Menneen äärellä

Olen viime ajat tutkinut ahkerasti (työn alla olevaa kirjaa varten) noitarumpuja ja seitakiviä (kuvassa) ja päätynyt sitä kautta perehtymään tarkemmin Suomen kalliomaalauksiin. Vanhojen noitarumpujen kuvionnilla ja seitojen palvonnalla on runsaasti yhtymäkohtia kalliomaalauksiin, ja ne kertovat muinaisesta suomalais-ugrilaisesta menneisyydestämme. Tutkijat uskovat, että kalliomaalaukset kuvaavat shamaanin matkoja, mm. hirvet kuvaavat shamaanin henkieläintä, jonka avustuksella shamaani matkasi aliseen.

Mitä olen oppinut? Vanhaa, innostavaa ja kunnioitettavaa viisautta, josta nykyihmisen olisi syytä ottaa oppia.

 Tässä suora lainaus teoksesta Juha Pentikäinen ja Timo Miettinen, Pyhän merkkejä kivessä, Etnika 2003. Teos kuvaa mm. itähantilaisten shamaanin poikien Jeremei ja  Ivasef Sopotsin vierailua   Astuvansalmella 1993:
 ...Suhteessa kasvavaan luontoon oli olennaista vierailijan asenne. He lähestyivät metsää kunnioituksella; ihminen on metsässä vain vierailija; ei isäntä, jolla ei ole luontoon mitään itsestään selviä oikeuksia. Tämä on metsän elementin tuntevien luonnonuskontojen suhtautumistapa: luonto on heille elämää ylläpitävä äitihahmo, jonka riistäminen on mahdotonta.  

Kalliomaalauksistaan erittäin tunnettu Astuvansalmi on paikka, jossa täytyy kesällä vierailla.