lauantai 15. tammikuuta 2011

Luova kaaos jatkuu

Viikko on taas mennyt yhdessä hujauksessa. Alkuviikon illat siirtelin täällä edelleen tavaraa paikasta toiseen, loppuviikosta pitkät työpäivät keskeyttivät siirtojärjestelyt. En ole vieläkään tyytyväinen, joten homma jatkuu... Meneeköhän tässä loppuvuosi? D!

Posti toi paketin AnnHelenin putiikista, joten uusi kaunistus ilmestyi olohuoneeseen.  Musta mötikkä,  jonka päällä kynttilänjalka on, on yksi sisustuksen rumiluksista, miehen hifikaiutin.



Kuvassa näkyy myös neljä vuotta sitten appivanhemmilta joululahjaksi  saatu taulu "lumottu metsä".


"Hei Sussi, nämä terassin kanervat on jo ihan kulahtaneita."






"Minä kävin nappaamassa Sussin lehtikuusen oksista kävyn ja natustelen sitä täällä piilossa. Maistuu kyllä vähän kuivalta"




 Kuvasta huomaa, kuinka pikkuinen tämä oravista pienin edelleen on. Kaveri on viime vuoden poikasia.  Tämä kaveri kun ilmestyi viime kesällä pihalle (oli silloin todella pikkuruinen poikanen) ihmettelin hetken aikaa, että mikä eläin pihalla oikein on,  pikkuruinen hiirikö?
SHARE:

20 kommenttia

  1. Ehkä sieltä kuivahtaneesta kävyn käppyrästä löytyi pikku oravalle siemen.
    Meilläkin nuo isännän ihailemat "mustat möykyt" hallitsevat yhtä seinää olohuoneessa. Uudet huomaamattomat eivät vedä kuulemma vertoja vanhoille KAAPEILLE :).

    VastaaPoista
  2. Kaunis kynttilänjalka kääntää katseen varmasti mustasta mötikästä. Niitä "mötiköitä" on varmaan yhdessä sun toisessakin huushollissa.

    VastaaPoista
  3. Oi tuo kynttelikkö on tosi ihana <3 Meillä ei onneksi noita hifivehkeitä ole :)

    VastaaPoista
  4. Ihanalta näyttää!! ;)
    Rentouttavaa viikonloppua Sussi!

    VastaaPoista
  5. Voi, oravat on aina niin mukavia ja ahkeran kuvan saa niistä ♥
    Pikkuinen siis vielä, voi sentään,kuinkahan se pärjää talven yli..
    Taulu on kiva ja nimikin.. heti pidän tuollaisista.
    Kynttilänjalka oikea katseen vangitsija.

    VastaaPoista
  6. Oravat ovat mukavia pörröhäntäisiä,ihana tuo kynttelikkö,hyvää viikon loppua.

    VastaaPoista
  7. Ihana kynttelikkö, usko tai älä olen haaveillut samanlaisesta, sitä on isompaakin mallia, eikö vaan. oravat on kyllä niin vekkuleita, meillä ne ovat vallanneet koko lintulaudan omakseen ja istuvat siellä sisällä reteesti ja mutustelevat pähkinöitä ja auringonkukansiemeniä, ihania.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi15/1/11

    Eikös olekkin kaunis tuo kyntelikkö:)

    Söpö oravakin sieltä kurkkii, ihana pörröhäntä!

    VastaaPoista
  9. Kynttelikkö on hurmaava. Mustia mötiköitä löytyy meillä monta. Mieheni rakastaa kaikkea tekniikka. Nyt myös pianon päällä, kun yksi pianon ominaisuus on, etä se soittaa myös itsekseen kaiuttimien kautta. Harkitsen niiden peittämistä valkeilla pitsiliinoilla.

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana tuo kynttilänjalka!

    Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
  11. Todella kaunis kynttilänjalka. Olisi kyllä ihana tuollainen meillekin saada.
    Ja kyllä se kaaos vielä talttuu ;o)

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  12. Vai tykkäsi orava että kanervat on kulahtaneita.
    On todella pienen näköinen pörröhäntä.
    Kaunis kynttilikki, eikä haitta alusta sitä ei huomaakaan kun kynttilikkö vetää kaiken huomion.
    Hyvää pyhää sinulle♥

    VastaaPoista
  13. Kaunis kynttilänjalka ja kaunis taulu. Taululla on niin ihana nimikin "lumottu metsä".
    Nuo sinun eläinystäväsi ovat niin suloisia niinkuin tämä pikkuinen oravakin. Hellyyttävä on:)

    Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  14. Heippa Sussi! :)

    Aivan ihana kynttelikkö siis tosi kaunis... On tosi suloinen tuo pieni orava... Mukavaa sunnuntain jatkoa! <3

    Terveisin Minttu

    VastaaPoista
  15. Voi Pikkuoravaa- kylmää ja paljon lunta, voi olla vaikea löytää ruokaa

    VastaaPoista
  16. Markka, olen kuullut ihan saman selityksen, vanhat kaapit ovat paremmat:)

    Siemen varmasti löytyi, ja tuoreempaakin syötävää oli tarjolla.

    Lennu, varmasti löytyy mötiköitä monesta kodista, ja nyt itse huomaan kynttilänjalan aina ensimmäisenä:)


    Mari, kiitos:)

    AnnHelen,kiitos:) ja kiitokset paketista:)

    Seijastiina, kiitos:) Pikkuinen pärjää kyllä, saa kunnollistakin ja tuoretta syötävää, ei tarvitse pelkkiin kuiviin käpyihin tyytyä.

    Ritva, kiitos:)

    Sarppu, kynttelikköjä on minunkin tietääkseni todella isoja.

    oravat ovat tehokkaita lintulaudan valtaajia:)

    Walkoisia unelmia, eikö olekin onnistunut ostos:)Sinulla se on ihastuttavassa vaaleassa ympäristössä ja näyttää vieläkin kauniimmalta.

    Irene, pitsiliina on hyvä idea, täytyykin kokeilla:)

    Johanna,kiitos:)

    Kisu, kiitos:) Toivotaan, saisi jo olla kaaos-lomaa töistä,D!

    Sylvi, kiitos:) Kanervat ovat yleensä kestäneet kevääseen, mutta nyt ovat vain rangat jäljellä, olisikohan kova talvi syynä.

    Susanne, kiitos:) Pidän myös taulun nimestä, sopii hyvin taululle.

    Minttu, kiitos:)

    Irmeli, ei huolta, pikkuorava saa syötävää ja pärjää kyllä. Mies totesi, että saa katsoa, ettei vain oravat liho niin, etteivät pysy enää puussa:)

    VastaaPoista
  17. Kynttelikkö on kaunis. Voi pientä napostelijaa. Meillä oravat menevät terassin yläpuolella olevaan tilaan ja kantelevat vuorivillan paloja ympäri pihaa. Ei niin kivaa:(

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  18. Oi kun kaunista, ja oravat osaa olla niin pehmosia <3 Meidän takapihan männiköstä ne on loikkineet paremmille ruoka-apajille, ensi kesänä toivottavasti palaavat leikkimään :)

    Itse juuri kauhistelin isovanhemmilla, kun autotallista löytyi isäni valmistamat, täysmetalliset kaijutin"telineet"! näyttävät jättimäisiltä käsipainoilta, painavat mielettömästi.. ja ovat muutenkin Niin rumat :'D

    VastaaPoista
  19. Oih, miten pieni kurre...
    Ihana kuulla tuosta luovasta kaaoksestasi... : )
    Minua ihan huvittaa, kun "suursiivoukseni" vaan sotkee kotia entisestään. Täällä näyttää nyt ihan järkyttävän sotkuiselta, kuin olisi muuttopuuhissa... No, onneksi nyt ei ole vieraita tulossa ; )

    VastaaPoista
  20. Piitis, kiitos:) oravilla on tapana repiä loitämiään pehmikkeitä, vähän hankala juttu.

    Kukkahattuneiti, varmasti palaavat:) Muistan myös nähneeni erilaisia kaiutintelineitä ja muita vastaavia virityksiä, täytyykin olla tyytyväinen, että omassa kodissa on vain kaiuttimet:)

    Sariw, ihan sama havainto, suursiivous ei aina näytä siivoukselta; D! Seuraavaksi maalailen kukkaruukkuja, joten sotku minulla jatkuu.

    Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig