tiistai 25. syyskuuta 2012

Syksyä

Samoillaan syksyisessä metsässä


Tämä oli pakko näyttää:) Etupihan  hopeaputous on vielä näin komea, ihana kasvi. 


Nyt haluaisin käyttää päivät valokuvaamiseen  ja metsissä kiertelyyn. Työ haittaa pahasti harrastuksia, D!  Ja kuutamourakointi. Kotirouva tai oloneuvos olisi minulle sopivin ammatti:)

 Eilen sain kirjan raakatekstin valmiiksi. Aloitin muistaakseni maaliskuussa eli minulta meni työn ja kaiken muun ohessa puoli vuotta. Seuraavaksi on vuorossa muokkausta, täydentämistä ja korjaamista, lisää muokkausta, lisää korjaamista... Toivon pysyväni aikataulussa ja saavani täydennetyn version valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

 Mutta saa nähdä, kirjoittajalla on kaksi mielentilaa. Toisessa ihmettelee, kuinka on voinutkaan kirjoittaa niin hyvää tekstiä. Toisessa taas takoo päätään pöytään tai seinään ja ihmettelee, miten onkaan voinut kirjoittaa niin huonoa tekstiä. Jälkimmäinen tuppaa olemaa se vallitseva.





SHARE:

18 kommenttia

  1. Kaumista syysluontoa olet kuvannut. Niin hempeän väristä nuo kaksi ensimmäistä.
    Hyvin on kaunis tuo etupihasi hopeaputous.

    On sinulla urakkaa.
    Voimia kirjoittamiseen

    VastaaPoista
  2. Varmaan hyvä tunne, kun kirjan teksti on nyt kasassa, vaikka raakile onkin. Muokkaaminen ja täydentäminen kuulostavat kiinnostavalta työvaiheelta. Haluaisin jo päästä lukemaan... :)

    VastaaPoista
  3. Ihania syyssamoilu kuvia !
    Voimia sulle kirjan viimeistelyyn :)
    varmaan molemmat tunteet kuuluu asiaan.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia. Ihania tuollaiset kivimuurit.

    VastaaPoista
  5. Kaunista syysluontoa:))

    VastaaPoista
  6. Olet jo voitonpuolella, kun teksti on kasassa. Mielenkiinnolla odotan kirjaasi. Tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  7. Sylvi, kiitos:)

    Saraheinä, muokkaamisessa ikään kuin tuodaan "lihaa luiden päälle", syvennetään kertomusta ja kuvailua sekä ilmaisua. Totta, että se on kiinnostava työvaihe.

    Riikka, kiitos:)

    Marsa, kiitos:) Minustakin muurit ovat kauniita.

    Ritva, luonnossa on kaunista:)

    Betweenland, kiitos:)

    Hyvää keskiviikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  8. Metsässä, syksyisessäki on kiva kävellä. Tsemppia kirjan tekoon!

    VastaaPoista
  9. Vau! Mitä kirja käsittelee, vai onko se vielä salaisuus? Kauniita syyskuvia.

    VastaaPoista
  10. Hopeaputous on vaikuttavan näköinen sopien hyvin ruukun kanssa yksiin.
    Luin kuutamouintia...:) "lummelammessa" no toi jälkimmäinen on mielikuvitustani:)

    Taot vain ääneen kuinka olen voinutkaan kirjoittaa niin hyvää tekstiä, sillä sitä se on takuu varmasti, Sussi Onnea!

    VastaaPoista
  11. Hyvä Sussi! Työnohessa kirjoittaminen asettaa haasteita, mutta luultavasti olet ihminen, joka saa voimaa juuri haasteista...

    Nätistä puutarhastasi keräät taatusti voimia.

    VastaaPoista
  12. Upeita kuvia!
    Ahkera olet ollut kun kirja jo noin pitkällä!

    VastaaPoista
  13. Syksyiseltä näyttävät metsämaisemat,mutta onneksi vielä on kauniita värejä näkyvillä. Kuukauden kuluttua on jo huomattavasti ankeamman näköistä.

    Mielenkiinnolla odottelen kirjasi julkaisua.
    Minun 15-v.esikoiseni on myös hyvin kiinnostunut kirjoittamisesta. Tässä linkki hänen yhteen,vielä keskeneräiseen,tekstiinsä,jos kiinnostaa vilkaista:

    http://junet1.webs.com/SininenVilliruusu/1pakomatkallajostain/1.htm

    VastaaPoista
  14. Ihania syyskuvia.

    Aika romanttinen tuo kuva sinun keittiöstäsi sivupalkissa. Kaunista.

    VastaaPoista
  15. Aivan upeita luontokuvia!

    Tsemppiä kirjan muokkailuun!
    Kirjoittajan mielentilasta riippumatta tuotos on varmasti kelpoa tarinaa.

    VastaaPoista
  16. Vilma, kiitos:) metsässä viihtyy kaikkina aikoina:)

    Satu, kiitos:) Kirja on dekkari, mutta sivuaa esimerkiksi nykyajan työelämää. Koiria ja puutarhanhoitoa löytyy myös:)

    Sirkka, kiitos:) Kuutamouinti lummelammessa kuulostaa ihanalta:)

    Nettimartta, kiitos:)

    Susanne, kiitos:)

    katja, kiitos:) Käyn katsomassa:)

    Santra, kiitos:)

    Nina, kiitos:)

    VastaaPoista
  17. Tunnelmallisia ja herkullisia syyskuvia!
    Ja tuo hopeaputous on hurmaava.

    Niin ne tunnetilat vaihtuvat! Onko sillä hyvyydellä tai huonoudella oikeastaan mitään väliä. Pääasia, että saat itseäsi ilmaistuksi näppäimistön välityksellä. Oikeinkirjoitusta voi sitten parannella.

    VastaaPoista
  18. Irene, kiitos:)

    Totta, mutta kirjoittaessa tahtoo käydä niin, että ruokahalu kasvaa syödessä. D! Haluaa kirjoittaa mahdollisimman hyvää tekstiä.

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig