keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Näkymättömästä näkyväksi

Vielä muutama otos Tammisaaresta





Minulla lukemisen alla teos, josta on syytä vinkata, Christian Felberin näkyvä käsi, kohti yhteishyvän taloutta, kustantaja Gaudeamus.  

Itävaltalainen Felber esittelee kirjassaan vaihtoehtoisen talouden mallia, joka on sosiaalisesti oikeudenmukaisempi ja ekologisesti kestävämpi.  Kirjan alussa hän kuvailee osuvasti maailmamme inhimillisten ja taloudellisten arvojen ristiriitaa.

Minusta tuntee usein, että yhteiskunnallista keskustelua leimaa tällä hetkellä pelkkä taloudellisen pakon tuoma näköalattomuus. Kuitenkin olemme tilanteessa, jossa olisi viimeinen aika pohdiskella syvällisesti arvojamme, etsiä vaihtoehtoja. 

Elämme maailmassa, jossa juoksemme kellon ja tarpeettoman roinan perässä, puhkumme tyhjyyttä tavaravuoren keskellä. Täytämme jäteastiat ja kaatopaikat. Useimmille  meistä on liian iso ponnistus erotella jätteistä edes metalli ja lasi.

Ihmettelemme elämän katoamista ja katsomme sivusta, kun luonto häviää puskutraktorin alle. Tuomitsemme luonnon puolesta toimivat merirosvoiksi samalla kun hyväksymme järjettömän taloudellisen keinottelun.

Mitkä ovat arvomme?



SHARE:

17 kommenttia

  1. Kiitos Sussi. asiaa kirjoitit.

    Hienot kuvat. ♥ ♥

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä.
    Kauniita ajankohtaisia kuvia.
    Hyvää torstaita.

    VastaaPoista
  3. Sylvi, kiitos:)

    Seija, kiitos:)

    Hyvää torstaita kaikille!

    VastaaPoista
  4. Totta sie haastat ja koko sielustani olen samoilla linjoilla,
    meille annettiin tämä maailma lahjaksi ja sitä piti suojella ja varjella, ei rikkoa ja riistää.

    VastaaPoista
  5. Asiaa kirjoitit,samaa mieltä kanssasi:)

    VastaaPoista
  6. Näin se maailman meno menee - tai niin'ko 'Kotikokki' usein mulle ilmoittaa - "Näin se muuttuu maailma - Eskoseni...!"
    Täällä Kuusamossa on meneillään melkoinen 'kaplakka' - 'kaivos vai ei'.
    Olenkin pysynyt siitä erossa. Siihen ei paljon voi vaikuttaa.
    Kaivoslaki on laadittu sellaiseksi että vaikka Sinun tonttisi voidaan vallata kaivosvaltauksen sisään - äkise mitä äkiset...!
    Talvivaara on kohta saastuttanut puoli suomea - ei maha mittään - ei tuota mittään - 'Näin se menee - Eskoseni'...!
    Aikoinaan Kemijoen Taivalkoskea yritettiin pelastaa luonnon tilaiseksi.
    'Karvalakki-Lähetystöt' kulkivat Lappi-Hki väliä.
    Voimalaitos rakennettiin - Taivalkoski hukutettiin...
    Sähköä luvattiin halvalla - nyt sähkön hinta 'on kohallaan'...!
    Että se siitä - luonnon suojelusta...

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia!
    Kirjoitit asiaa!!
    Inhimillisten ja taloudellisten arvojen ristiriita on todella suuri.
    Paljon on esimerkkejä tästä.
    Syvällisiä arvoja pohtii kaiketi vain pieni ryhmä ja "näkevät" asiassa kokonaisuuden.
    Olen kyllä sitä mieltä että monikaan ei välitä/viitsi/jaksa!
    Ihminen on nykyisin niin täynnä "mää itte ajattelua"!!Hurjameno on päällä ja rekat painaa pitkin teitä tuoden lisää kamaa mitä sitten kuluttaa..kun mukamas tarvitaan.Huhhuh

    VastaaPoista
  8. Kyllà Sussi, totta puhut!
    Sama meininki tààllà, surullista...
    Hyvàà torstain jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Olet jälleen oikeassa. Pitäisi myös miettiä vaihtoehtoja jatkuvan taloudellisen kasvun odotuksille ja vaatimuksille. Jatkuvan kasvun tavoitteleminen johtaa vääjäämättä maapallon tuhoutumiseen.

    VastaaPoista
  10. Totta, talouden ehdoilla mennään. Sääli.

    VastaaPoista
  11. Sussi, tosi hyvä kirjoitus, samaa mieltä täälläkin ollaan!:)On todellakin korkea aika muuttaa ajattelua!
    Joku joskus sanoi, että nälänhätä voitaisiin poistaa jos niin ihan oikeasti haluttaisiin...antaa aihetta ajatteluun...

    Hali!♥

    VastaaPoista
  12. Anonyymi24/10/13

    Miettimisen arvoisia asioita eikä niin yksinkertaisia...miten se sanotaan..pienistä puroista jne. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Hyvin kirjoitit! Samaa mieltä olen kanssasi.
    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  14. Kosotäti, kiitos:)

    Ritva, kiitos:)

    Eko, niinhän siinä useimmiten käy, lunto ja sen ystävät jäävät toiseksi.

    Taina, asiaa kirjoitat, olen samaa mieltä.

    terhi, kiitos:)

    between, niinpä...

    Kukkaiselämää, sääli on myös se, että kaiken tämän taloudellisen hyvinvoinnin keskellä ei silti hyvin.

    marikki, kiitos:)

    Anski, näin se on, pienistä puroista...

    Susanne, kiitos:)

    Hyvää perjantaita kaikille!

    VastaaPoista
  15. Ihan asiaa kirjoitat...

    Vastuuhan on meillä itsellämme, ei muilla...olisi sellainen peiliin katsomisen paikka.

    VastaaPoista
  16. Pirko, kiitos:) Mitä useampi sen ymmärtää, sitä parempaa kohti suuntaamme:)

    VastaaPoista
  17. beautiful photos!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig