sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Lokakuuta

Jee, Sussi on laittanut uuden kukkapenkin, nyt voi piilottaa ja istuttaa tänne kaikkea tarpeellista:)



Puutarhan varjoisassa nurkkauksessa ei nurmikko ole  kasvanut hyvin, vaikka olen useaan kertaan laittanut nurmikon siementä ja yrittänyt saada kasvua aikaan. Viime viikolla muutin sen kukkapenkiksi, johon istutin paljon kukkasipuleita. Pihaoravat ovat ollet myös ilahtuneita, saa nähdä, mitä siinä muuta  keväällä kasvaa D!

Oravien istuttamat  auringonkukat päätyivät muuten nopeasti lintujen ja oravien hyötykäyttöön ja syödyiksi. Näin kun pikkuiset varpuset tyytyväisenä nokkivat kukkien pohjat. Tämä varoituksena, jos jos joku muukin lintujen ja oravien ystävä suunnitteli istuttavansa niitä itse ensi keväänä auringonkukkia ja nauttivansa niiden kauneudesta.  Hyötykäyttöön päätyvät, ei ihailtaviksi, D!

Penkin reunuksena hyödynsin jäännöstiilen ja yli vuosi sitten rauniolta raahaamani reunuskiven, näkyvät yläkuvassa.

Puutarhan villiviini on upean värisenä.



Tiesittekö muuten , että Pehr Kalm (1716-1779) toi villiviinin  Pohjois-Amerikan tutkimusretkeltään Suomeen Maarian pappilaan (nykyisin Turkua) josta se levisi sitten ympäri Suomea. 

Maikki on muistanut minua tunnustuksella, josta iso ja lämmin kiitos!

Perjantaina 30.9 Förmaaki ja puutarha vietti 3-vuotissynttäreitä!  Fasse-tanssi sen kunniaksi:)


Hyvää sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa!













SHARE:

14 kommenttia

  1. Paljon onnea kolmivuotiaalle blogille! Sitä on ilo lukea.

    VastaaPoista
  2. Onnea 3-vuotiaalle! Ihania nuo teidän pihaoravat :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut Sussille ja mukavalle blogille!

    Ah, saadapa jostain vanhoja tiiliä! Ja nimenomaan vanhoja, tuntuvat vaan olevan kiven alla - tai maan alla; sieltä olen niitä jonkin verran kaivellut, mutta lisää tarvittaisiin!

    Olipa hieno mies tuo Pehr - villiviinissä on mielestäni kauneimmat syysvärit, vaahtera tulee sitten kakkosena!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut 3 vuotiaalle blokille,ja kurre siellä viipeltää,tääläkin on vaasanit jo liikkuneet,hyvää alkavaaviikkoa<3

    VastaaPoista
  5. Onnittelut sinulle ja 3-vuotialle mukavalle blogille!
    Mukava on teidän kurre seurata. Hyvien ihmisten seurassa viihtyy.
    Mukavaa jatkoa bloggaamiselle!♥

    VastaaPoista
  6. Onnea ihanalle blogillesi!!

    VastaaPoista
  7. Villa Verna, kiitos:)

    Mari, kiitos:)

    Tiina, kiitos:) Minulle myös kelpaisivat vanhat tiilet, muutaman olen löytänyt, mutta lisää tarvittaisiin.

    Ritva, kiitos:)

    Sylvi, kiitos:)

    Ninnu, kiitos:)

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti oravalle eivät kukkasipulit maistuneet! Tykkään oravista. Ovat veikeiteä otuksia vaikka lintujakin syövät. Se ei ole ollenkaan kiva juttu. Onnea synttäreille!

    VastaaPoista
  9. Lämpimät onnittelut kolmivuotisesta blogitaipaleesta, toivottavasti blogisi rikastuttaa arkeamme edelleen!

    VastaaPoista
  10. Vilma, kiitos:) Ei onneksi sipulit maistuneet oraville, omia istutuksiaan kaivelevat, keväällä varmasti nähdään, mitä kasvaa; hih.

    Intianminttu, kiitos:) Bloggailu varmasti jatkuu...

    Hyvää tiistaita kaikille!

    VastaaPoista
  11. Onnea 3 weelle :) Ja pitkää ikää, näitä kirjoituksiasi on mukava lueskella :)

    VastaaPoista
  12. Lämpimät ONITTELUT 3-vuotiaalle!!!♥
    Ai, että menevät auringonkukan siemenet parempaan hyötykäyttöön...;D Ja minä plikka, kun suunnittelin laittaa oikein aurinkukkapellon tuonne mökille ensi keväänä...hhhmmmhh..;)

    VastaaPoista
  13. Onnittelut 3 vuotiaalle!
    Sielläpä on taas oravatkin ,pikku apulaiset työn touhussa, kivaa katsella kuten fasaanikin, komea lintu,tulin hyvälle tuulelle tästä, kiitos!

    VastaaPoista
  14. Sanna-Pauliina, kiitos, kauniisti todettu:)

    Marge, kiitos:) Voi tulla auringonkukkapellolle paljon siivekkäitä vieraita:)

    Seijastiina, kiitos:)

    Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig