sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Juhannuslintuja ja tunnelmia

Vietin juhannusta kotona pesten ikkunoita. Tarmonpuuskan syynä oli, että viikon loma heinäkuussa  lähestyy vähitellen ja kuten yleensä, on niin paljon kaikkea isoa ja pientä tehtävää. Oli syytä tarttua jo nyt toimeen, etteivät kaikki kotityöt jää lomaviikolle. Varsinkin  kun lomasuunnitelmissa on lähteä äitini kanssa pidemmälle päiväretkelle.

Pihan lintuja, terassin pöydällä olevalle verkkokuvulle oli ilmestynyt ihan oikea lintukoriste:) Harakka tutki pitkään kupua

Pikkuinen tintinpoikanen

Sepelkyyhkyn poikanen










Keittiön uudet löydöt, vajostin ja mittakannu




Sylviltä sain näin kauniin aurinkoisen tunnustuksen, iso ja lämmin kiitos, Sylvi!




Tässä yhteydessä piti kertoa, mitä kuvassa näkee. Kuva tuo minulle mieleen viikon päästä olevan Paavo Nurmi -maratonin Turussa, jonne olen jälleen menossa. Parina viime vuonna on siellä ollut todella kuuma ja nyt jännittää ja huolettaa porottaako aurinko taas yhtä voimaasti. Ainakin säätiedotus on lupaillut jo alkuviikoksi hellettä...

Omistan nyt auringon eteenpäin teille kaikille, jotka harrastatte juoksemista. Toivotaan suotuisaa säätä lenkeille ja juoksutapahtumiin.

Seuraavalla kerralla lupaamani Cottage garden- postaus. Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!
SHARE:

16 kommenttia

  1. Kauniita juhannuslintuja sinulla kylässä.
    Oikein hyvää Paavo Nurmen maratonia sinulle.
    Toivotaan ettei liikaa paahda, että jaksat juosta.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia linnuista.

    Mukavaa reissua ja kivaa pyhäpäivää Sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Hurmaavia poikasia kauniissa ympäristössä. Tsemppiä maratonille!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia linnuista,sepelkyykystä en ole nähnyt mutta huutelee tässä jossain lähellä,onnea palkinnosta,hyvää alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  5. Onnea tunnustuksesta!
    Sinulla on niin valtavan kaunista puutarhassa ja terassilla.
    Ihana uusi varjostin ja mittakannu.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Puutarhasi taitaa olla monelle linnulle oikea paratiisi :) Iloista ja aurinkoista uuden viikon alkua. pidän peukkuja sopivan pilvisen ja tuulisen juoksupäivän puolesta!

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti ei ole maratonilla niin kuumaa. Olin itse siellä silloin kannustusjoukoissa ja piti museoihin paeta pöyrryttävää kuumuutta :)Mikä fiilis sitten itse juoksijoilla! Huih..

    Ymmärrän hyvin että siivoilit jussina, on niin ihana tunne kun oikea loma sitten alkaa, eikä sitä tarvitse viettää kotona luutun kanssa :) sitä vielä viimeisllä puhdeilla ennen lomaa siivoaa.. Mullakin alkaa loma viimein viikon päästä!

    Onnea juoksuun ja iloista loman alkua sulle!

    VastaaPoista
  8. Sylvi, kiitos:)

    Hanne, kiitos:)

    Ninnu, kiitos:)

    Ritva, kiitos:) Pienenä lapsena luulin kyyhkyjen huhuilua pöllön huhuiluksi ja ihmettelin kovasti:)

    Susanne, kiitos:) Todella kauniisti sanottu.

    Pau, kiitos:) Toivon lintujen viihtyvän puutarhassa, kasvit on yritetty valita myös lintuja ajatellen. Ja kesän suosikkina ovat lintujen kylpy- ja juoma-altaat.

    Sanna-Pauliina, kiitos:) Samaa minäkin ajattelin, olisi kiva lomailla lomalla, eikä aina kuluttaa sitä pelkästään siivoiluun.

    Viime vuonna oli Turussa todella kuuma ja juoksijat hiljaisia ja uupuneita. Toivon todella viileämpää säätä.

    Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  9. Hauska tuo eka kuva!

    Onnittelut tunnustuksesta ja tsemppiä maratonille :)

    VastaaPoista
  10. Kauniita kuvia! Onnittelut tunnustuksesta, oikeaan osoitteeseen tuli :).

    VastaaPoista
  11. Hauska harakkakuva :)
    Sinulla taitaa olla kamera aina saatavilla, niin paljon mainioita eläinkuvia sinulla on!
    Ja tuo valkoinen isohko jalallinen ruukku valkoisilla orvokeilla on mielettömän hieno, huolisin!

    Minulla olisi ikkunanpesua tällä viikolla tiedossa - eli ennen kuin loma alkaa, jotenkin vaan ei malttaisi tehdä kotona mitään "ylimääräistä" :) (= kiire mökille).

    Kivaa lomaa ja koitahan jaksaa sitten juosta, keleistä riippumatta!

    VastaaPoista
  12. Mari, kiitos:) Harakka tutki pitkään kupua, en tiedä mikä siinä oli niin kiinnostavaa.

    Johanna, kiitos:)

    Tiina, kiitos:) Kamera on lähettyvillä, usein myös valmiina pöydällä, että ehtii kuvailemaan. Välillä on tosin mennyt hauskoja tapahtumia ohi, kun en ole ollut tarpeeksi nopea.

    Ymmärrän hyvin, että sinulla on kiire mökille, en malttaisi mikään pysyä sieltä poissa.

    Mukavaa tiistaita kaikille!

    VastaaPoista
  13. Hyvä kun tuli ikkunat pestyä siten kauniimmin voit tarkkailla kaunista puutarhaasi ihanine pikku vipeltäjineen...:)
    jos nimittäin satut sisällä olemaan.
    Kuvissasi huokuu kaikki mistä pidän ja etenkin lintujen juoma altaat...on niin mukavaa, kun linnut saavat juotavaa kylpien nauttien..! Kiitos!

    Tsemppiä maratonissa sinulle, nauti!

    VastaaPoista
  14. TSEMPPIÄ maratonille!!

    Ihania kuvia ja ihanat ostokset!

    Minäkin siivosin kotia oikein kunnolla, koska kohta alkaa loma ja silloin maalailen ja rentoudun enimmäkseen tuolla mökillä:)Älä yritä liikaa, kyllä ne työt löytää myöhemminkin, muista pehmeä lasku sinne lomaan...Puhuuu hän, joka kans opettelee sitä pehmeää laskua lomaan...;D

    Hali♥

    VastaaPoista
  15. Sirkka, kiitos:)

    Olen samaa mieltä, kirkkaista ikkunoista on kiva seurata pihakeverien puuhailuja. Juoma/ uima-altaat ovat meillä olleet nyt tehokäytössä, varsinkin oravilla näyttää olevan kova jano näillä helteillä.

    Marge, kiitos:) Vähän taas epäilen, että lomaviikko kuluu erilaisisa puuhissa, vaikka ennakkoon yritin niitä tehdä. Mutta ainakin on hyvä aikomus myös lomailla:)

    Hyvää keskiviikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  16. Ihana lintupostaus, näitä tälläisiä kuvia ilokseni katselen :)
    Nyt on linnut lentäneet pesästä, mutta tintit tekee uutta pesuetta ♥

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig