lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukuuta

Täällä oli ihan kauhea lumimyräkkä. Lunta on nyt enemmän kuin tarpeeksi. Olen taas tehnyt lumitöitä.

Toiset pitävät lumesta, mutta itse en voi väitää niin tekeväni. Viime vuonna sain lumenluonnista golf-kyynärpään. Työkaverit virnuilivat espoolaiselle sopivasta herraskaisesta vammasta ja lääkärini, jolla olen käynyt jo vuosia totesi virnistellen, ettei noin pienellä naisella saa olla niin suurta lapiota ja suositteli lasten lapiota... (juu, lääkärilläni on yhtä outo huumori kuin minulla, D!)

Puutarha-apulaisetkin olivat lumitöissä.



Pari postausta sitten näyttämäni amarylliksen nuppu kukkii nyt näin kauniisti.



Laittelin jo joulukoristeita esille. Innostuin värikkäistä kynttilöistä



Suvi Kullström on antanut minulle tämän tunnustuksen. Iso ja lämmin kiitos Suvi !


SHARE:

23 kommenttia

  1. Lumi on ihan kiva juttu kunhan jko toinen tekee ne lumityöt.
    kaunis amarylis.

    VastaaPoista
  2. Onpas kaunis kynttilänjalka <3

    Täällä tuiskasi myös aikalailla lunta viimeyön aikana. Enempää ei sitten tarvitsekaan tulla...

    Hauskan näköinen apuri lumihangessa :)

    VastaaPoista
  3. Oho, teillähän on lunta! On se kuitenkin vähän valosampaa kun on lunta, en muuten kyllä minäkään siitä niin välitä... Tenavat odottaa lunta ihan innoisaan, pääsisivät laskemaan ja luistelemaan.
    Ihana amaryllis!

    VastaaPoista
  4. Siellä se apurikin juoksentelee lumihangella.Kaunis kynttilänjalka.Täälläkin on tullut aikalailla lunta.Oikein hyvää andventia ja pikkujoulua Sussi♥

    VastaaPoista
  5. Kaunis kynttilänjalka:)

    VastaaPoista
  6. Voi hitsi mä tykkään noista teidän pihan oravista. Meillä on lähikuusessa sellainen kiukkuinen versio, joka huutelee mulle aina kun haen postia :) Ihana sekin ;)

    Kynttilänjalka on kaunis!

    VastaaPoista
  7. Upea amaryllis!

    Kohtahan sitä voisi noita joulukukkiakin hankkia meillekin.

    VastaaPoista
  8. Meillä ei lunta olekaan kyllä noin paljoa, metsät on ihan vielä paljaana. Mut tääkin mulle riitäis, on kuitenkin selvästi valosampaa.

    Ihanaa ensimmäistä adventtia!
    -k-

    VastaaPoista
  9. Sulla on ihanat apulaiset. Eikö sun pitäisi aurata sillekin polku? Polo melkein uppoaa hankeen!

    Kaunis amaryllis. Hyvää Adventtia!

    VastaaPoista
  10. Teillä on siellä paljon jo lunta. Meillä alkoi lumisade myöhemmin kun Etelä-Suomessa, mutta nyt sitä alkaa olla jo täälläkin ja lisää satelee kokoajan.
    Kaunis amaryllis!
    Hyvää 1. adventtia!

    VastaaPoista
  11. Kosotäti, kaiken huippu on, että taloyhtiön lumenluotia varten on huoltoyhtiö, mutta ne tulevat useimmiten niin myöhässä, että täällä väki saa tehdä itse työt...

    katja, toivotaan, ettei lunta tule yhtä paljon kuin viime vuosina.

    Mari, teillä on siis vielä lumetonta? Sade osuikin tänne rannikolle pahiten.

    Ritva, kiitos:)

    Irma, kiitos:) On niitä ranskalaistyylisiä kirkkokynttilänjalkoja.

    Marika, kiva kuulla;) Teillähän on oma vahtiorava:)

    Susanna, tulen itsekin varmasti hankkimaan vielä monta kukkaa lisää:)

    K, lumi taisi sitten vain ihan rannikkokaistaleelle. Mulle kelpaisi paljaat metsät, nyt ei lumen takia voi metsässä enää juosta.

    Satu, kiitos:) Täytyisi aurata useampi polku, juoksevat pitkin pihaa:) Mustarastaat onneksi raivavat tuuolla kipittäessään polkuja:)
    RitaS, kiitos:) Täälläkin muuteen satelee taas lunta...

    Hyvää adventtia kaikille!

    VastaaPoista
  12. Tykkään lumesta kovasti (kuran ja pimeyden sijaan). Lumityöt eivät kuitenkaan aina houkuta. Alkutalvesta ehkä enemmän :).

    VastaaPoista
  13. Anonyymi2/12/12

    Kaunista joulunajan tunnelmaa!:)
    Toivotan sinulle hyvää ensimmäistä adventtia!♥
    Marge

    VastaaPoista
  14. Kaunis amaryllis.
    Lumi on tosiaan mukavaa, kunhan sitä ei tarvitsisi siirtää johonkin toiseen paikkaan. Neljäs lumitalvi peräkkäin taitaa kyllä olla liikaa...

    VastaaPoista
  15. Lumi on kyllä ihanaa kunhan vaan pysyy maassa, eikö tule sitä onoff-vaihetta ja liukasta. Ihana kynttilänjalka, kelpaa odotella joulua. Oikein mukavaa alkavaa itsenäisyyspäiväviikkoa.

    VastaaPoista
  16. Luulenpa, että suurin osa Mielen Lumossa vierailevista tietää mielipiteeni lumesta ja pakkasesta, joten en sitä kommentoi, mutta tuo amarylliksesi on tosi kaunis. Itse olen paistatellut tuon pinkin perhoskämmekän loisteessa ja odotellut, että milloin sen kukinta lopahtaa, niin sitten kävisin hankkimassa valkoisen amarylliksen tilalle. Mutta tuossapa tuo kämmekkä vielä esittelee pinkkejä poskiaan eikä osoita nuukahtamisen merkkejä vieläkään.

    VastaaPoista
  17. Lumipyryssä tänään ajettiin hikee pyyhkien, ihan kamala keli. En tykkää liiasta lumesta, voi olla 1 cm vaippa pihamaalla - se riittää - :)Eliittivaivoja - eliittivaivoja, mulla on OLLUT tenniskyynärpää, jopa molemmissa ja krooniset, heh heh.
    Ihanaa joulukuun aikaa sulle Sussi.

    VastaaPoista
  18. Ninnu, kerran talvessa se lumenluonti voisi mennä, D!

    Marge, kiva kun kävit:) Hyvää joulun odotusta:)

    Betweenland, toivotaan, ettei tästä talvesta tule edellisen kaltaisia...

    Sarppu, kiitos:)

    Intianminttu, kämmekät ovat kestäviä. Aatoksi sitten viimeistään sille amaryllis kaveriksi:)

    Lennu, kiitos:) Osamme näköjään nämä urheilut, D! Pahus vaan kun tosi kipeitä vammoja.

    Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  19. Minä taas tykkään lumesta oikein kovasti. Onneksi sitä tuli meillekin vihdoin oikein runsaasti. Voithan yrittää suostutella noita apulaisiasi lumitöihin!

    VastaaPoista
  20. Vilma, kyllä ne apulaiset välillä kovasti puuhailevatkin lumessa:)

    VastaaPoista
  21. Kaunista, niin amarylis kuin oravatkin ja tietysti lumi ! Meillekin on tullut lunta - jippii ! Nyt toivomme kovasti, että se pysyisi maassa jouluun asti.
    Mukavaa joulun odotusta sinulle :)

    VastaaPoista
  22. Lunta on tullut kyllä ihan riittämiin ja kivastihan tuo valaisee maisemaa, mutta toivottavasti tänä talvena emme taas huku lumeen.

    Kaunis tuo amaryllis, minulla nuppuvaiheessa oleva vaaleanpunainen odottelee aukeamistaan.

    Onnea tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  23. marianna, kiitos:)

    Nina, kiitos:) Vaaleanpunainen ryllis on varmasti kaunis, enpä ole niitä paljon nähnytkään.

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig