu!

    Mari, kyllä, hih...

    Kisu, juuri niin:)

    Mukavaa sunnuntaita kaikille!

    VastaaPoista
  8. Täälläkin piti alata nauramaan ääneensä!!!
    Tuttuja tuntemuksia 8 )

    VastaaPoista
  9. Hyvä alku viikonlopulle =)
    Levollista sunnuntaita sinulle!

    Sara

    VastaaPoista
  10. Makeat naurut:)))
    Ne miehet...no tuoli sai kuin saikin kyytiä.

    Mukavaa sunnuntai-iltaa!!

    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  11. Voi Sussi..anteeksi täällä nauraa kätkätin niin että loppua ei meinannut tulla..!
    Luulin,että miehesi yllättää sinut..siivouksellaan..
    nimittäin meillä mies kun siivoaa, niin nostaa kaikki tuolit ym, korkealle ja jättää ne sit sillai...unohtaako..no mene ja tiedä vaiko tasapuolisesti jakaa homman kanssani.
    No mut jokatapauksessa juttusi oli huisin hauskaa luettavaa, kiitos!

    Mukavaa rauhallista iltaa ja lepoa!Q

    VastaaPoista
  12. Hih, hyvä Sussi : )
    Mukavaa alkavaa viikkoa !

    VastaaPoista
  13. Taru,:)

    Sara, ainakin tehokas alku:)

    Piitis, vihdoinkin sai kyytiä, pitkään sitä katselin:)

    Sirkka, kiitos:) Sinun miehelläsihän on mainio tapa siivota:) Meillä mies siivoaa hyvin harvoin...

    Sariw, kiitos:)


    Mukavaa alkanuttta viikkoa kaikille ja kiitos:)

    VastaaPoista
  14. Onnittelut sisustusratkaisun johdosta! Mitä sitä kestämään sellaista minkä saa raivattua poiskin!:)

    VastaaPoista
  15. U.M, kiitos:) Mies kyllä vähän yllättyi:)

    Hyvää tiistaita kaikille!

    VastaaPoista
  16. Kyllä ne rakkaat miehet osaavat yllättää :)
    Mukavaa viikkoa!:)

    VastaaPoista
  17. *nauraa* Voi sinua..mutta mutta kokemuksesta viisastuneena pieni vihje..älä varastoi.. se kapistus saattaa vielä nostaa sieltä joskus päänsä ja hiipiä uudelleen sisään;)

    VastaaPoista
  18. ;DD
    Niin hauskasti kirjoitit, että oikein itsekin piristyin, kun olen ollut ihan rätti iltaisin, vauhtia töissä tulee piisaamaan ainakin helmikuun loppuun...ja ne miehet;)))
    Leppoisaa tätä viiikkoa!!:))

    VastaaPoista
  19. Hauskasti kirjoitit ;DDD
    Tyylipoliisi tarvitaan joka talossa.
    Mainiota Sussi!!

    VastaaPoista
  20. Nina, niinpä,miesten yllätykset eivät aina ole toivottuja:)

    Mimmuli, jos olisi takka, niin olisin varmasti laittanut polttopuuksi,hih. Todennäköisesti yritän tarjota sitä jollekin miehen sisarista, voivat jopa siitä pitää.

    Marge, kiitos:) Tsemppiä töihin!

    Tuuluska, kiitos:) Tyylipoliisin tulo kesti meillä, mutta onneksi sitten iski:) Olen ollut tosi tyytyväinen kun iso ja hankala tuoli on vihdoin poissa.

    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  21. Tämä on taas näitä elämän hassuja tosiasioita: jotakin asiaa miettii kymmenen vuotta, kunnes sen tekee lopulta muutamassa minuutissa :)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig