sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Ruissalon syksyä ja luomisen tuskaa

Kävimme eilen kuvailemassa Ruissalossa.  Lumpeet ja  monet muut kukkivat edelleen eli jos osutte paikalle, niin kannattaa käydä. Viime vuonna kukkivat lokakuussakin.








Alimman kuvan syysvilja tuo kevään tunteen, vai mitä?

Jos jostakin nousee savua ja höyryä, niin se ei ole Islannissa purkautunut tulivuori, vaan meikäläisen aivot. Viikolla hämmästytin työtoverini, kun kymmenessä minuutissa kommentoinnin lisäksi korjasin hänen raporttinsa oikeakielisyyttä ja kielen sujuvuutta. En kehdannut kertoa hänelle, että helppo homma, teen sitä muutenkin yökaudet, D!

Uusi tarina pukkaa väkisin esiin mielenperukoilta, vaikka vanha on viimeistelyvaiheessa. Ja jos se olisi vain sitä, että istuisin koneen äärelle ja aloittaisin miettimisen ja kirjoittamisen.  Ei, vaan tarina ilmestyy vahvoina värillisinä kuvina mieleeni ja kuljettaa mukanaan.  Näen sen ikään kuin värifilminä mielessäni. Olen kuin riivattu tuli hännän alla.  Ihan hyvä juttu sinälleen,  jos eivät työt ja arki häiritsisi. Kuinka kauan ihminen jaksaa kuutamourakoida kahta, ellei kolmea työtä ja vähän siihen päälle?

Erään ystäväni naapurissa asui pitkään hyvin tunnettu taitelija. Hän oli naapuruston ja taksikuskien puheenaihe, koska meuhkasi jatkuvasti ympäri puutarhaa luomisen tuskassaan. Ymmärrän häntä täysin. Kohta varmaan täälläkin naapurit valittavat, että siellä se ##*#:n wanna be kirjailija taas räyhää puutarhassaan, D!

Hyvää pyhää ja alkavaa viikkoa!
SHARE:

16 kommenttia

  1. Tiedän tunteen :) Palkkatyö haittaa toisinaan vakavasti kaikkea muuta elämää ja varastaa niitä hetkiä, jotka välillä mieluummin käyttäisi itsensä toteuttamiseen. Itse olen huomannut, että aggressiivinen olo - kiukuttelu ja rähinä - merkitsee yleensä sitä, että kohta on jotain UUTTA tulossa. Onnea vaan sille tielle!

    VastaaPoista
  2. Nouseepa nuo punaiset sillankaiteet Ruissalossa hienosti esiin tuossa kuvassasi. Upea kuva.
    Valitettavaa, ettei taiteella tai juuri muillakaan oman pään tahi käden tuotteilla oikein elä. On pakko tehdä töitä rahoittaakseen sen, mitä todellisuudessa haluaa tehdä ja mistä saa elämäänsä voimaa. Kyllä tähän maailmaan vinksahtaneita riittää, joten revi rauhassa hiuksiasi naapureiden hämmästykseksi.

    VastaaPoista
  3. Jos on mahdollista, suosittelen vuorotteluvapaata! Kerrankin on aikaa toteuttaa kaikkea, mitä muulloin ei jaksa eikä ehdi.

    VastaaPoista
  4. Ruissalon kaunista ruskaa!
    Kuullostaa mahtavalta luovalta prosessilta tuo sinun tilasi. Mutta ymmärrän kyllä, että arjessa elämisessä on haasteensa.

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat! Jotenkin niin rauhallinen fiilis niissä.
    Leppoista sunnuntaita!
    -k-

    VastaaPoista
  6. Anonyymi30/9/12

    Kauniita kuvia,hieno tuo punainen silta.Ritva:)

    VastaaPoista
  7. Palkkatyö tosiaan vaikeuttaa "harrastuksia"... Ihania kuvia! Mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä, kyllä, täysin samaa mieltä, että palkkatyö vie energian ja ajan kaikelta luovalta tekemiseltä. Sitten, kun riittävän kauan tekee niitä "kivoja" juttuja kuutamourakointina, tekee kroppa stopin. Muista siis pitää myös itsestäsi huolta! Ruissalo on aina yhtä lumoava kuvissasi!

    VastaaPoista
  9. Kaunista näyttää Ruissalossa olevan näin syksylläkin! Orastava pelto on kyllä tosiaan keväisen näköinen.

    VastaaPoista
  10. Niin kauniita kuvia täällä taas. :)

    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Saara, kiitos:) Uutta pukkaa kovasti:)

    Betweenland, kiitos. Ovat varmasti puutarhaa suunnitellessaan tarkasti mietineet sillan värin,se sopii niin hyvin maisemaan. Ihan totta mitä kirjoitat, saisi vain olla vuorokaudessa lisää tunteja:)

    Satu, mielessä on ollut monta kertaa. Ehkä tulevaisuudessa...

    Irene, olen itsekin yllättynyt, miten voimakas luova tila voi olla. Nyt ymmärrän säveltäjiäkin, joilla musiikki soi päässä.

    K, kiitos:)

    Ritva, kiitos:)

    Mari, älä muuta sano:)

    Intianminttu, totta kirjoitat, kiitos:)

    Saraheinä, Ruissalo on uskomattoman kaunis paikka.

    Anu, kiitos:)

    Mukavaa viikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  12. Tuosta taiteella elämisestä olen varovasti tuolle omalle esikoisellenikin yrittänyt jutella nyt,kun hänellä alkavat olla ammatinvalinta-asiat ajankohtaisia. Että kannattaa toki opiskella niitä taideaineita ja kirjoittelua,mutta ehkä se palkkatyö kuitenkin kannattaa hommata jonkun muun homman parista .

    VastaaPoista
  13. Katja, ihan totta. Palkkatyölla saa elantonsa taattua ja tehtyä siinä sivussa muutakin.

    VastaaPoista
  14. Kaunista kukkaisloistoa, joka jatkuu vielä kauan sikäli mikäli lämpimät kelit suosii.
    Puutarhassa kukat tykkäävät, kun heille puhutaan ja toisinaan vähän kovempaakin, kun eivät ota kuullakseen:)

    VastaaPoista
  15. Anonyymi2/10/12

    Kauniita kuvia [♥]

    VastaaPoista
  16. Sirkka, kiitos:) Hyvin todettu:)

    Suvi, kiitos:)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig